Ikimuistoinen häämatka

Ikimuistoinen häämatka Madeiralla on nyt ohi. Madeira on kuin tehty häämatkakohteeksi. Asuimme kahdella viinitilalla maaseudulla. Ensimmäinen sijaitsi ruusutarhassa, jossa meillä oli oma, takalla varustettu mökkimme. Toinen sijaitsi maaseudulla keskellä viiniköynnöksiä, ja myös siellä meillä oli oma rauhamme sekä takka.

Maisemat saarella olivat upeita. Ajoimme vuokra-autolla viikon aikana 500 kilometriä. Kävelimme parinkymmenen kilometrin lenkin laakeripuumetsässä sekä saaren korkeimmalla vuorella lähes kahden kilometrin korkeudessa. Uimme luonnon muovaamissa laavakivisissä merivesialtaissa, seikkailimme laavaluolissa ja ihastuimme pienenpieneen Jardim do Marin kylään.

Tuoksuvien ja kukkaloistoisten maaseuturetkien lisäksi kävimme myös saaren pääkaupungissa Funchalissa. Pidimme enemmän maaseudusta ja luonnosta, mutta oli pääkaupungissakin omat juttunsa. Ajoimme köysiradalla ylös Monten kaupunginosaan ja laskimme sieltä alas korilla, jonka alla oli puujalakset. Lisäksi teimme purjehdusretken laivalla, joka oli tarkka kopio Kolumbuksen laivasta. Meno oli aika hurjaa, ja olinkin melko ylpeä kun kestin koko kolmen tunnin purjehduksen oksentamatta kertaakaan. Kaikki eivät kestäneet.

Ruoka, etenkin kala, oli todella mahtavaa. Yhtenä iltana laitoin itse ruokaa mökissämme, ja olin aika ylpeä kun Lauri totesi sen olleen koko häämatkan paras ateria.

Lääkärien juhlissa

Lauantaina löysin itsestäni pienen edustusrouvan. Olimme Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin 125-vuotisjuhlassa, jossa suurin osa juhlijoista oli tietenkin lääkäreitä. Minä seisoin Laurin vieressä, kättelin kaikkia, hymyilin ja nyökkäilin asiantuntevasti, kun keskustelu vilisi lääketieteen termejä.

Ilta oli virkistävää vaihtelua minulle, joka yleensä vietän aikaani sellaisten ystävien kanssa, jotka jakavat saman poliittisen taustan ja samanlaisen näkökulman yhteiskuntaan ylipäänsä. Jokaiselle ihmiselle olisi terveellistä viettää silloin tällöin ilta seurassa, joka on täysin erilainen kuin se seura, jossa yleensä viettää aikaansa. Keskustelut avartavat varmasti molempien osapuolien ajatusmaailmaa.

Juhlat venyivät pitkäksi, aina aamuun saakka. Muutaman tunnin unien jälkeen totesin, että 30-vuotiaana alan jo olla vanha. Yhden yön valvominen ei kuittaannukaan parin tunnin unilla ja isolla, rasvaisella pitsalla. Ehei, nyt on veto poissa vielä iltauutistenkin aikaan. Ehkä se ei ole pelkästään huono asia.

Tonttuja ja töitä

Puoluevaltuuston kokous Oulussa meni hyvin. SDP sai hyvän vaaliohjelman, ja hyvän pääministeriehdokkaan johtamaan vaalivankkureita. Kokouksen jälkeen olin niin väsynyt, etten jaksanut enää bussissa lentokentältä keskustaan edes puhua kenellekään mitään järkevää. Kotona odotti kuitenkin ihana yllätys. Lauri oli laittanut pöytään yhtä lempiruokaani ja kynttilät. Viinikin oli kaadettu valmiiksi lasiin. Kukaan ei ole niin ihana kuin Lauri!

Kiireen keskellä arki löytää silti tiensä mihin tahansa avioliittoon. Nytkin vietämme yhdessä iltaa kotona, molemmat oman koneensa ääressä töitä tehden. Minä sanon välillä ruman sanan, kun kone ryhtyy automaattisesti muotoilemaan tekstiäni tavalla, jota en haluaisi. Välillä käännyn katsomaan Lauria, joka pakertaa töitä selkäni takana oman koneensa ruutua tuijottaen. Silloin hellyys valtaa mieleni. Kiire tai ei, kyllä minä rakastan tuota miestä joka kärsivällisesti kuuntelee kun kiroan koneelle.

Eilen koitti se hetki, jolloin sain marraskuusta tarpeekseni. Kaivoin punaisen joulukoristelaatikkoni esille ja ripustin valotähden ikkunaan. Tonttuja Lauri ei ihan vielä antanut ripustella, mutta viimeistään kahden viikon kuluttua läiskin nekin ikkunoihin. Jouluun pätee sama kuin moniin muihinkin asioihin elämässä. Sen odottaminen ja valmisteleminen on lähes parempaa kuin itse asian toteutuminen. Tämä pätee ainakin matkusteluun, treffeihin, suklaaseen, seksiin ja jouluun.

Rouvana

Elämä rouvana on ollut upeaa. Joka päivä on ollut kakkua, kukkia tai kuohuviiniä. Maanantaina työporukka yllätti. Henkilökuntakokouksessa oli tarjolla kakkua, Maarit luki ihanan runon ja porukka lauloi onnittelulaulun. Saimmepa vielä lahjankin! Tiistaina luulin jo, että juhlahumu alkaisi loppua, mutta vielä mitä! Suunnittelukokouksessa oli tarjolla kakkua, jälleen kerran laulua ja ihana pinkki ruusukimppu. Eilen olimme kulttuurityöryhmän kanssa oopperassa, ja vaikka tilaisuus ei mitenkään liittynyt häihini, yhdistin silti kuohuviinin ihanaan elämääni rouvana.

Tänään luulisin arjen jo palanneen elämään, ainakaan vielä kukaan ei ole tarjonnut herkkuja. Toisaalta meillä on kotona vielä häistä jääneitä kakkuja ja karkkeja, ja kukatkin ovat elossa vielä. Kohta taidan olla jo oikeissa rouvan mitoissa, farkkujen kiskominen jalkaan oli jo tänä aamuna melkoinen saavutus.

Huomenna arki alkaa toden teolla, kun matkustan Ouluun puoluekokoukseen. Mikäpä olisikaan parempi osoitus juhlahumun päättymisestä kuin se, että ensimmäinen viikonloppu avioliitossa tulee vietettyä työmatkalla.

Naimisissa!

Nyt se on viimeinkin tapahtunut. Perjantaina sanoimme Espoon maistraatissa tahdon. Tilaisuus oli lyhyt ja koruton, mutta kyllähän se kyynel ehti silmänurkkaan silti hiipiä. Upean illallisen sekä Kämpissä vietetyn hääyön jälkeen könysimme lauantaina aamulla juhlapaikallemme Kellokoskelle. Perjantaina olimme juhlistaneet vihkimistä sen verran paljon, että lauantaina en uskonut selviäväni juhliin, mutta iltapäivällä aamun heikotus oli jo hauska juttu.

Juhlat olivat ikimuistoiset. Tunnelma oli kodikas ja ruoka oli hyvää. Jopa morsiamen ryöstöstä selvittiin, kun sulhanen sepitti aivan ihanan rakkausrunon. Bändiä ei tarvittu, ihmiset tanssivat tietokoneen säestäminä lattialla, tuoleilla, esiintymislavalla ja vähän pöydälläkin.

Ikuisen rakkauden kunniaksi istutimme Kellokosken puulajipuistoon Kanadan tuomipihjalan, toiselta nimeltään Tohtorin mustikkapuun. Saimme suorittaa puun vihkimisen upeassa ilmassa. Maassa oli vähän lunta, ilmassa pieni pakkanen ja mitä kaunein auringonpaiste. Myös hääkuvat saatiin otettua ulkona.

Suuri kiitos kaikesta kuuluu ihanille ystävillemme. He olivat tehneet sushia ja kakkuja sekä valmistelleet soittoa, laulua ja puheita. Laulu raikui saunassa ja saunan jälkeen, ja aamulla seitsemältä heräsin siihen, että hääväki lauloi Uralin pihlajaa niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Tämä lienee hyvien juhlien merkki.

Kaiken tanssin, laulun ja saunomisen jälkeen sitkeimmät jaksoivat vielä aamiaisen jälkeen katsoa kanssamme Simpsoneita. Lämpimät kiitokset kaikille juhliimme osallistuneille sekä kaikille niille, jotka olivat suuressa päivässämme hengessä mukana. Emme unohda tätä koskaan.