Kotona

Veera piti yhtenä aikuistumisen merkkinä sitä, että matkan jälkeen kotiin palaaminen on ihana hetki. Tunnustan aikuisuuteni tässä asiassa. Vaikka matkalla oli todella ihanaa, oli kotiin palaaminen aivan yhtä ihanaa kuin matkalla oleminen. Oma sänky on sittenkin parempi kuin mikään muu sänky missään, omassa keittiössä on mukava laittaa ihan itse ruokaa (vaikka tuoreita mustekaloja kaipaankin) ja oma sauna sekä suihku Leilan tuomine viinirypäle- kuorintavoiteineen on luksusta.

Puutarhammekin oli selviytynyt hengissä, kiitos Juhan ja Susun. Taisivat kesähoitajat hoitaa puutarhaa jopa paremmin kuin me itse, sillä kaikki kasvit olivat matkamme aikana vallan villiintyneet. Jouduimme ensitöiksemme harventamishommiin, sillä kasvit olivat kasvaneet niin valtaviksi, että ne varjostivat toisiaan.

Ihana ja odotettu asia oli myös kavereiden tapaaminen reissun jälkeen. Onneksi Vimman tapaamisessa olivat paikalla useimmat kaverit, joten saimme lyötyä useamman kärpäsen yhdellä iskulla ja tavattua monta ystävää kerralla. Kotiin tulimme vasta viimeisellä bussilla.

Ihana Dubrovnik

Istumme Dubrovnikin lentokentällä ja nousemme ihan kohta Tallinnan koneeseen. Dubrovnik on ollut ihana! Olemme kierrelleet vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla ja kiertäneet kaupungin sen muureja pitkin. Laurin syntymäpäivän kunniaksi kävimme muureilla olevan linnoituksen terassilla katsomassa folklore-esitystä, joka oli aivan mainio.

Tapasimme Matin taas, ja hän näytti meille ehkä maailman parhaan ravintolan, kalaravintolan vanhassa satamassa heti kaupungin muurien ulkopuolella. Kävimme siellä kahdesti ja söimme itsemme ymmyrkäisiksi kalamareilla, mustalla risotolla, sardiineilla sekä simpukoilla.

Helle on hyväillyt meitä koko voimallaan, lämpötila on ollut jatkuvasti noin 40. Siksi rannat ja hotellin uima-allas ovat houkutelleet meitä aivan yhtä paljon kuin vanha kaupunki. Lauri oli onnellinen päästessään sukeltamaan kolme kertaa. Minä odottelin milloin rannalla, milloin uima-altaalla ja nautin auringosta. Nyt tuntuu oudolta olla farkut jalassa, mutta Tallinassa voi olla viileää.

Mostar

Montenegrosta Kroatiaan ajettaessa maisemat eivät juurikaan muuttuneet, mutta ilmapiiri muuttui. Montenegrossa oli jatkuva kaaos ja hälinä, ja Kroatia tuntuikin siihen verrattuna rauhan tyyssijalta. Lauri puki tunnelman muutoksen sanoiksi toteamalla, että jännän hiljaista. Matka oli sen verran pitkä ja rasittava, että illalla emme tehneet muuta kuin pulikoimme uima-altaalla ja söimme.

Eilen matkustimme bussilla Bosnia-Herzegovinaan, Mostariin. Sattumalta törmäsimme Mattiin Dubrovnikin linja-autoasemalla, ja nyt olemme kaikki kolme täällä Mostarissa. Bosnian sodan etulinja on kulkenut tämän kaupungin halki, ja sodan jäljet ovat yhä näkyvissä. Etulinjana toimineen kadun molemmin puolin seisoo aavemaisen oloisia kerrostalojen rankoja, joiden sisään on jo kasvanut puita. Ehjissäkin taloissa on sirpaleiden ja luotien jälkiä seinissä. Kävimme myös hautausmaalla, jossa kaikissa hautakivissä luki kuolinpäivän kohdalla sama vuosiluku, 1993.

Motellimme on kuitenkin ihana. Asumme aivan Mostarin vanhan sillan kupeessa joen varressa. Silta räjäytettiin sodassa, mutta se on rakennettu sodan jälkeen entisen näköiseksi, kuten niin monet muutkin asiat tässä kaupungissa. Nykyisin rauhallisessa kaupungissa kaikki uskonnot elävät rinta rinnan, ja välillä ilman täyttää moskeijasta kuuluva rukouskutsu.

Mostar on sisämaassa, joten kuumuus on tukahduttavaa. Lämpötila on noin 40, ja jopa minä olen sitä mieltä, että nyt on vähän liian kuuma. Aiomme kuitenkin jaksaa käydä tänään katsomassa kaikki turistikohteet läpi, jotta voimme huomenna palata Dubrovnikiin vilvoittavan meren ääreen.

Montenegrossa

Istun aurinkoisessa Montenegrossa ja maistelen paikallista punaviiniä. Aloitimme lomamme muutama päivä sitten Tallinnasta. Otimme varaslähdön vanhoihin kaupunkeihin sekä kävimme taidemuseo Kumussa. Yövyttyämme hostellissa kävelimme lentokentälle ja lensimme Dubrovnikiin.

Dubrovnikista vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Montenegroa. Rajalla vierähti tunti, mutta siitä selvittyämme matka sujui joutuisasti. Pysähdyimme lounaalle hälyiseen ja minun makuuni liian sekavan oloiseen Herceg Noviin. Matka jatkui heti lounaan jälkeen, ja pian löysimmekin rauhallisempia kyliä. Lähdimme kiertämään Kotorin lahtea, jonka useimmat muut autoilijat välttivät kulkemalla lautalla kapean salmen yli. Kiertäminen kuitenkin kannatti. Matkalla tiellemme osui pieni ja rauhallinen Perestin kylä, jossa ihmiset asuivat vuoren rinteessä portaiden varrella. Pysähdyimme myös Unescon maailmanperintökohteessa, muurien ympäröimässä Kotorissa. Kotor oli hyvin kaunis kapeine kujineen ja muureineen. Vaikka kyseessä oli Unesco-kohde, saimme kävellä katuja aivan rauhassa ilman muita turisteja.

Illaksi saavuimme Budvaan. Jaksoimme vielä kiertää Budvan vanhan kaupungin ennen kuin menimme illalliselle ja nukkumaan. Mustekalat ja muut meren herkut ovat tuoreita ja ihania ja paikallinen viini hyvää.

Tänään vietimme rantapäivää. Menimme rannalle tarpeeksi aikaisin, ja saimme rannan parhaat paikat aivan meren ääreltä. Puolilta päivin ranta oli jo tupaten täynnä. Makoiltuamme ja uituamme sydämemme kyllyydestä hyppäsimme jälleen autoon. Kävimme katsomassa Sveti Stefan-saarta sekä ajoimme hurjaa serpentiinitietä vuorille. Alhaalla oli kilometrin mittainen pudotus rotkoon, mutta paikalliset ajoivat kuin heikkopäiset. He tekivät hurjia kuolemansyöksyn oloisia ohituksia tiukoissa mutkissa, joissa näkyvyys oli nolla. Sadan metrin välein tiellä näkyi ristejä ja kukkapuskia. Selvisimme kuitenkin takaisin alas hengissä, ja pääsemme huomenna jatkamaan matkaamme kohti Dubrovnikia ja uusia seikkailuja.

Berliini

Lauri oli työmatkalla Berliinissä, ja minä menin osaksi aikaa mukaan. Berliinissä historia tuntuu olevan koko ajan monella tavalla läsnä. Paikalleen jätetyt muurinpätkät ja checkpoint Charlie kertovat omaa tarinaansa. Lisäksi sama tarina on kerrottu useissa museoissa sekä tauluissa katujen varsilla. Kävimme hauskassa DDR-museossa, jossa oli kuvattu arkielämää entisessä Itä-Berliinissä. Museoon oli lavastettu kokonainen itä-asunto, ja asunnossa kaikkeen sai koskea. Olohuoneen kirjahyllyn laatikoita ja keittiön kaappeja sai avata, ja siellä olevia esineitä sai ottaa käteen ja tutkiskella lähemmin. Sellaisista museoista minä pidän.

Tutustuimme myös juutalaiseen Berliiniin juutalaisen naisen opastuksella. Näimme juutalaismuseon, jossa minun riemukseni ei puhuttu keskitysleireistä (paitsi tietysti pakollisen yhden huoneen verran) vaan juutalaisten historiasta Berliinissä tuhansien vuosien aikana sekä juutalaisista tavoista ja perinteistä ja niiden kehittymisestä. Söimme maittavan lounaan juutalaisessa ravintolassa sekä kuulimme oppaaltamme tarinoita elävästä elämästä Berliinissä vuosien varrella.

Pakollisten turistikohteiden (kuten tv-tornin ja Brandenburgin portin) lisäksi teimme raitiovaunuretken kauemmas itään. Näimme valtavia kerrostalokolosseja ja leveitä katuja. Kerrostalot oli tosin remontoitu oikeasti kivan näköisiksi. Jopa valtavat kolossit oli saatu näyttämään kodikkaammilta kuin kerrostalolähiöt Helsingissä tai Espoossa. Tästä voisimme ottaa oppia kun remontoimme omia 70-luvun lähiöitämme.

Rakkaussuhteita

Lomapäivinäni olen tavannut ystäviä. Olemme käyneet lounaalla, torikahvilla ja piknikillä. Yhtenä päivänä lounaalla ystäväni totesi, että hänellä on rakkaussuhde itseensä sekä yhteen kaupunkiin. Minä rupesin miettimään, mihin muihin asioihin kuin Lauriin minulla on rakkaussuhde.

Varmasti meillä kaikilla on jonkinlainen rakkaussuhde itseemme. Se ilmenee vähän samalla tavalla kuin rakkaussuhde kumppaniin. Jos joku puhuisi pahaa (vaikka tottakin) kumppanistamme, me suuttuisimme ja sanoisimme puhujan olevan väärässä. Samalla tavalla reagoimme, kun joku arvostelee meitä itseämme. Meillä kaikilla tuntuu olevan sokea piste siinä kohdassa, jossa on joko rakas kumppanimme tai me itse. Omia vikoja ei huomata, ja jos huomataankin, ne ovat vain niitä pieniä säröjä jotka tekevät meistä mielenkiintoisia. Usein rakkaussuhteisiin liittyy myös hemmottelu. Jos hän pitää salmiakista, ostan hänelle joskus salmiakkia. Yhtä paljon (tai rehellisesti sanoen enemmän) hemmottelen myös itseäni.

Minulla on rakkaussuhde myös asuntooni. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tiesin heti, että tämän minä haluan. Onpa pieni ja sievä, ajattelin. Kuin pieni pesä, jonka syliin on turvallista nukahtaa. Samalla pesäni on kuitenkin avoin ja valoisa. Paljon ikkunoita ja ovi suoraan ulos, ei siis rappukäytävään. Suurensuuri parveke lisäsi avoimuuden tunnetta. Tunsin itseni tervetulleeksi ensimmäisestä katselukerrasta lähtien. Tarkempi tutustuminen on vain syventänyt rakkauttani. Asunnon lisäksi olen rakastunut ympäristöön, viereiseen puistoon, merenrantaan ja huikaisevan kauniiseen lenkkipolkuuni. Tunnen, että asuntokin rakastaa minua. Me kuulumme yhteen. Myös Lauri kuuluu tähän asuntoon, ja luulen, että hänkin on luonut asunnon kanssa rakkaussuhteen.

Lisäksi minulla on erikoinen rakkaussuhde Italiaan. Rakastan Italian kauniita maisemia, sen vaihtelevuutta, sitä, miten samassa maassa voi yhdistyä merenrannat, kulttuuri ja vuoret. Rakastan italialaista ruokaa, viiniä, kahvia ja jäätelöä sekä niiden vaihtelevuutta maan eri osissa. Omalla hassulla tavallaan myös italialainen temperamentti ihastuttaa. Selvästi minulla on sokea piste myös tässä kohdassa.

Turistina Turussa

Maanantaina kävimme Turussa turistimatkalla, opaskirjan ja kartan kanssa. Tuntui oudolta käydä Turussa turistina, kun olen viettänyt siellä aikoinaan niin paljon aikaa. Kuitenkaan silloin aikoinaan en käynyt niissä ihanissa paikoissa, jotka tekevät Turusta kivan kaupungin. Nyt kävin, ja täytyy tunnustaa, että nautin Turusta.

Kävimme käsityöläismuseossa ja näimme, miten Turussa on asuttu ennen paloa. Näimme Suomen Joutsenen, puisen purjelaiva Sigynin (kuvassa olemme Felixin kanssa Sigynin miehistöhytissä) sekä kaksi sotalaivaa. Lisäksi ajoimme lautalla pitkin Aurajokea ja näimme Turun linnan. Tuomikirkko oli hämmästyttävän upea myös sisäpuolelta. Suomessa kannattaisi liikkua enemmän turistin asenteella. Useissa kaupungeissa on paljon nähtävää, nähtävyyksiä ei vain tule kotimaassa mentyä katsomaan.

Aikuisten festarit

Vietimme lauantain Järvenpään Puistobluesissa. Puistoblues on aikuisten festivaali. Aikuiset ja perheet istuivat vilteillä ja joivat viiniä tonkasta, jonka olivat tuoneet mukanaan. Toisilla oli mukana kuohuvaa. Aluksi kauhistuin ajatusta siitä, että olen jo niin vanha että olen vaihtanut Ankkarokin Puistobluesiin. Kun olin muutaman loistavan bändin jälkeen sisäistänyt ajatuksen omasta iästäni, ajattelin, kuinka ihanaa on että myös aikuisille on olemassa omat festivaalit.

Vertailin mielessäni Puistobluesia ja rokkifestareita. Puistoblues voitti kirkkaasti. Erotuksena nuorten rokkifestareihin oli, että vessoja oli tarpeeksi ja ne olivat siistejä. Niiden vieressä oli vesipiste käsienpesua varten. Alueella oli vesipiste myös juomaveden hakemista varten. Omia juomia ja ruokia sai tuoda alueelle niin paljon kuin halusi, ovella ei tarkistettu laukkuja. Miten ihanaa onkaan olla aikuinen!

Seitsemän tunnin festarielämän jälkeen totesin, että lopulta erot eivät sittenkään ole niin suuria. Etsiessämme tietä pois omalta viltiltämme jouduin johdattelemaan lapsetkin sellaista reittiä, jossa harpotaan sammuneen aikuisen yli. Bussijonossa kuulin, kuinka joku isä varoitteli tyttärelleen: ”älä mene sinne vielä, täti voi kaatua sun päälle.”