Hiihtämässä

Minä olen kuulunut siihen ihmisryhmään, jonka mielestä sukset laitetaan jalkaan vain silloin, kun niillä on tarkoitus mennä laskettelurinteeseen. Murtsikkasuksiin en ole koskenut pitkään, pitkään aikaan. Kun joku on puhunut murtomaahiihdosta, mieleeni on noussut kuvia koulun hiihtoretkiltä. Monojen reiät olivat aina täynnä lunta, ja kun vihdoin oli saanut sukset jalkaan, oli jo niin kettuuntunut, että reissu oli jo valmiiksi pilalla. Sen jälkeen piti hiihtää se perhanan reitti siinä ajassa, joka liikuntatuntiin oli varattu, unohtamatta sitä aikaa joka kului niiden monojen kanssa äheltämiseen ja suihkussa käymiseen. Ei kivaa.

Mutta nyt me päätimme Laurin kanssa päästä tuosta kaikesta yli, ja hankimme sukset. Kyllä vain, ihan oikeat murtomaasukset. Ensimmäinen kokeilu uusien suksien kanssa ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Hiihdimme mökillä järven jäällä, ja koska lumen alla jään pinnalla oli vettä, se vesi tietysti jäätyi möykyiksi suksien pohjiin.

Emme antaneet ensimmäisen kokeilun lannistaa meitä, vaan suuntasimme tänään suksinemme ihan oikealle ladulle. Ja kyllä vain, suksi luisti ja oli oikein mukavaa. Raittiissa ilmassa, kauniissa Suvisaariston metsissä, kunnon laduilla ja ilman kiirettä hiihtäminen olikin hauskaa. Suorastaan nautinto. Emme me huonon kuntomme ja ruostuneen hiihtotaitomme kanssa pitkää retkeä tehneet, mutta pienen kumminkin. Ja ensi viikonloppuna lisää!

Sairastelua

Tätä vuotta on eletty jo 19 päivää, ja vasta nyt alkaa ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana tuntua olo terveeltä. Tapaninpäivänä alkoi hitonmoinen flunssa, joka ei meinannut loppua millään. Joululoma tulikin sitten vietettyä aika pitkälti sängyn pohjalla. Pahimman flunssan mentyä ohi sitä seurasi selkäkipu, ja selkäkivun jälkeen piti vielä leikata särkevä viisaudenhammas pois. Tikit tuntuvat suussa ikävästi vieläkin, mutta nyt alkaa olo olla kuitenkin jo sellainen, että uskon viimeistään ensi viikolla olevani taas entiselläni.