Koulutusmatka

Olen juuri viettänyt pari päivää työkavereiden kanssa koulutusreissulla Tukholmassa. Tapasimme sikäläisiä kollegoita, kuulimme hyviä esityksiä ja teimme itse ryhmätyönä lähes yhtä loistavia esityksiä. Ehdimme toki myös pitää hauskaa yhdessä, sekin on oikeasti tärkeää kaikissa työyhteisöissä.

Matkan aikana totesin muutamia seikkoja, joista mikään ei toki ollut hirveän uusi huomio, palasivatpahan vaan uudestaan mieleen. Pari huomiota voisin tässä listata:

1. Meillä on hirmuisen hyvä porukka, ihmiset ovat osaavia, sitoutuneita ja lisäksi kivoja ja hyviä tyyppejä. Lisäksi monet osaavat laulaa, vaikka itse en ole tätä kunniamainintaa ansainnut.

2. Ruotsissa niillä on kaikki paremmin. Toivottavasti tästä aiheesta laatimamme muistio on hyödyksi ja aiheuttaa toimenpiteitä.

Kuvan patsas oli söötti yksityiskohta vierailukohteessamme.

Reppuidiootti

Matkustin aamulla töihin ruuhkabussilla, kuten matkustan joka aamu. Kaikki eivät mahdu istumaan, bussi täyttyy jo meidän pysäkillämme ja sen jälkeen osa ihmisistä tekee matkaa seisomapaikalla puolisen tuntia.

Ruuhkasta huolimatta bussissa on jokaisena aamuna joku, joka pitää viereisellä penkillä reppua. Yleensä nämä ihmiset katselevat ikkunasta ulos ja ovat kuin eivät huomaisikaan bussin olevan täynnä. Kun joku sitten lopulta uskaltautuu kysymään, onko repulle varattu paikka mahdollisesti vapaa, he nostavat repun syliinsä kuin olisivat juuri sillä hetkellä huomanneet että bussin käytävä on täynnä seisovia matkustajia.

Ärsyynnyn toki asiasta joka aamu, mutta blogiin asti asia päätyy tänään siksi, että tämän aamun reppuidiootti oli normaalia pahempi. Tiedustellessani ystävällisesti, olisiko paikka mahdollisesti vapaa, hän vastasi ettei se ole. Hän halusi pitää repun viereisellä penkillä siksi, että muuten on ahdasta. Bussin täyttyessä seuraavalla pysäkillä tälle reppuidiootille todettiin jo hieman tiukempaan sävyyn, että siirrä nyt se reppu siitä pois, mutta ei hän siirtänyt.

Täytyy tunnustaa, että mieleni teki ryhtyä nalkuttamaan toisten ihmisten huomioon ottamisesta ja käytöstavoista, mutta jätin kuitenkin asian sikseen. Arvelin, että jos joku on täysin piittaamaton muista ihmisistä, on oman turvallisuuden vuoksi parempi pysyä sivussa silloin kun kyse on noin vähäpätöisestä asiasta. Ehkäpä tämä tyyppi käyttää normaalisti yksityisautoa enkä törmää häneen enää.

Kokoomuslaista empatiaa

Tänään Hesarissa kokoomuksen valtuutettu ja sosiaalilautakunnan varapuheenjohtaja Laura Räty esittelee jälleen Kokoomuslaista empatiaa parhaimmillaan. Hän ei halua turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia Uudenmaankadulle ja Kaarlenkadulle. Hänen mukaansa Kallio on jo täynnä, siellä kun on jo niin paljon huumeidenkäyttäjiä ja asunnottomia että maahanmuuttajia ei sekaan enää mahdu. Kokoomuslaisessa ajattelussa huumeidenkäyttäjät ja maahanmuuttajat ovat siis samassa kiintiössä, ja se kiintiö on Rädyn mielestä nyt täynnä.

Uudenmaankatua Räty ei voi torpata huumeidenkäyttäjiin vetoamalla. Sen vaihtoehdon hän torppaa siksi, että 90 prosentilla suomalaisista ei ole varaa asua Uudenmaankadulla. Voi voi. Ensinnäkin, kyllä suomalaisillakin olisi varaa asua Uudenmaankadulla, jos asuisimme samalla tavalla kuin turvapaikanhakijat asuvat, koko perhe samassa huoneessa ja monta perhettä samassa asunnossa. Toiseksi, tämä perustelu tarkoittaa oikeastaan sitä, että Kokoomuksen mielestä turvapaikanhakijat on aina sijoitettava kaupungin reunalle halvimpaan mahdolliseen paikkaan mikä kaupungista on löydettävissä. Muutenhan löytyy aina joku suomalainen, jolla ei ole varaa asua siinä kohdassa.

Ehkä pelottavinta jutussa on se, että kaiken tämän on sanonut sosiaalilautakunnan varapuheenjohtaja, jonka pitäisi edes asemansa vuoksi olla kiinnostunut niistä, jotka sosiaalilautakunnan apua tarvitsisivat. Tähän ryhmään kuuluvat mielestäni myös turvapaikanhakijat.

Lomalukemista

Huomasin juuri, että olen sattumalta tullut lomallani lukeneeksi ainoastaan pohjoismaisia kirjoja. Kirjavalinnat ovat omasta mielestäni olleet erinomaisen nautittavia, ja siksipä haluan jakaa jokaisesta kirjasta muutaman ajatuksen.

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin ja Amerikkalainen elegia
Siri Hustvedt asuu ja elää oikeasti Yhdysvalloissa, mutta norjalaisten sukujuuriensa vuoksi lasken hänetkin sarjaan pohjoismaiset kirjailijat. Kaikki mitä rakastin on todella älykäs romaani, se nappaa mukaansa eikä sitä voi laskea käsistään ennen kuin se on luettu kokonaan. Koko ajan mieleni teki hypätä seuraavalle sivulle kurkistamaan mitä sitten tapahtuu. Toisaalta jokainen lause tuntui merkitykselliseltä enkä halunnut kadottaa mitään kurkistelemalla etukäteen. Lukemisen ajan tuntui siltä kuin olisin itse elänyt kirjan elämää.

Hurmaavasta lukukokemuksesta lumoutuneena luin Hustvedtin toisenkin romaanin, Amerikkalainen elegia. Sitä ei voi verrata kirjaan Kaikki mitä rakastin. Luulen kuitenkin, että jos olisin lukenut tämän ensin, olisin pitänyt kirjasta oikeasti. Nyt vain odotukset olivat liian korkealla. Hieno kirja joka tapauksessa, ja kannattaa tämäkin lukea.

Herbjorg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen
Jokunen vuosi sitten luin Wassmon kirjoittaman Dinan kirjan ja pidin kovasti sen tunnelmasta. Kuitenkin Seitsemäs kohtaaminen odotti kirjahyllyssäni muutaman vuoden takakannen tylsän tekstin vuoksi. Nyt päätin ylittää ennakkoluuloni ja lukea kirjan, ja se kannatti. Takakannessa mainostettu rakkaustarina olikin kirjassa vain sivujuonne, oikeasti kirja oli mahtava kasvu- ja kehityskertomus tytöstä naiseksi. Samalla elämää Lofooteilla oli onnistuttu kuvaamaan elävän tuntuisesti.

Bo Carpelan: Kesän varjot
Kirja on täynnä äärimmäisen kauniita lauseita, niin kauniita, että juoni tuntuu välillä hukkuvan lauseiden kauneuteen. Vai mitä sanotte esimerkiksi lauseesta: ”Kesäkuun lempeä huntu liehuu tuoksuvien männynrunkojen välissä ja kohoaa kohti taivasta.” Nautittavaa. Yksittäiset lauseet olisivat nautittavia sellaisenaankin, ilmankin kirjaa ja tarinaa niiden ympärillä.

Liza Marklund: Punainen susi
Juuri sellaista hömppää, jota joululomalla voi sohvan nurkkaan käpertyneenä lueskella. Dekkarina ihan ok, ei kovin jännittävä mutta sopivalla ihmissuhdesotkulla höystettynä ihan kulkeva.

Sofi Oksanen: Puhdistus
Puhdistus on kaikessa karmeudessaan hyvä kirja. Luin sen yhdeltä istumalta, halusin tietää, miten nämä epätoivoiset naiset ovat päätyneet siihen missä he nyt ovat, ja miten he selviytyisivät elämässään eteenpäin. Teksti on vetävää ja elävästi kirjoitettua. Sen verran ikävä jälkimaku kirjan tapahtumista kuitenkin jäi, että seuraavaksi pitää lukea jotain iloisempaa. Tommy Tabermannin runoja vaikka.

Uusi vuosi on alkanut

Vuosi vaihtui rauhallisesti mökillä. Pakkanen paukkui ulkona, mutta sisällä tuli rätisi takassa ja lammas paistui puu-uunissa. Otimme pakkassäästä kaiken irti. Luistelimme peilikirkkaalla järven jäällä, rakensimme jääveistoksen ja teimme avannon, jossa jotkut jopa kävivät. Juuri näin pitäisi kaikkien uusien vuosien alkaa.