Naimisissa!
Nyt se on viimeinkin tapahtunut. Perjantaina sanoimme Espoon maistraatissa tahdon. Tilaisuus oli lyhyt ja koruton, mutta kyllähän se kyynel ehti silmänurkkaan silti hiipiä. Upean illallisen sekä Kämpissä vietetyn hääyön jälkeen könysimme lauantaina aamulla juhlapaikallemme Kellokoskelle. Perjantaina olimme juhlistaneet vihkimistä sen verran paljon, että lauantaina en uskonut selviäväni juhliin, mutta iltapäivällä aamun heikotus oli jo hauska juttu.
Juhlat olivat ikimuistoiset. Tunnelma oli kodikas ja ruoka oli hyvää. Jopa morsiamen ryöstöstä selvittiin, kun sulhanen sepitti aivan ihanan rakkausrunon. Bändiä ei tarvittu, ihmiset tanssivat tietokoneen säestäminä lattialla, tuoleilla, esiintymislavalla ja vähän pöydälläkin.
Ikuisen rakkauden kunniaksi istutimme Kellokosken puulajipuistoon Kanadan tuomipihjalan, toiselta nimeltään Tohtorin mustikkapuun. Saimme suorittaa puun vihkimisen upeassa ilmassa. Maassa oli vähän lunta, ilmassa pieni pakkanen ja mitä kaunein auringonpaiste. Myös hääkuvat saatiin otettua ulkona.
Suuri kiitos kaikesta kuuluu ihanille ystävillemme. He olivat tehneet sushia ja kakkuja sekä valmistelleet soittoa, laulua ja puheita. Laulu raikui saunassa ja saunan jälkeen, ja aamulla seitsemältä heräsin siihen, että hääväki lauloi Uralin pihlajaa niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Tämä lienee hyvien juhlien merkki.
Kaiken tanssin, laulun ja saunomisen jälkeen sitkeimmät jaksoivat vielä aamiaisen jälkeen katsoa kanssamme Simpsoneita. Lämpimät kiitokset kaikille juhliimme osallistuneille sekä kaikille niille, jotka olivat suuressa päivässämme hengessä mukana. Emme unohda tätä koskaan.
7 Kommentit:
Onneksi olkoon, sinä jos kuka olet onnesi ansainnut :))))
Ja onnea tuoreelle avioparille täältäkin, olkoon elämänne jatkossakin rakkautta tulvillaan. Vaikka maistraatissa teidät vihittiinkin, lainaan kuitenkin tähän Raamattua siitä kohdasta, joka minun elämääni eniten ohjaa.
Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (1. Kor. 13:13)
Kati.
paljon onnea ja sylikaupalla lämpöä ja rakkautta yhteiselle tiellenne :), tuli tippa silmään, kun luin hauskoista juhlista :)... ihanaa :), rakkautta on.
Suuuret onnittelut!
Paljon onnea Katri! Elo rouvana on ihanaa :)
Sydämelliset onnittelut Katri!
Vai on sitä menty naimisiin kertomatta mitään wanhoille tovereille Espoossa. Tosin jotakin saattoi aavistaa kun joskus keväällä tapasin sinut viimmeksi sulhosi kanssa.
Vähän myöhästyneet, mutta lämpimät onnittelut ja halaukset.
Pekka V
Lähetä kommentti
<< Home