Nilkkaongelmia

Nilkkaongelman vuoksi olen nyt reilun viikon verran kulkenut keppien kanssa. Helsingissä se on todella vaikeaa. Ihmiset ovat aina kävelleet rautatieasemalla toisiaan päin, mutta yllätyksekseni huomasin, että edes kepit eivät estä törmäilyä. Liukuportaissa yritän painautua mahdollisimman pieneksi oikeaan reunaan, mutta siitä huolimatta matkalla alas metroon ainakin neljä kiireistä ihmistä ehtii tönäistä mennessään. Päin kävelemisen tai portaissa tönäisemisen jälkeen ei seuraa anteeksipyyntöä, vaan vihainen mulkaisu sitä onnetonta kohti, joka kehtaa kulkea hitaasti. Pois tieltä vammainen, meillä on kiire!

Tampereella puolestaan ihmiset pysähtyvät odottamaan, että voisivat pitää ovea auki. Rautatieaseman hississä edellinen hissinkäyttäjä jäi odottamaan minua, vaikka kuljen keppien kanssa todella hitaasti. Yliopiston ruokalassa tuntemattomat ihmiset tarjoutuvat kantamaan tarjottimeni, ja opiskelukaveri nousi pöydästään toiselta puolen ruokalaa kysyäkseen, tarvitsenko apua.

Kun nyt kerran aloitin tämän vuodatuksen, on pakko vielä kirjoittaa Espoon tavasta hoitaa terveyskeskuksen potilaat. Kävin verikokeissa viime viikon tiistaina. Sen jälkeen sain puhelinnumeron, josta voisin tiedustella tuloksia seuraavana päivänä. Samoin sain ajanvarauksen puhelinnumeron, josta minua pyydettiin varaamaan aikaa seuraavana maanantaina.

Sen jälkeen olen soittanut kaikkiin näihin numeroihin (kahteen ajanvarausnumeroon sekä sairaanhoitajan numeroon) noin kahdeksan kertaa päivässä, jonottanut kerralla noin vartin ja lisäksi jättänyt soittopyynnön kaksi kertaa automaatille ja kerran sairaanhoitajalle. Yhteyttä vain en ole saanut. Kerran pääsin läpi, mutta silloin minua pyydettiin odottamaan hetki, ja pian puheluuni vastasi joku, jolla ei ollut mitään tekemistä kyseisen asian kanssa. Hän sulki puhelimen, eikä kukaan soittanut takaisin, vaikka olin ehtinyt jo jättää yhteystietoni.

Tänä aamuna marssin terveyskeskukseen keppieni kanssa ja onnistuin lopulta saamaan ajan. Sen jälkeen asia kyllä hoitui rivakasti ja hyvin. Aion kuitenkin kirjoittaa viestin potilasasiamiehelle, sillä tällainen asioiden hoitaminen ei ole lain mukaista.

Shrimp Tales

Kirjoitin taannoin blogissa, että teatterimieltymykseni ovat niin omituisia, että joudun katsomaan yksin esimerkiksi Espoon kaupunginteatterissa esitettävän Shrimp Talesin. Blogikirjoituksen jälkeen seuraa kuitenkin alkoi ilmaantua, ja lopulta mukaan oli ilmoittautunut kuusi ihmistä, joista kolme ja puoli tunsin etukäteen (puolikas tunteminen tarkoittaa sitä, että olimme olleet kerran samoissa juhlissa, yhdeksän vuotta sitten). Lopulta meiltä ilmaantui paikalle viisi tyttöä.

Shrimp Tales on hollantilaisen teatteriryhmän esitys, jossa katkaravut esittävät ihmisiä. Ne esiintyvät pienoismallien keskellä. Katkarapuja kuvataan videokameralla, ja yleisö seuraa esitystä videoruudulta. Normaalit ihmisyhteisön puuhat vaikuttivat todella hupaisilta, kun ihmisiä esittivät katkaravut. Esimerkkeinä voisin mainita teknobileissä hyppivät katkaravut, koko yön prinsessa Victorian näkemistä odottaneet kirkuvat katkaravut, hurmoshenkisessä seurakunnassa kaatuilevat katkaravut, tai katkarapu joka on ihan liekeissä ratkaistessaan yhtälöä (a+b)2.

Pienoismallit olivat upeita, katkaravut oudon ilmeikkäitä, ja näyttelijöiden puhe teki katkaravuista taitavasti persoonallisen oloisia. Nauroin paljon ja nautin esityksestä.

Pääsiäinen

Pääsiäisloma alkaa jo vedellä viimeisiään. Loma on sujunut juuri niin kuin pääsiäisen pitääkin: paljon lepoa ja rauhoittumista, joka päivä ystävien tai sukulaisten seuraa ja hyvää ruokaa. Alun perin suunnitelmiin kuului myös mökkireissu, mutta sitten huomasimme että edes ilman mökkireissua emme ehdi tavata kaikkia niitä ystäviä joita olisimme halunneet. Niinpä jätimme mökkireissun toiseen kertaan ja harrastimme kyläilyä sekä otimme ystäviä vastaan kotona. Laitoimme ruokaa, leivoimme pullaa ja pelasimme Carcassonnea. Näillä eväillä jaksaa taas lukea tenttiin huomenna.