Paluututorointia!

Paljon on puhuttu työurien pidentämisestä ja siihen liittyen opintoaikojen lyhentymisestä. Yksi hyvä keino tähän olisi paluututoroinnin järjestäminen niille, jotka palaavat opintojen pariin oltuaan pitkään työelämässä, äitiyslomalla tai muusta syystä poissa yliopistolta. Vaadin tätä jo 90-luvulla ollessani opiskelijapolitiikassa mukana, ja nyt, kun olen palannut opiskelemaan, uudistan vaatimukseni.

Opiskelu on muuttunut melkoisesti sen jälkeen, kun olen viimeksi opiskellut. Syyskuussa aloittaessani törmäsin moniin käytännön ongelmiin. Ruotsin kurssilla opettaja tokaisi, että yksi teistä ei ole vielä kirjautunut Moodleen, vaikka siellä on kurssirunko ja kotitehtävät ja muut tarvittavat asiat. Ei siinä muu auttanut kuin ilmoittautua syylliseksi ja kysyä, että mikähän tämä Moodle mahtaa olla ja miten siihen kirjaudutaan.

Seuraava ongelma oli edessä sitten, kun piti ilmoittautua ensimmäiseen tenttiin. Etsin kuumeisesti tenttikuoria, kunnes älysin kysyä vieressä istuvalta apua. Kuulin, että tenttiin ilmoittaudutaan sähköisesti paikassa nimeltä NettiOpsu. Jaahas. Eipä muuta kuin taas kyselemään kyseisen nettisivun osoitetta ja ilmoittautumisohjeita.

Nyt olen ollut opiskelija jo syyskuusta lähtien, ja luulin jo, että ongelmat ovat ohi. Väärä luulo. Pääsiäisen jälkeen joudun ensimmäistä kertaa elämässäni sähköiseen tenttiin. Siihen ilmoittautuminen onnistui vasta, kun soitin yliopistolle ja pyysin apua. Sen jälkeen ryhdyin katsomaan netistä, miten sähköisessä tentissä käytännössä toimitaan. Netissä kerrottiin, että mukaan ei saa ottaa muuta kuin kulkukortin, mutta sen tarvitsee ehdottomasti, sillä muuten tenttihuoneeseen ei pääse sisään. Kulkukortin? Mikä se on ja mistä sen saa?

No, eipä auttanut muu kuin taas kerran soittaa ja kysyä apua. Toisessa päässä ihmeteltiin hetken verran outoa tilannetta, sillä kulkukortinhan pitäisi olla opiskelijakortin yhteydessä. Niin varmaan, mutta kun minun opiskelijakorttini on vuodelta 1997. Pienen pohdinnan jälkeen apu kuitenkin löytyi. 20 eurolla voi lunastaa itselleen ylimääräisen, väliaikaisen kulkuluvan Tietopinnistä. En enää kehdannut kysyä mikä se on, ehkäpä joku opiskelutoveri osaa neuvoa minut sinne.

Auton huolto

Anun postauksen luettuani innostuin minäkin kirjoittamaan sanasen autojen myyjistä ja huoltopaikoista.

Olen aikanaan käyttänyt huollossa pientä sitikkaa, jota hellyttelymielessä kutsuin nimellä ”Rotisko”. Ja kutsun edelleenkin, sillä kyseinen auto on yhä olemassa, mutta nykyään se on veljeni käytössä. Veho-huollossa naiskuljettajaan suhtauduttiin jotenkin hymähdelleen. Huoltomies kyseli omituisia, kuten olenko osannut parkkeerata auton huollon parkkipaikalle, tai tiedänkö, minkä kokoinen moottori autossa on. Kait sen nyt huoltomies itsekin osaa katsoa, kun menee auton luo. Vehossa ei koskaan osattu oikein tarkkaan sanoa, milloin auton voi hakea pois, tai varsinkaan, paljonko huolto tulee maksamaan.

Perjantaina käytin vuoden vanhaa Fordiamme huollossa Espoon Automaassa. Tällä kertaa naiskuljettaja otettiin tosissaan ja palvelusta tuli hyvä mieli. Mitään omituista ei kyselty, ainoa kysymys oli, missä kohtaa parkkipaikkaa auto sijaitsee. Oletus siis oli, että olen osannut sen sinne parkkeerata, eikä se, että en ole. Ensimmäinen plussa siitä. Sen jälkeen kerrottiin, että huoltoon ei mene kuin puoli tuntia, ja pyynnöstäni auto luvattiin katsoa heti, odottaessa. Minut ohjattiin mukavaan sohvaryhmään jossa saatoin lukea autolehtiä, ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua avaimet tuotiin minulle sinne sohvalle. Auto oli valmis.

Espoon Automaa sai pisteitä myös auton ostovaiheessa. Automaasta löytyi naismyyjä, joka osasi kertoa autosta kaiken olennaisen sivistyneesti ja rauhallisesti. Auton etsimisvaiheessa huomasin, että tämä ei todellakaan päde kaikkiin myyjiin. Kohtasimme muutaman miesmyyjän, jotka kohkasivat kovasti asioista, jotka eivät olleet mielestäni olennaisia (kuten hienot vanteet), mutta eivät osanneet vastata olennaisiin kysymyksiin (kuten auton ympäristöystävällisyys ja kulutus), vaan kuittasivat ne turhiksi asioiksi. Myyjän pitäisi kuitenkin muistaa, että jos asiakas kysyy jotain, ei asia luultavasi ole asiakkaalle turha.

Tampereella ja Ihmemaassa

Eilen kävimme siskon kanssa Tampereella serkun luona yökylässä. Laitettiin ruokaa ja turistiin niitä näitä, ja oli mukavaa. Hyödynsimme myös sitä, että serkku asuu keskustassa, ja kävimme elokuvissa katsomassa Liisa Ihmemaassa.

Elokuvan juoni jäi vähän pinnalliseksi. Jos olisin muistanut, miten alkuperäinen tarina menee, olisin varmasti ymmärtänyt tapahtumia vähän paremmin. Nyt jäin ihmettelemään, mitä Ihmemaan kaksi omituisen oloista kuningatarta oikein olivat ja miksi heillä oli sota meneillään. Tai miksi Hatuntekijä istui kanien kanssa jatkuvasti teekutsuilla. Avoimeksi jäi sekin, miksi juuri Liisaa tarvittiin tappamaan hirviö, mutta se ei olisi tainnut avautua edes alkuperäisen tarinan tuntemuksella.

Tämän version emansipaatiokertomus oli kyllä kiva. Liisa oppi itsenäiseksi naiseksi joka kieltäytyi avioliitosta ja ryhtyi kauppabisnekseen. Liisa oli selvästi myös tarinan sankaritar, joka teki Ihmemaassakin omia ratkaisujaan.

Elokuvan pelastaja oli kuitenkin Johnny Depp. Hänen esittämänsä Hatuntekijä oli niin karismaattinen, että se muutti elokuvan ihan peruskamasta joksikin vähän enemmäksi. Ihmemaan hengessä voisi todeta, että Deppin karisma toi elokuvaan paljoutta. Nautin hullun Hatuntekijän hulluudesta aivan täysin siemauksin, ja vain sen takia voisin katsoa elokuvan uudestaankin, kunhan se tulee DVD:lle.

Loma kotona

Olemme pitäneet Laurin kanssa pienen, neljän päivän mittaisen hiihtoloman. Lomasuunnitelmat ovat eläneet pitkin kevättä, mutta lopulta päädyimme perumaan hotellivarauksen Haapsalusta mahdollisen jäänmurtajien lakon vuoksi ja laskettelureissun Messilään Lahden alueen hiihtolomaruuhkien vuoksi. Päätimmekin viettää loman kotona.

Loman aloitus keskiviikkona oli ihana. Kun tulin Tampereelta kotiin, täällä oli sauna lämpimänä, lasagne uunissa ja tulppaaneita pöydällä. Ihanammin ei voisi lomaa aloittaa! Loma on muutenkin sujunut tosi rennoissa merkeissä. Päivisin olen nauttinut kauniista auringonpaisteesta ja käynyt kävelyillä meren rannalla. Iltaisin päätimme saunoa ja keskittyä yhteiseen harrastukseemme, ruuanlaittoon.

Jaoimme ruokalistan suunnitteluvastuut. Minä päätin torstain ruokalistan. Silloin söimme etanoita valkosipulivoissa ja katkaravuilla täytettyä kampelaa valkoviinissä. Perjantaina oli Laurin vuoro päättää. Silloin saimme kanttarelli-porokeittoa ja sveitsinleikettä. Lauantaina päätimme yhdessä ja teimme fajitaksia.

Vaikka alun perin suunnittelin, että viettäisimme loman jossain muualla, olin kotilomaan todella tyytyväinen. Rauhallinen kotona oleskelu, johon on lisätty pientä luksusta jokailtaisten ihanien ruokaelämysten muodossa, on rentouttava vaihtoehto joka sopii opiskelijabudjettiinkin. Lisäksi ruuan laittaminen ja sen nauttiminen yhdessä on ihanaa.

Leiri maailman laidalla

Kävin Espoon kaupunginteatterissa katsomassa Roveniemen kaupunginteatterin vierailuesityksen Leiri maailman laidalla. Näytelmä on voittanut kaksi palkintoa, sekä parhaan lavastuksen että parhaan esityksen palkinnon, eikä suotta. Tarina oli loistava, näyttelijätyö oli uskomatonta ja lavastus kuin piste iin päälle.

Näytelmä kertoo sotavankileiristä kaukana pohjoisessa. Saksalaiset haavoittuneet sotilaat vartioivat venäläisiä haavoittuneita sotilaita, ja tulkkina toimii suomalainen kaveri, jolla on sekä venäläisiä että saksalaisia sukujuuria. Heti aluksi tulkki kertoo, että on ihan sattumasta kiinni, että hän nyt sodan syttyessä oli suomalainen. Kovin pienet historian tapahtumat olisivat voineet johtaa siihen, että hän olisi taistellut joko Saksan tai Neuvostoliiton riveissä. Lisäksi vankileirille saapuu riemastuttava nälkäinen koltta.

Leiriläiset palelevat jossain Siperiassa, kaukana maailmanpoliittisesta tilanteesta. Vain yksi sotavanki on vankan idealistinen, muille on ihan sama kuka sodan lopulta voittaa. Tilanne johtaa siihen, että vangit ja vartijat liittoutuvat keskenään. Vangeille on määrätty tietty kuutiomäärä puita hakattavaksi joka päivä, mutta vartijat väärentävät esikuntaan lähetettyihin raportteihin kuutiomäärän, eikä kukaan oikeasti hakkaa puita. Leirille saapuvaa saksalaista tarkastajaa höynäytetään yhteistuumin.

Tilanne muuttuu, kun leirin ainoa idealisti pakenee. Leirillä todetaan, että jos hän löytää partisaanit, tulevat nämä tappamaan vartijoiden lisäksi myös vangit, jotka ovat liittoutuneet fasistien kanssa. Jos taas saksalaiset löytävät karanneen vangin, tulevat saksalaiset tappamaan myös vartijat, sillä leirillä ei ole lainkaan kuria ja järjestystä, luutnantti on kuollut ja vartijat liittoutuneet vankien kanssa. Lopulta vangit ja vartijat jakavat vahtivuorot ja ryhtyvät yhdessä puolustamaan leiriä kaikkia ulkopuolisia vastaan. ”Sodassa eivät sodi kansat kansoja vastaan, vaan hullut hulluja vastaan.”

Näyttelijät ovat niin energisiä ja aktiivisia, että yleisössä melkein hengästyttää. Lavastus on täydellinen, näyttelijät ikään kuin kasvavat lavasteista. Öisen hiihtoretken tunnelman valkean kuun ja revontulien alla voi aistia, samoin kylmyyden, kun tuuli vinkuu jääkentillä. Tästä esityksestä tuli hyvä mieli.