Katrin blogi

keskiviikkona, helmikuuta 28

Pikku puutarhurin odotus

Päivät alkavat olla jo niin pitkiä, että viikollakin voi nähdä valoa. Kevät tuntuu hiipivän paikalle salakavalasti ja hitaasti, kuin tunnustellen kannattaako vaivautua. Niin se on joka kevät. Ensin tuntuu, ettei kevät milloinkaan tule. Sitten eräänä päivänä töihin mennessään huomaa ettei olekaan pimeää. Kun kevät sitten päättää tulla se tuleekin niin nopeasti ettei meinaa ehtiä mukaan.

Aamuisen huomioni jälkeen olen haaveillut nokkosten kuivattamisesta ja syksyllä istutetuista talvivalkosipuleista, joiden pitäisi keväällä alkaa nousta parvekepuutarhamme mullasta. Kiitokset Maijalle kynsistä ja istutusneuvoista!

Koska kevät tulee tänäkin vuonna yhtä yllättäen kuin se on aina ennenkin tullut, alkaa olla jo aika valmistautua puutarhan valmisteluun. Basilikaa, rosmariinia, lehtisalaattia, kausimansikoita ja ehkä chilejä. Jostain syystä minussa asuu pieni maanviljelijä joka onnellisena tonkii multaa ja pitää oman parvekkeen basilikaa täysin eri asiana kuin kaupan basilikaa. Miten onnellista onkaan laittaa lounasta aurinkoisena päivänä ja käydä kesken kastikkeen hämmentämisen hakemassa yrtit omalta parvekkeelta!

keskiviikkona, helmikuuta 21

Naisten vaivoja

Aluksi varoitus kaikille machoksi itsensä tunteville sekä muille, jotka eivät missään tapauksessa halua lukea riviäkään naisten vaivoista. Tämä kirjoitus käsittelee naisten vaivoja hyvin mustavalkoisella otteella.

Kerran kuussa toivon olevani mies. Tuntuu siltä kuin olisin epähuomiossa syönyt rantapallon. Joka paikka on turvonnut ja vatsaan koskee luullakseni yhtä paljon kuin rantapallon popsimisen jälkeen voisi koskea. Lounaalla vatsaan ei tunnu mahtuvan enää mitään ja ruokakin maistuu epäilyttävältä. Lounaan jälkeen päätän kuitenkin ostaa vielä suklaapatukan, sillä suklaa maistuu aina. Etenkin nyt. Tumma suklaa, maitosuklaa ja valkosuklaa. Suklaapäällysteinen vaahtokarkki. Ne maistuvat.

Kaiken sen suklaan jälkeen säntään jumppaan. Mahaan koskee, mutta kaiken tämän turpoamisen keskellä jumppa tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Jumpan jälkeen kaadun sohvalle ja päätän olla nousematta ylös. Katson elokuvan Länteen itään ja itken vuolaasti. Itken elokuvan epäonnista avioliittoa, itken miestä joka pettää vaimonsa, itken vankileiriä ja lopulta itken rakastavaisten eroa.

Yöllä herään huutaen painajaiseen. Pyörin sängyssä enkä uskalla nukkua. Se lienee normaalia, mutta aamulla uniin ei enää pitäisi reagoida. Aamulla minä huokaisin helpotuksesta kun näin, että työkaveri jonka onnettomuudesta näin unta, olikin kunnossa. Juoksin jopa halaamaan helpotuksen puuskassani ja vaikutin varmaan vähintäänkin höyrähtäneeltä.

Halipula. Suklaapula. Unen puute. Vatsaan koskee taas.

keskiviikkona, helmikuuta 14

Perinteitä

Rakastan sitä, että vuoteen mahtuu päiviä, jolloin kaikki ihmiset tekevät asioita joita juuri sinä päivänä pitää tehdä. Keväällä näitä päivä on niin paljon, että elämä maistuu laskiaispullalle ja Runebergin tortulle ihan koko ajan.

Aamulla luulin, että olen viime aikoina näyttänyt niin sairaalta ja väsyneeltä että kaikki kuvittelevat minun voivan todella huonosti. Luulo johtui siitä että sain useita tekstiviestejä joissa sanottiin: Aurinkoista päivää rakas ystäväni! Suuria halauksia ja voimia sinulle! Elämässä onnistaa, kun vain jaksaa ponnistaa! Lopulta yhdessä viestissä sanottiin: Hyvää ystävänpäivää! Huoleni mustista silmänalusistani väistyi ja tilalle nousi ystävänpäivähuuma. Siispä kiitos kaikille ystäville viesteistä ja ihanaa ystävänpäivää!

Tänään on siis se päivä vuodesta, jolloin kuuluu valmistaa rakkaalle hyvä illallinen. Niinpä marssin töiden jälkeen Hakaniemen kauppahalliin ostoksille ja valmistan aterian. Jo sunnuntaina pääsen uudelleen riemuitsemaan perinteistä ja leipomaan laskiaispullia. Maaliskuussa odotan naistenpäivää ja ilmoitinkin Laurille jo etukäteen, että odotan silloin huomionosoitusta. Pääsiäispöytää ei meillä ole olemassa ilman parsaa, lammasta ja suklaamunia. Oi ihana kevät ja ihanat perinteet!

torstaina, helmikuuta 8

Tuittupää

Yleensä olen aina kiltti, hymyilevä ja rauhallinen kuin viilipytty. Tänään kuitenkin useat pienet asiat kasaantuivat mustaamaan mieltäni. Iltapäiväkahvien aikaan näitä pieniä asioita oli jo mahdotonta pitää sisällään. Niinpä istahdin kahvipöytään ja annoin tulla suurella höyryllä ulos kaiken, mikä mieltäni oli painanut. Kahden minuutin kuluttua huomasin istuvani pöydässä yksin.

Toivottavasi en pahoittanut kenenkään mieltä, se ei suinkaan ollut tarkoitukseni. Koin vain oloni voimattomaksi ja turhautuneeksi. Vihaan sitä kun en pysty kontrolloimaan asioita. Vielä enemmän vihaan sitä, jos minun odotetaan kontrolloivan asioita joista en tiedä tarpeeksi kontrolloidakseni niitä.

Tänään olen oppinut, että jos jokin asia ahdistaa, ei se huutamalla parane. Parempi olisi antaa asian olla seuraavaan päivään ja miettiä sitten uudelleen. Ehkä ongelma ei poistu yön yli nukkumalla, mutta ei se totisesti poistu silläkään, että rähisee kaikille jotka onnettomuudekseen sattuvat istumaan samaan pöytään.

keskiviikkona, helmikuuta 7

Jumpaton viikko

Sunnuntaiaamuna totesin olevani täydellinen työntekijä. Olin näet aikeissa viettää pitkästä aikaa vapaapäivää, kun paljon työtä teettäneet vaalitavoitteetkin julkistettiin lauantaina. Mutta voi, vapaapäivä koitti flunssaisena ja kuumeisena. Miksi, oi miksi minä aina sairastan lomilla tai viikonloppuisin? Sen täytyy johtua siitä, että olen vain niin kovin hyvä työntekijä. Jopa kehoni tietää sen, eikä päästä yhtäkään bakteeri- tai virushyökkäystä läpi ennen viikonloppua.

Nyt olen jo töissä, mutta sen verran flunssa vaivaa yhä, että olen nyt neljättä viikkoa pääsemättä jumppaan. Se kiukuttaa hieman, vaikka olenkin melko hyvä keksimään korvaavaa tekemistä iltoihini. Eilen kävin kampaajalla, ja olen nyt hyvin tyytyväinen uuteen otsatukkaani. Tänään aiomme Laurin kanssa tehdä vohveleita ja katsoa pääministeritenttiä. Vohvelirauta sattui silmiini siivotessamme keittiön kaappeja pari viikkoa sitten. Olen tehnyt vohveleita viimeksi ehkä kymmenen vuotta sitten, joten alkaa olla jo aikakin kaivaa vohvelirauta kaapista. Perjantaille Veera ehdotti lasillista punaviiniä. Päätin suostua, sillä ennakoin, etten ole vielä silloinkaan jumppakunnossa. Sitä paitsi punaviini Veeran kanssa tuntuu aina tekevän maailmasta taas hieman paremman paikan.

Kaiken tämän lisäksi aion mahduttaa johonkin väliin etanapannujen metsästyksen. Olimme nimittäin lauantaina (ennen flunssan iskemistä) Tatun, Katin ja Jonnen luona syömässä. He tarjosivat niin hyviä etanoita, että vieläkin tulee vesi kielelle. Päätin saman tien, että meillekin on saatava etanapannut. Lauantaisten etanoiden ihanuudesta kertoo jotain se, että Laurikin julistautui etanoiden ystäväksi, vaikkei aikaisemmin ole niistä pitänyt.

perjantaina, helmikuuta 2

Vaalikuumetta

Katsoin eilen näiden vaalien ensimmäistä puheenjohtajapaneelia. Meidän Eero pärjäsi mielestäni todella hyvin. Hän osasi asiansa, otti tilaa, puhui rauhallisesti ja vaikutti koko porukan ihmisläheisimmältä. Ja tämä arvio on ainakin melkein objektiivinen, sillä minä kyllä osaan tarvittaessa kritisoidakin. Aamulla harmitti Hesarin arvio, että Heinäluoma olisi ollut hetkittäin ylimielinen. Mielestäni hän ei ollut hetkeäkään ylimielinen. Hesari vaan on päättänyt millaisena se haluaa puheenjohtajat nähdä, ja sen jälkeen jokainen juttu korostaa juuri niitä piirteitä, joita Hesari haluaa korostaa.

Toimittajat sen sijaan eivät loistaneet. Soinin käytettyä puheenvuoron toisten selkien rasvaamisesta toimittaja totesi, että nyt tekisi mieli buuata. Toimittajan asia ei ole esittää kommentteja ja näin asettaa puheenjohtajia eriarvoiseen asemaan. Tyly kommentti toimittajalta heti alkuun pilaa helposti koko loppupaneelin, sillä mielialat näkyvät ruudussa vuoren varmasti.

Ihmettelin myös miksi puheenjohtajat laitettiin kokoamaan kännykkää? Minä ainakaan en perusta äänestyspäätöstäni siihen, osaako joku vaihtaa sim-kortin minuutissa vai ei. Minä en osaa, se on Laurin tehtävä.

Vaalikuume oli omalta osaltani nousussa jo eilen, kun paneelia katsoessani välillä hihkuin itsekseni sohvalla, välillä kävin makuuhuoneessa ärisemässä Laurille toimittajista, ja välillä tekstasin kommenttejani Veeralle, joka myös katsoi samaa tenttiä. Kuume huipentuu huomenna, kun avaamme kampanjamme Vantaalla.