Vauhdikas viikonloppu

Perjantaina suuntasin heti töiden jälkeen kirjamessuille. Pääosan ajasta seisoskelin Ilkka Taipaleen ja Stadin demarien standilla, mutta ennätin silti tehdä muutaman kierroksen messuillakin. Rakastan kaikkea sitä, mitä näillä messuilla oli tarjolla: kirjoja, ruokaa ja viiniä. Ystäväpiirini tuntuu rakastavan samoja asioita, sillä törmäsin messuilla yllättävän moniin ystäviin.

Messujen jälkeen ystävä Tampereelta tuli yökylään, ja lauantaina herättyämme ryhdyimme pohtimaan, mitä kaikkia Espoon nähtävyyksiä esittelisimme. Päädyimme Tarvaspäähän, joka on ollut Gallen- Kallelan taiteilijakoti. Epäilijöille tiedoksi, että Espoossa on siis muitakin nähtävyyksiä, joten pystyimme tekemään ihan aidon valinnan nähtävyyksien välillä.

Kulttuurikierroksen jälkeen lähdimme Tukholman risteilylle Laurin, Veeran ja Juhan kanssa. Menomatkalla rentouduimme laivan saunassa ja porealtaassa sekä retrohengessä kävimme syömässä buffetissa. Perillä Tukholmassa istuimme erilaisissa puistoissa ja onnistuimme tutustumaan kahdessa eri puistossa kahteen eri paikalliseen, jotka molemmat olivat erinomaisen tuhdissa humalassa. Vanhan kaupungin jätimme tällä kertaa kokonaan väliin.

SDP ja nuoret

Muistan kuinka muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, että puolueessa ei anneta nuorille yhtään tilaa. Eilen olin SDP:n puoluehallituksen ja työryhmien vetäjien ja vastuuhenkilöiden yhteisessä suunnittelukokouksessa ja huomasin, että hyvin suuri osa läsnäolijoista oli kavereitani, jotka ovat joko suunnilleen minun ikäisiäni tai nuorempia kuin minä. Tämä voi tarkoittaa vain kahta asiaa: joko puolueessa on ruvettu oikeasti antamaan tilaa ja vastuuta nuorille, tai sitten minusta on tullut vanha.

Täytyy vielä selvyyden vuoksi huomauttaa, että tilan antaminen nuorille ei missään tapauksessa tarkoita vanhempien tovereiden syrjäyttämistä. Tämä huomautus tuntuu tarpeelliselta, sillä joka kerta kun puhutaan siitä että tarvitsemme nuoria, joku vanhempi toveri loukkaantuu. Uusien, nuorien ihmisten saaminen mukaan toimintaan ei siis tarkoita sitä että vanhemmasta päästä porukkaa potkitaan ulos, ei suinkaan, vaan se tarkoittaa vaan sitä että jäsenmäärä lisääntyy ja toiminta voi jatkua kymmenen vuoden kuluttuakin. Mikäli yhtään uutta nuorta ei tule mukaan, toiminta väistämättä kuolee jäseniensä mukana jossain vaiheessa.

Uusien nuorien mukana olo voi tuoda mukaan myös uusia, raikkaita ideoita. Näiden ideoiden hyödyntäminen vaatii kuitenkin sitä, että uudenlaisia ja hurjiltakin kuulostavia ideoita kuunnellaan herkällä korvalla. Se vaatii myös sitä, että ajatukset ja ideat otetaan vakavissaan, vaikka niiden esittäjä olisikin nuori. Luulen, että tässäkin asiassa ollaan nyt paremmassa tilanteessa kuin vielä muutamia vuosia sitten oltiin.

Bailatino

Tänään päätin kokeilla jotain uutta ja menin bailatinoon. Ohjelmassa oli sambaa ja rumbaa ja minä olin ainoa ensikertalainen. Etukäteen olin ajatellut, ettei joku tanssi nyt kovin vaikeaa voi olla, mutta erehdyin. Askelilla oli nimet joiden tarkoitusta en tiennyt, enkä osannut edes ihan perusaskeleita. Kymmenen minuutin kuluttua olin lähes valmis lähtemään kotiin.

Päätin kuitenkin olla luovuttamatta. Ajattelin, että yksi tanssitunti ei minua lannista. Katselin mallia muilta ja huomasin, että sanoipa ohjaaja minkä tahansa omituiselta kuulostavan askelsarjan nimen, kaikki pyörittelivät lantiotaan. Varmaan se pyöri vähän eri tavalla ja eri rytmillä riippuen juuri sillä hetkellä tehtävästä askelkuviosta, mutta joka tapauksessa lantion pyörittäminen auttoi pääsemään tunnelmaan. Kunnes sitten katsoin peiliin. Kaikki muut näyttivät tyylikkäiltä, jopa seksikkäiltä, mutta minä näytin hätääntyneeltä sammakolta joka on joutunut tehosekoittimeen.

Olin tunnin loppuun asti. Pukuhuoneessa ajattelin, että kaikki ne hienosti sambaavat naiset ovat joskus olleet tunnilla ensimmäistä kertaa, eikä kukaan kai ensimmäisellä kerralla ole mestari. Päätin siis mennä uudestaankin. Jos kolmannen kerran jälkeen olen yhä sammakkona, lopetan. Jos taas muistan edes yhden askelsarjan, jatkan.

Saksalainen kollega

Eilen meillä vieraili saksalainen Kerstin, joka oli ennen minun kollegani ja nykyisin Laurin kollega. Kerstin on siis ollut saksalaisen demarikansanedustajan avustaja. Työn hyvät ja huonot puolet kuulostivat oikein samanlaisilta kuin Suomessakin, mutta yksi suuri ero avustajan töissä Suomen ja Saksan välillä on. Saksassa kansanedustajilla on kolme avustajaa ja heidän lisäkseen vielä sihteeri, joka hoitaa vain kalenteria. Pohdimme Kerstinin kanssa, mitä sellaista he ovat kolmisin tehneet mitä minä en tee, ja tulimme siihen tulokseen että ainoastaan laajamittaiset kansalaisten vierailut on asia mitä minä en juurikaan hoida. Heillä yksi kolmesta avustajasta hoitaa ainoastaan vierailuja. Omahyväisesti voisin siis todeta, että hoidan yksin noin kahden avustajan ja yhden sihteerin työt, jos Saksaa käytetään vertailukohteena.

Esittelimme Laurin kanssa Kerstinille eduskunnan ja kansallismuseon. Museossa esille nousi mielenkiintoisia kysymyksiä, joille en itse ollut aikaisemmin uhrannut montakaan ajatusta. Miksi ruotsi on yhä virallinen kieli, vaikka olette välillä olleet Venäjänkin alaisuudessa? Miksi venäjä ei ole virallinen kieli? Oliko siis Venäjän kanssa parempi olla kuin Ruotsin? Miksi saamelainen vähemmistö ei ole samassa asemassa kuin ruotsinkielinen? Niin, siinäpä mietittävää.

Museon jälkeen menimme syömään, ja onneksemme ravintola tarjoili poronkäristystä. Viimeistään sen avulla ensimmäisestä vierailusta Suomeen taisi jäädä hyvä maku suuhun.

Elämä on yhtä juhlaa

Viikonloppu on vierähtänyt juhlien. Perjantaina juhlimme Lääkärin sosiaalinen vastuu- yhdistyksen 25 vuotta kestänyttä taivalta. Juhlissa oli hauskaa, ja siinä sivussa opin miten tehdään sappi- tai lonkkaleikkaus. Olisin varmasti oppinut vielä paljon muutakin, mutta kolmannen erilaisen lonkkaleikkaustyylin jälkeen lopetin kuuntelemisen ja siirryin tivaamaan, miksi kukaan haluaa olla gynekologi.

Lauantaina juhlittiin Lindan ja Veli-Pekan häitä. Morsian oli säteilevän kaunis ja sulhanen komea. Häissä oli mukava ja lämmin tunnelma. Ruoka oli hyvää ja bändi sai juhlaväen tanssimaan niin että välillä piti käydä ulkona vilvoittelemassa. Juhlissa kaikki oli juuri niin kuin pitikin, paitsi ehkä minun, Annan ja Arton leipomat piparit. Olimme leiponeet ne samalla ohjeella, mutta minun piparini olivat pehmeitä ja Annan ja Arton kovia. Vielä kerran morsiusparille suuren suuret onnittelut ja kiitokset!

Tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa itse kasvattamiamme chilejä. Paljaaltaan maistettuina chilissämme tuntui olevan niin paljon potkua, että emme tohtineet laittaa sitä ruokaan kovin paljoa. Valmiissa ruoassa chili tuntui kuitenkin juuri sopivalta, joten ehkä ensi kerralla laitamme sitä hieman rohkeammin. Olisi varmaan pitänyt ryhtyä maanviljelijäksi, sen verran hyvin olemme kasvimaamme kanssa onnistuneet. Paljonkohan chilille, herneille, basilikalle ja mansikoille voisi saada maataloustukea?

Välikysymyskeskustelu

Istun työhuoneessani ja katson lempikanavaani – työhuoneeni television kanavaa 99 jolta näkyy eduskunnan täysistunto. Nyt siellä menee välikysymyskeskustelu. Tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen. Mielenkiintoisuus ei johdu siitä että jännittäisin kaatuuko hallitus vai ei. Ei se kaadu. Mielenkiintoinen se on siksi, että ennen vaaleja on annettu harvinaisen paljon sellaisia lupauksia, joita ilmeisesti ei ollut tarkoitustakaan pitää, mutta jotka luonnollisesti ovat kuitenkin synnyttäneet erilaisia oikeutettuja toiveita.

Hallituspuolueet tietysti väittävät, etteivät ole oikeastaan luvanneet mitään. Kuitenkin niin oppositiopuolueilla kuin mediallakin on käytössään kirjallista materiaalia juuri näistä lupauksista. Minullakin on huoneessani ne samat paperit, kuten esimerkiksi Kokoomuksen nettisivuilta printattu teksti, jossa Katainen lupaa, että valtio maksaa kunnille sen osuuden naisvaltaisten alojen palkankorotuksista, joka ylittää yleisen korotustason.

Nyt käsillä oleva kysymys kiinnostaa minua myös kunnallispoliitikkona, sillä kunnat ja viime kädessä siis kuntalaiset joutuvat maksumiehiksi kun hallitus ei lupauksista huolimatta ole riittävästi rahoittamassa palkkaratkaisua. Kunnallispoliitikkojen eteen voi piankin tulla kysymys, halutaanko nostaa veroprosenttia vai supistaa ja leikata palveluja.