Lisää juhlapäiviä

Rakastan juhlapäiviä, pieniäkin, sillä ne tuovat kaivatun piristyksen tavalliseen arkeen. Juhlapäiväksi riittää vaikkapa laskiainen, eikä silloin tarvitse tehdä mitään sen ihmeellisempää kuin leipoa laskiaispullia ja istahtaa hetkeksi tuoreen pullan ääreen nauttimaan. Juuri perinteet tuovat juhlan tunnelman.

Tänä vuonna kalenteri tekee meille tepposet pahemman kerran. Huomasin juuri kauhukseni, että laskiaistiistai ja Runebergin päivä osuvat tänä vuonna samalle päivälle. Yritä siinä nyt sitten juhlia kun pitää syödä samaan aikaan sekä pullaa että torttua. Eikä siinä vielä kaikki, vaan myös vappu ja helatorstai osuvat samalle päivälle. Siinä saumassa emme menetä vain tilaisuutta perinteisiin juhlamenoihin, vaan lisäksi yhden vapaapäivän!

Tänä vuonna on siis otettava jokaisesta kissanristiäisestä kaikki irti ja luotava kalenteriin uusia perinteitä. Kalevalan päivän juhlat ja karkauspäiväbileet, Minna Canthin päivä ja kesäajan aloitusbileet, onneksi noita riittää.

Keittiöremontti bussilla

Kaikkea sitä ryhtyykin ideologiansa vuoksi tekemään. Tänään kävimme bussilla hakemassa keittiöremontissa tarvittavat puiset pöytälevyt, öljyt, sudit ja tiskialtaan, koska yksityisautoilua pitää välttää aina kun se on mahdollista. Emme tietysti saaneet kaikkea kannettua kerralla, vaan kannoimme ensin pöytälevyt ja lähdimme sitten uudelleen bussilla hakemaan altaan ja muut kamppeet. Espoon uusi Bauhaus on rakennettu niin, että sinne pitää mennä autolla. Niinpä me sitten kävelimme kantamustemme kanssa pitkin pientareita ja autoteiden reunoja. Kerran olemme kävelleet rinkat selässä lentokentälle. Tallinnan lentokentän kävelytietilanne ei ollut yhtään Bauhausin ympäristöä kehuttavampi.

Keittiöstä tulee upea, tuskin maltan odottaa. Tänään öljysin uudet pöydät, nyt ne ovat saunassa kuivumassa ja ensi viikonloppuna asennamme ne. Remontin onnistuminen jännittää vähän, mutta tähän mennessä kaikki on mennyt lähes suunnitelmien mukaan. Ainoa suunnitelmamme haastanut asia oli tiskiallas, josta jouduimme maksamaan hieman suunniteltua enemmän. Olen kuitenkin kuullut, että remontissa kulut karkaavat aina vähän käsistä, joten pystyn elämään sen kanssa että allas maksoi 30 euroa enemmän kuin olisin halunnut siitä maksaa.

Kantamisen takia paikat voivat olla huomenna kipeänä, mutta onneksi löysin uuden, upean innovaation, kipukoukun. Sen avulla pystyy painelemaan selässä sekä vaikkapa jalkapohjissa olevia akupisteitä. Kyllä, kuulostaa hömpältä, mutta jo yhden käyttökerran jälkeen olen valmis vannomaan kipukoukun nimiin. Toimii.

Uskallusta

Kerroin tänään uudelle kollegalle, että olen avustajana nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisellä kerralla päätin pyrkiä SONK:n puheenjohtajaksi ja toisella kerralla siirryin puoluetoimistolle vuodeksi. Kollega totesi, että on todella hienoa, kun jotkut uskaltavat tehdä elämässään uusia, rohkeita ratkaisuja. Jäin miettimään tuota lausahdusta, koska omasta mielestäni ratkaisut eivät olleet erityisen rohkeita. Molemmilla kerroilla siirryin jo olemassa olevaan, mielenkiintoiseen paikkaan. Molemmilla kerroilla vaalit häämöttivät jo niin lähellä, että työni eduskunnassa olisi joka tapauksessa loppunut pian.

Nyt olen jälleen avustajana. Välillä olen ajatellut jääväni opiskelemaan täysipäiväisesti, se lienee ainoa tapa jolla näin paljon vapaa-aikaa ja harrastuksia arvostava ihminen voisi haaveilla valmistumisesta. Toisessa vaakakupissa painaa kuitenkin säännöllinen työ, jossa työsopimusta on jäljellä vielä kolme vuotta. Pidän työstäni, tästä työympäristöstä, esimiehestäni, säännöllisestä palkastani sekä kesälomista. Siirtyminen opiskelijaksi vailla mitään tuloja olisi todellinen rohkea ratkaisu, mutta sen ratkaisun tekijäksi ei minusta taida olla. Ainakaan ihan vielä.

Yhtenä aamuna aamubussissa kiinnitin huomioni nuoreen mieheen, joka kuunteli radiota kovalla kaiuttimista. Ei siis korvalapuilla, vaan niin, että koko bussi saattoi osallistua "musiikkinautintoon". Ajattelin, että vaatii melkoista uskallusta toimia noin epäsovinnaisesti, eihän nyt suomalaisessa aamubussissa sovi metelöidä tai herättää huomiota. Sitten nuori mies alkoi laulaa mukana. Nyt muut matkustajat jo uskalsivat vilkuilla sivuilleen: kuka laulaa, onkohan tässä tapahtumassa jotain vaarallista? Minua hymyilytti. Itse en missään tapauksessa haluaisi käyttäytyä bussissa huomiota herättävästi, mutta tämä laulava nuori mies kyllä sai minut hyvälle tuulelle.

Tarvittaisiinkohan elämässä vähän enemmän uskallusta?

Paluu arkeen

Paluu arkeen on ollut kiireinen ja väsynyt. Emme meinanneet millään toipua aikaerosta, ja työkiireistä täyttyvä viikko onkin sujunut unisesti, mutta kuitenkin aika tarmokkaasti.

Loman jälkeen on aina kiva tavata ystäviä, ja usein ensimmäinen viikko kuluukin kokonaan sosiaalisissa riennoissa. Niin nytkin. Olemme käyneet pikkuveljeni Juhanan ja hänen tyttöystävänsä Hannan tupaantuliaisissa ja kyläilleet Olgan ja Ghadin uudessa kodissa. Tällä viikolla Hannu Tampereelta on ollut yökylässä. Viikonloppuna saamme ystäviä kylään sekä perjantaina että lauantaina. Eilisen päivän piristys oli työkaveri, jonka kanssa vaihdoimme lounaalla koko pitkän loman aikana tapahtuneet kuulumiset.

Ystävien tapaamisen ja töiden lisäksi olen ehtinyt avata jumppakauden ja käydä itämaisen tanssin kurssilla. Monikaan asia ei ole rentouttavampaa kuin tanssi. Kun yrittää vääntää lantiota suuntaan, johon se yleensä ei käänny, ja samaan aikaan huolehtia siitä että pää pysyy kuitenkin paikallaan ja sitten vielä (ohjaajan muistutuksen jälkeen) siitä että hengittää samalla, eivät kiireet ja väsymys enää mahdu samaan pakettiin. Suosittelen!

Key West

Matkalla Key Westille pysähdyimme Evergladesin kansallispuistossa katsomassa alligaattoreita. Teimme rämeajelun sellaisella veneellä, joita olemme nähneet elokuvissa. Meteli oli kauhea eivätkä matkustajille jaetut pumpulit korvissa juurikaan auttaneet. Ajelu oli kuitenkin hurja ja hauska, kun kuski teki täyskäännöksiä vedessä jossa kanssamme uiskentelivat alligaattorit. Oli vaikea päättää käyttäisinkö käsiä siihen että pidän sormet korvissa vai siihen, että pitäisin kiinni penkistä.

Key Westillä oli suloisen kuuma, ja käytimmekin aikaamme lähinnä ihanilla rannoilla tai uima- altaalla. Lisäksi kävimme Hemingwayn talossa ja ihailimme Key Westin suloisia puutaloja, joissa oli sellainen parveke jonka olen aina kuvitellut taloihin lukiessani Tuulen viemää. Auringonlaskua ihailimme manner- Yhdysvaltojen eteläisimmässä kolkassa, josta matkaa Kuubaan on 90 mailia.

Paluumatkalla Vero Beachiin, jossa Annin perhe asuu, kävimme ihastelemassa Miamia. Pysähdyimme pikku Havannassa, jossa söimme kuubalaisessa ravintolassa. Kaikki kyltit olivat espanjaksi, eikä tarjoilijammekaan puhunut englantia kovin hyvin. Sen jälkeen ajoimme Miami Beachin ohi ja Art Deco-korttelin läpi sekä ihastelimme keskustan korkeita pilvenpiirtäjiä sekä valtavia huviloita ja veneitä auton ikkunasta. Viimeisen matkapäivämme vietimme uima- altaalla sekä ostoksilla.



Eilen palasimme kotiin aika väsyneinä. Uuden vuoden vietimme kotona, minä olin saanut flunssan ja vuorokauden kestänyt matkustaminen väsytti. Tämä taisi olla minulla jo neljäs uusi vuosi, jonka vietän kotona kipeänä. Viime vuosi, jolloin olin terve, osoittautui siis poikkeukseksi. Oikein hyvää tätä vuotta kaikille!