Katrin blogi

keskiviikkona, toukokuuta 26

Omituiset Euroviisut

Katsoin äsken Euroviisujen semifinaalin nauhalta ja nyt on kyllä ihan pakko avautua. Yleensä olen pitänyt Suomen kappaletta huonona ja lavaesiintymistä nolona, ja olen yllättynyt kun Suomi on päässyt finaaliin. Lordin nolous oli vielä siedettävää, sillä olihan ilmeistä, että tässä ollaan tarkoituksella noloja. Teräsbetoni, Hanna Pakarinen ja Waldos People taas näyttivät siltä, että yrittävät olla vakavissaan, mutta ovat silti noloja. Kuitenkin kaikki nämä ovat päässeet finaaliin, ja Lordi jopa voitti.

Tällä kertaa kaikki oli toisin. Kuunkuiskaajien biisi oli oikeasti hyvä ja tarttuva ja lavaesiintyminen aitoa ja menevää. Voisin jopa sanoa, että se oli tämän semifinaalin paras esitys. Ja sitten ei päästy finaaliin! Ehkä sittenkin olisi pitänyt lähettää Euroviisuihin Eläkeläiset, kuten meillä kotisohvalla eräskin toivoi. Olisi Euroviisut saanut mitä ansaitsee.

maanantaina, toukokuuta 24

Kesälomalla

Lauantaina oli viimeinen tenttini tältä keväältä, joten olen siis kesälomalla. Päätin ottaa ilon irti siitä, että kerrankin on mahdollista pitää oikein kunnon kesäloma, enkä hankkinut kesätöitä tai kesäopintoja. Hienoinen huono omatunto tietysti soimaa tällaista perinteistä suorittajatyyppiä, ja niinpä olen kuitenkin herännyt seitsemältä, pessyt talvivaatteet, pyyhkinyt pölyt ja siivonnut keittiön. Kalenterissa luki lisäksi vielä ainakin imurointi ja vessan siivous, mutta kipeä jalka esti ne touhut tältä päivältä. Kirjoitin ne kuitenkin kalenteriini huomiselle, eihän nyt toukokuussa sovi aivan lepolomalle heittäytyä. Onneksi ensimmäiselle lomaviikolle osuu myös reissu Joensuuhun SDP:n puoluekokoukseen, niin ei vallan löhöilyksi pääse menemään.

sunnuntaina, toukokuuta 16

Kesä on täällä!

Minulla on tapana muiden suomalaisten tavoin hullaantua kesästä. Se tuntuu olevan niin lyhyt, ihana aika, että siitä on koko ajan nautittava täysin rinnoin. Kevät on piinaavaa odotusta, ja välillä alkaa jo usko pettää: tuleeko se kesä nyt ollenkaan? Tämän ihanan kesäisen pitkän viikonlopun jälkeen alan uskoa, että kesä on todellakin tulossa. Olemme tehneet monta kesäistä asiaa tämän miniloman aikana.

Keskiviikkona grillasimme naapurien kanssa pihalla, ilta oli niin lämmin että vasta kuuden tunnin kuluttua lähdimme kotiin saunomaan. Torstaina lähdimme mökille. Metsä oli täynnä sini- ja valkovuokkoja ja aurinko helli meitä kaikella voimallaan. Haravoimme pihaa ja pötkötimme viltillä nurmikolla, savustimme kalaa ja grillasimme nuotiolla makkaraa. Kävimme lyhyellä souturetkelläkin ja saunoimme tietysti, mutta uimaan emme vielä rohjenneet. Metsä alkoi mökillä olomme aikana selvästi vihertää, koivujen lehdet kasvoivat silmissä. Tänään laitamme vielä kotona parvekkeen kesäkuntoon. Tervetuloa kesä ja aurinko!

perjantaina, toukokuuta 7

Mökkihöperönä

Elämä on ollut aika hiljaista niin blogissa kuin muutenkin. Kävelen yhä kepin kanssa, mikä on melko vaivalloista. Pääsiäisen jälkeen olen ollut pari kertaa kylässä, kerran opiskelijabileissä Tampereella ja kerran ihanalla vappubrunssilla (ja kolme kertaa terveyskeskuksessa), ja jokaisen kerran jälkeen jalka on kapinoinut liian liikkumisen vuoksi.

Olen siis pakotettu istumaan pääsääntöisesti kotona ja lukemaan tenttiin. Toisaalta hyvä, tuleepahan opiskeltua, mutta toisaalta mökkihöperyys alkaa kohta vaivata. Onneksi käly kävi kerran piristämässä päivääni, ja yksi ystävä päätti tulla tänään tänne, kun minä en kerran pääse minnekään. Onneksi on sellaisia ystäviä!

Toisaalta seuraavat kaksi viikkoa menee aika tiukasti tenttikirjan ääressä joka tapauksessa, ja sen jälkeen toivon jalkanikin jo kestävän kävelyä.