Mökkiviikonloppu

Viikonloppu mökillä on paras tapa saada ajatukset pois arjen askareista. Tällä kertaa menimme perjantaina valmistautumaan pienemmällä iskuryhmällä eli minä, Lauri ja Veera. Lämmitimme mökin ja saunan, paistoimme makkaraa (paitsi Veera joka jostain käsittämättömästä syystä syö mieluummin kalkkunanakkeja) ja nautimme luonnon rauhasta ja lintujen laulusta. Myöhemmin illalla toki nautimme myös työväenlauluista.

Aamulla aloitimme perinteisen työleirin, sillä kaikilla mökkireissuilla kuuluu olla työleiri-osio. Haravoimme hullun lailla, ja kerran innostuttuamme emme meinanneet malttaa lopettaa. Maasta nousi kevään tuoksu kun sitä kuopi haravalla, sinivuokot loistivat kauniina ja runsaslukuisina ja aurinko lämmitti muuten viileää päivää. Veera intoutui jopa rakentamaan portaan huusin eteen.

Haravointiurakan jälkeen piti tietysti avata kuohuviini työn kunniaksi. Sitä istuimme nauttimaan nuotion ääreen, sillä muuten ei ulkona tarjennut istua. Ja ulkona on istuttava, kun mökillä kerran ollaan. Siinä me sitten istuimme nauttimassa kesästä ja kuohuvasta, eikä edes pieni lumisade saanut meitä siirtymään sisälle. Esan, Nerijan, Juhanin ja Mikon saavuttua oli jopa syötävä ulkona, sillä uusi porukka ei ollut vielä ehtinyt nauttia ulkoilmasta.

Veera nautti ”Suomen kesästä” täysin rinnoin. Hän ei jättänyt väliin aamu-uintia, eikä edes kuutamouintia, vaikka veden lämpötila ei ollut montaa astetta. Luxemburgista mökkeilemään saapunut Nerija sai naurukohtauksen, kun me kiittelimme onneamme hyvän sään suhteen. Kiitos ystävät, ensi kerralla mennään vähän lämpimämmällä säällä.

Kokoomus pettää aina

Olen yrittänyt olla kirjoittamatta politiikasta, mutta nyt on ärsytyskynnys ylitetty niin paljon, että on pakko vähän päästellä kiukkuja. Kokoomus lupasi ennen vaaleja Iltalehdessä, että hoitajien palkkoja nostetaan 500 eurolla kuussa. Hallitusohjelmassa sellaisia rahoja ei tietenkään ole. Se ei sinänsä ole vielä ärsyttävää, sillä toki minä ymmärrän että politiikka on kompromisseja, eikä kukaan saa kaikkia lupauksiaan läpi.

Ärsyttäväksi asian tekee se, että Kokoomuksen eduskuntaryhmä puheenjohtaja väittää, ettei Kokoomus ole tällaista lupausta ikinä tehnytkään. Ainakaan vakavissaan. Hänen mukaansa puoluesihteeri on vain horissut omiaan, eivätkä muut kokoomuslaiset nyt voi niistä horinoista vastuuta kantaa.

Entä sitten ennen vaaleja Journalisti-lehdelle annettu lupaus siitä, että tekijänoikeusasiat säilytetään opetusministeriössä? Tässäkään asiassa ei voi syyttää kompromissien pakkoa, koska kaikki puolueet RKP:ta lukuun ottamatta antoivat saman lupauksen. Oliko sekin vain puoluesihteerin horinoita?

Tämä herättää mielessäni muutaman kysymyksen. Ensinnäkin, mitkä ja kenen antamat lupaukset Kokoomuksessa ovat niitä, joihin kansa voi luottaa? Onko sellaisia? Toinen mieltäni askarruttava asia on se, miten Kokoomuksella voi olla puoluesihteeri, joka koko ajan horisee omiaan?

Halutessaan pohdinnan voisi ulottaa muihinkin lupauksiin, kuten tasa-arvotupoon tai lapsilisien indeksikorotuksiin, mutta annetaan nyt olla. Odotan yhä toiveikkaana tasa-arvotupoa, ja toivon todella, että tässä suhteessa Kokoomus yllättää.

Leppoisa viikonloppu

Viikonlopun koittaessa huomasin olevani oikeastaan aika väsynyt. Torstai-iltaiset Lääketeollisuuden juhlat ja perjantain työmatka Ouluun olivat vaatineet veronsa. Molemmilta reissuilta pääsin kotiin vasta puolilta öin, eikä kotiin tullessaan malta ihan suoraan nukkumaankaan käydä. Lauri meni lauantaina viettämään kavereiden kanssa poikien iltaa, mutta minä olin liian väsynyt järjestääkseni tyttöjen iltaa tai edes yhtä olutta kavereiden kanssa. Sen sijaan menin isälle syömään ihanaa poropiirakkaa, juomaan lasillisen punaviiniä ja saunomaan sekä uimaan.

Tänään nukuin yhteentoista. Herätessäni riemastuin siitä, että olin todellakin saanut nukuttua juuri niin pitkään kuin olin aikonutkin. Munien ja pekonin jälkeen menin lenkille. Teen saman lenkin joka sunnuntai, joten huomaan kevään etenemisen reitilläni. Haistelin kostean mullan tuoksua juostessani siirtolapuutarhojen ohi, katselin jo selvästi vihertäviä koivuja ja poimin kotiin tuliaisiksi yhden valkovuokon ja yhden leskenlehden. Sinivuokot jätin rauhaan.

Kevät on koittanut jo parvekkeellemmekin. Lauri istutti sinne tänään Tuijan, Hortensian ja Peikonpähkinän. Minä istuin ovensuussa ja nautin auringosta. Laitoimme itämään herneen, basilikan, rosmariinin ja chilin siemeniä. Odotamme jännityksellä, tuleeko niistä ikinä mitään.

Koti-ilta

Eilen olisi pitänyt mennä Allianssin pikkuwappuun, bileisiin, joissa on aina ollut kivaa, ja joihin olin houkutellut jo muitakin ihmisiä. Iltapäivällä mielen ja ruumiin valtasi kuitenkin suuri väsymys, ja bileiden sijasta mieleni teki mennä jumppaan ja sen jälkeen kotiin peiton alle. Mietin hetken ajan sosiaalisia velvoitteitani, mutta päätin kuitenkin tehdä juuri niin kuin parhaalta tuntuu.

Jumpan jälkeen menin kotiin ja käperryin sohvalle peiton alle katsomaan ihanaa japanilaista elokuvaa. Toimme viime kesän Japanin matkaltamme useita elokuvia, mutta jostain syystä emme ole katsoneet niitä aikaisemmin. Elokuva oli ihana! Sadekauden myötä sukelsin juuri siihen Japaniin, jonka koin kesällä. Metsäisiä vuoria, alhaalla roikkuvia pilviä ja loputonta sadetta.

Japanilainen elokuva poikkeaa amerikkalaisesta siinä, että mitä tahansa voi tapahtua. Vaimo voi palata kuolleista sadekauden ajaksi, eikä kyseessä kuitenkaan ole kauhuelokuva tai scifi-elokuva, vaan lajityyppi on romantiikka. Sukelsin jokaisella solullani elokuvaan, saatoin lähes haistaa sadekauden tuoksut ja tuntea ainaisen sateen aiheuttaman kosteuden, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin. Vierähtipä pari kyyneltäkin, ennen kuin päästiin loppuun. Ja loppuratkaisua jouduin pohtimaan vielä aamullakin, sen verran hienosti juoni oli rakennettu.

En nyt valitettavasti osaa kertoa elokuvan nimeä, sillä se oli japaniksi. Englanniksi nimi oli kuitenkin Be with you. Suosittelen!

Tylsisklubi iskee

Kolmikko Katri, Linda ja Jenni on jo useita vuosia tunnettu myös nimellä tylsisklubi. Se tarkoittaa sitä, että me emme koskaan lähde jatkoille työporukoiden illanvietoista emmekä istu kaljalla töiden jälkeen. Muutenkin viihdymme enimmäkseen kotona. Paras ilta on sellainen, jonka saa viettää omassa kodissa hyvän ruoan ja viinilasillisen (yhden) kanssa.

Tiistaina tylsisklubi osoitti taas voimansa. Olimme edellisen työpaikkani työporukan kanssa viettämässä iltaa, ja kuinka ollakaan, minä ja Linda lähdimme kotiin jo yhdeksältä. Jatkoja olisi ollut tarjolla, mutta me halusimme tietysti mennä ajoissa kotiin.

Eilen yllätimme kuitenkin itsemme. Menimme täysin suunnittelematta Lindan ja V-P:n kanssa viinilasilliselle, toisellekin jopa, ja kotona olin vasta vähän ennen kymmentä! Ja minä olen sentään tylsisklubin puheenjohtaja ja Linda on kunniajäsen! Nyt taitaa käydä niin että alkaa puheenjohtajan palli heilua…

Taksikuski eksyksissä

Pääsiäisloma oli ihana! Pitkäperjantaina olimme Anun ja Villen luona, heille suuret kiitokset ihanista herkuista sekä karaokesta. Toivottavasti naapurit eivät kovasti hermostuneet. Lauantaina Otto ja Tua kävivät syömässä, heille erityiskiitos simasta, jonka olen jo juonut. Täytyy tehdä lisää vielä tällä viikolla, kun nyt siman makuun pääsin. Sunnuntaina (ja samalla reissulla maanantaina) Veera kävi pääsiäisaterialla. Tuliaispasha ja pulla olivat todella hyvä uusi tuttavuus.

Pitkäperjantaina kotiinlähtö Anun ja Villen luota Vantaalta venyi hyvin myöhäksi, joten jouduimme tilaamaan taksin. Taksia ei vain alkanut kuulua, ja lopulta soitimme taksikeskukseen. Sanoivat taksin olevan jo hyvin lähellä. Kun taksia ei silti näkynyt, soitimme uudelleen. Kun taksi lopulta kolmen soiton jälkeen saapui, taksikuski kertoi olleensa eksyksissä. No, ei siinä mitään, kuka tahansa voi eksyä Vantaan sokkeloisille kaduille, ajattelimme.

Sitten kerroimme haluavamme Espooseen. Taksikuski hämmentyi. Espooseen? Mitenkähän sellaiseen paikkaan mahtaa päästä? Neuvoimme, että kehä kolmonen olisi aika hyvä vaihtoehto. Taksikuski haroi leukaansa. Kehä kolmonen? No en ole kyllä kuullut, mutta onneksi tässä autossa on navigaattori… Niinpä kuski sitten kirjoitti navigaattoriin sanan kehä. Kone tarjosi Kehäkukkatietä. Kuski kääntyi neuvottomana meihin päin ja tiedusteli, mahdoimmeko tarkoittaa Kehäkukkatietä. Minä aloin jo hermostua takapenkillä ja tiuskaisin, että Kehä kolme on kyllä tavallaan aika iso tie.

Lauri on onneksi aina rauhallinen, ja niinpä selvisimme kotiin hänen neuvojensa avulla. Hieman kyllä säälitti jättää kuski yksinään Espoon perukoille näppäilemään navigaattoriaan. Toivottavasti hän on viimeistään tässä vaiheessa löytänyt pois Espoosta.

Ensimmäinen työpäivä

Tänään oli ensimmäinen työpäiväni uudessa työpaikassa. Ajattelin olevani jo vanha tekijä, olenhan sentään ollut eduskunnassa aikaisemmin töissä neljä vuotta. Heti ensimmäisenä päivänä törmäsin kuitenkin ongelmiin. Kulkulupani oli lähetetty minulle putkipostissa, ja kesti jonkun tovin ennen kuin tajusin, että härveli jota luulin kahvinkeittimeksi, olikin putkiposti. Paluupostissa piti lähettää kuittaus. Kuittasin paperin, survoin sen putkeen ja putken härveliin jota putkipostiksi kutsuttiin. Ryhdyin etsimään lappua, jossa minulla oli vastaanottajan numero. En kuitenkaan ehtinyt näppäillä mitään numeroa, kun putki oli jo kadonnut. Yhä vieläkään en tiedä mihin se meni.

Muuten päivä oli rauhallinen, sillä minulla ei vielä ole sähköpostia. Ajattelin kadehtien niitä sukupolvia, jotka eivät vielä osanneet edes kuvitella mitään sähköpostin kaltaista. Toisaalta odotin kauhulla sitä hetkeä, kun vihdoin saan sähköpostin käyttööni, ja kaikki siellä odotelleet töitä aiheuttavat asiat ryöpsähtävät ruudulle.

Uutena asiana täytyy totutella myös siihen, että yhä useammat ystävät ovat eri paikassa töissä. Linda, Veera, Miia, Jani ja V-P eivät enää ole tavattavissa jokaisella lounas- ja kahvitauolla. Toisaalta osa vanhoista työkavereista vaihtoi niin ikään eduskunnan palkkalistoille, ja osa ystävistä oli siellä jo ennestään. Sitä paitsi saattaa olla ihan tervettäkin tavata ystäviä enemmän vapaa-ajalla kuin työajalla.