Mitä teet päivisin?

Tuttavani kertoi olleensa jonkin aikaa työttömänä. Hän sanoi, että työttömyys jättää ihmiseen tietynlaisen leiman, ja että ajan kuluessa työn hakeminen muuttuu yhä hankalammaksi.

Työttömyys voi olla hankalaa myös sosiaalisissa tilanteissa, Suomessa kun uudelta tuttavuudelta kysytään usein mitä hän tekee työkseen. Itse olen ottanut tavaksi kysyä mitä teet päivisin. Ehkä kyse on samasta kysymyksestä, mutta minun kysymykseeni voi halutessaan vastata laajemminkin.

Mietin, miten itse vastaisin ilman, että otan vastaukseen mukaan työpaikkaani. Työhän on kuitenkin vain pieni osa minua, ja toivoisin tietysti että minua määrittelisivät enemmän muut asiat kuin työ.

Vastaus voisi olla vaikkapa tällainen.

Tällä viikolla olen tehnyt mukavia asioita. Annas kun kerron koko viikon puuhailuni. Luin lehdestä jutun vanhasta ystävästä ja hänen lapsestaan. Vasta silloin havahduin siihen, että vauva alkaa olla jo kohta vuoden vanha, enkä ole tavannut häntä vielä. Siispä tuumasta toimeen. Maanantaina tapasin pitkästä aikaa ystäväni ja hänen suloisen lapsensa.

Tiistaina söin lounasta rauhoittavassa sushipaikassa opiskeluaikaisen ystävän kanssa. Olipa hauska nähdä häntä ja kuulla kuulumisia monen vuoden takaa!

Keskiviikkona oli viimeinen sambatunti. Olen todella nauttinut tästä kurssista, ja viimeisellä tunnilla huomasin oppineenikin jotain. Samba on yksi niistä lajeista, joita ei voi harrastaa muuten kuin hymy huulilla, vaikka juuri ennen tuntia olisin vielä huolehtinut ja stressannut työasioista.

Torstaina tein pitkän kävelylenkin raikkaassa pakkasilmassa. Kävelylenkkini päätyi Veeran luokse, ja siellä reippauteni palkittiin kuohuviinillä ja itse leivotuilla kekseillä. Kuinka ihanaa on, kun on sellainen ystävä jonka luokse voi pistäytyä milloin vain, joka tietää minusta kaiken, ja jonka kanssa voi puhua ihan mistä tahansa.

Perjantaina tapasimme Ahmedin ja Heban pitkästä aikaa. Viime kerrasta on jo aikaa, sillä olemme viimeksi tavanneet jouluna. Kuvassa olen Ahmedin ja Heban kanssa heidän kotikonnuillaan Suezin kanavalla.

Lauantaina tapasin toisenkin uuden tulokkaan ystäväpiirissäni. Tämäkin vauva oli suloinen ja rauhallinen, ja hymyili minulle heti kun menin tervehtimään. Hänen vanhempiensa kanssa riitti juteltavaa, emmekä meinanneet malttaa lainkaan lähteä kotiin.

Sunnuntaina sitten vietin laatuaikaa kotona. Lepäsimme ja söimme hyvin. Nautimme tietysti myös leipomistani laskiaispullista.

Ystävänpäivä

Kun ystävänpäivää ryhdyttiin ensimmäisiä kertoja viettämään Suomessa, ajattelin kyseessä olevan amerikkalainen, teennäinen ja kaupallinen päivä, jonka tarkoitus on saada ihmiset kuluttamaan. Sittemmin olen kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin. Aivan liian harvoin tulee sanottua ystävälle, että sinä olet minulle tärkeä. Ystäväpäivä antaa loistavan syyn muistaa ystäviä ja juhlistaa hyvää ystävyyttä oikein kunnolla. Suuria juhlia en ole koskaan järjestänyt, joten ystävyyttä tulee juhlistettua vain muutaman ystävän kanssa kerrallaan, mutta jokainen tärkeä ihminen on silti ajatuksissa mukana.

Eilen juhlimme ystävyyttämme Juhan ja Susun kanssa. Olin antanut itselleni luvan hömpsähtää ystävänpäivästä oikein kunnolla, ja siksi pöydässämme oli pinkkejä kynttilöitä, lautasliinoja joissa oli pinkit sydämet, pinkkiä kuohuviiniä sekä sydämenmuotoisia kahvileivoksia, joiden päällä oli värikästä strösseliä. Lisäksi olin laittanut kaikille pienet ystävänpäiväpussukat, joissa oli suklaapusuja, suklaasydämiä ja saippuakuplia.

Vähän jälkijunassa haluan toivottaa kaikille ystäville hyvää ystävänpäivää, te olette minulle tärkeitä.

Surua ja sitten juhlat

Kuten olen aiemminkin todennut, kuulun niihin ihmisiin, joka rakastaa juhlavia rituaaleja kuten jouluja, pääsiäisiä ja jopa laskiaisia. Samalla tavalla pidän töihini liittyvistä juhlavista rituaaleista, kuten puhemiehen joulukahveista ja valtiopäivien avajaisista. Tällä kertaa juhlava valtiopäivien avajaisrituaali jäi kuitenkin murheen ja hämmennyksen varjoon. Valtiopäivien avajaispäivän aamuna sain kuulla erään ystäväni kuolemasta.

Pohdiskeltuani loppuviikon elämän tarkoitusta, kaiken sattumanvaraisuutta, ihmisen pienuutta maailmankaikkeudessa ja kaikkea muuta sellaista mitä ei pitäisi pohdiskella jos haluaa säilyttää järkensä, olemme nyt päättäneet pitää pienet juhlat. Hyvin pienet, vain me kaksi. Ostimme kaupasta herkkuja ja aiomme valmistaa kolmen ruokalajin aterian ja nauttia sen kynttilänvalossa hienoiksi taiteltujen lautasliinojen kanssa. Arvelen sen olevan hyvä tapa muistaa edesmennyttä ystävää.

Rovaniemellä

Sain joululahjaksi junaliput kahdelle hengelle, ja nyt päätimme käyttää ne lyhyeen pyrähdykseen Rovaniemelle. Lähdimme perjantaina yöjunalla, vietimme lauantain Rovaniemellä ja palasimme takaisin yöjunalla.

Rovaniemelle saavuttuamme joimme aamukahvit asemaravintolassa ja lähdimme sitten kävelemään Ounasvaaralle, joka on noin tunnin kävelymatkan päässä asemalta. Vuokrasimme sukset ja pinkaisimme rinteeseen. Viiden tunnin kuluttua päätimme, että jos aiomme jaksaa vielä kävellä takaisin keskustaan, on syytä lopettaa tähän. Viidessä tunnissa ehdimme kyllä ihan riittävän monta kertaa suhata alas kaikki viisi auki ollutta Ounasvaaran rinnettä. Ilma oli hieno eikä rinteissä ollut ruuhkaa.

Käveltyämme takaisin keskustaan nautimme after ski-oluet ja siiderit Oluthuoneella ja sen jälkeen menimme vielä syömään. Junaan päästyämme nukahdimme melkein heti, ja ennen Helsinkiä ehdimme nukkua kunnon yöunet. Kyllä lyhytkin reissu voi piristää kummasti.