Linnan juhlat

Monet ovat kyselleet linnan juhlista, joten tässäpä vielä kaikille yhteisesti pieni raportti. Ensimmäiseksi pitää sanoa, että ajatus suurista juhlista, joihin voi laittautua ihan viimeisen päälle, on ihana. Istuin aamupäivällä kampaajalla ja nautin teestä ja suklaakekseistä kampaajan väkertäessä hiuksiani. Meikin laitoin itse, ja puku oli ystäväni Katin. Tälläydyn näin todella harvoin, kampaajalla en käynyt edes omien häiden vuoksi, joten olo oli kuin todellisella prinsessalla.

Kättelytilanne jännitti, mutta hyvin siitä selviydyttiin. Ehkä eniten on kyselty, mitä sanoin presidentille. Omaperäisesti tokaisin, että hyvää itsenäisyyspäivää. Halonen sanoi, että hyvää itsenäisyyspäivää. Tämän syvällisempää keskustelua siinä ei ehditty käydä.

Kättelyn jälkeen juhlat olivat todella rennot ja mukavat. Paikalla oli yllättävänkin paljon tuttuja, joiden kanssa juttelimme. Ehdimme ottaa pieniä suolapaloja yhdesti, ennen kuin ne loppuivat kesken. Hyviä olivat, mutta pieniä. Booli sen sijaan ei ollut hyvää. Se maistui laimentuneelta viiniltä, joskin greippisellä tuulahduksella. Onneksi tarjolla oli myös viiniä ja olutta.

Tanssittuakin tuli, vaikka tanssilattialla olikin aika ahdasta. Ja niin oli kaikkialla muuallakin. Olin todella onnellinen, että pukuni oli kapea. En ymmärrä, miten laahusmekon kanssa voi kukaan juhlia tuollaisessa tungoksessa.

Jatkoillekin mentiin, tosin ei virallisille jatkoille. Siinä vaiheessa olimme saaneet kameroista jo ihan tarpeekseme, ja valitsimme jatkopaikaksi kamerattoman vaihtoehdon.

Kuvassa olen ystäväni Hildurin kanssa linnassa.

Juhlia

Olen nyt tullut elämässäni siihen pisteeseen, että tämän joulun glögikauteen kuuluivat vain yhdet viralliset glögit, jotka vietettiin viime viikolla. Olen kuitenkin sen verran joulufriikki, että yksityisiä pikkujouluja pitää viettää sitten sitäkin enemmän.

Eilen vietimme kahdestaan kotona pikkujoulut. Koristelimme jo joulukuusenkin. Meillä on muovikuusi kahdesta syystä. Ensinnäkin se on ekologisempi kuin aito kuusi, jos samaa kuusta käyttää yli viisi vuotta, kuten me teemme. Toinen syy on se, että muovikuusen voi koristella jo joulukuun alussa, eikä se silti karise ennen joulua. Omissa pikkujouluissamme koristeltiin siis joulukuusi joululaulujen soidessa taustalla, tehtiin pitsaa, juotiin glögiä ja syötiin äidin tekemiä joulutorttuja.

Tänään joulufiilis jatkui, kun leivoin lihariisipasteijoita, jotka meillä yleensä kuuluvat joulupöytään. Tällä kertaa leivoin niitä kuitenkin tuliaiseksi ystäville, joiden luokse olemme tänään menossa perinteisiin talvijuhliin. Huomennakin juhliminen jatkuu, vaikkakin vähän eri merkeissä, sillä sain kutsun linnan juhliin. Jännää.

Rohkeaa teatteria Espoossa

Kävin eilen Espoon kaupunginteatterissa katsomassa romanialaisen Teatrul National Radu Stanca- teatterin esityksen Elämää idiootin kanssa (Viata cu un idiot). Täytyy sanoa, että Espoon kaupunginteatteri on todella rohkea ottaessaan ohjelmistoonsa tämän esityksen. Samaa rohkeutta olen tavannut Espoossa aikaisemminkin, mm. belgialaisen teatteriryhmän esityksessä The Lobster Shop. Olen joskus kuullut sanottavan, ettei Espoossa tarvita omaa teatteria, mutta kyllä Espoon ja Helsingin kaupunginteatterien ohjelmistot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Espoossa ei tehdä iloisia musikaaleja ylikansallisina formaatteina, vaan täällä nähdään rohkeaa, kansainvälistä nykyteatteria.

Elämää idiootin kanssa oli jopa niin rohkea, että aluksi ajattelin ymmärtäväni, miksei 2 tuntia 40 minuuttia kestävässä esityksessä oli väliaikaa. Arvelin, että jos olisi, yleisö häipyisi. Ensityrmistyksen jälkeen esitys oli kuitenkin niin mukaansa tempaava, että kun ruutuun ilmestyi teksti epilogi, ajattelin, että eihän tämä nyt vielä voi olla loppumassa, vastahan se alkoi.

Tarina kertoi tehtaan työläisestä, jonka puolue pakotti ottamaan luokseen asumaan idiootin. Työläisen vaimo oli tympääntynyt avioliittoonsa, ja ensijärkytyksen jälkeen hän rakastui idioottiin ja tuli tälle raskaaksi. Entinen puoliso kuitenkin onnistui vakuuttamaan vaimonsa siitä, että idiootin lapsestakin tulee idiootti, ja että lapsi kannattaa siksi abortoida. Vaimo toimikin näin. Idiootin ja vaimon välit katkesivat, ja idiootti solmi suhteen vaimon entisen miehen kanssa.

Näytelmässä oli kaikesta mukaansatempaavuudesta huolimatta myös asioita, joista en pitänyt yhtään. Liiallinen huutaminen, ruoalla sotkeminen ja tarkoituksellinen alastomuus eivät mielestäni ole taiteen tunnusmerkkejä. Taidetta voi kyllä tehdä ilmankin näitä elementtejä.

Sen sijaan videokuvaa esitys käytti hienosti hyväkseen. Lavastus oli suunniteltu siten, että videokuvalle annettiin suuri rooli. Esimerkiksi päähenkilöiden kodissa oli seinät, ja sisään näki vain ikkunoista sekä videokameran välityksellä. Videokamera näytti myös, mitä takahuoneessa (muka) tapahtui. Kun työläisen näyttelijää etsittiin lavalle, hän olikin takahuoneessa yrittämässä raiskata enkeliä, joka oli yksi esityksen hahmoista. Tällainen tapa etäännyttää näyttelijöitä lavaroolista oli minulle uusi kokemus.

Opiskelija-elämää

Viime viikko oli viimeinen työviikkoni, ja tämän viikon olen viettänyt opiskelija-elämää. Sen verran on tosin työkavereita ollut ikävä, että keskiviikkona käväisin entisellä työpaikalla lounaalla.

Opiskelija-elämässäkin on silti puolensa. Eilen tulimme Nooran kanssa mökille, kun kummankaan ei tarvitse mennä töihin. Tenttiin lukeminenkin on paljon mukavampaa takkatulen ääressä. Lauantaina menen käymään SONK:n liittokokouksessa, niin kuin kaikki kunnon opiskelijat. Tosin olen siellä tällä kertaa kokouksen puheenjohtajan roolissa.

Tällä viikolla olen myös oppinut, mitä radiosta tulee keskellä päivää: Suomipop-äidit, tarinoita lapsista ja arjesta. Tämä on siis se kohderyhmä, jonka oletetaan olevan päivisin radion ääressä.

Sushia

Sunnuntaina olemme yhä Tampereella. Teimme Hannun kanssa ison kasan sushia ja herkuttelimme.

Mort

Kävimme eilen Tampereella Tukkateatterissa kokemassa huikean teatterielämyksen. Huikea elämys Tukkateatteri oli viimeksikin, mutta taas se onnistui ylittämään itsensä. Näytelmä oli Terry Pratchettin Mort, jonka on ohjannut Janne Hannula.

Mort etsii epätoivoisesti töitä, kunnes Kuolema pestaa hänet oppipojakseen. Mort tutustuu mm. uuteen työhönsä, prinsessaan, velhoon ja Kuoleman adoptiotyttäreen. Kuolema puolestaan etsii masentuneena elämänsä tarkoitusta ja uusia töitä. Tässä teatterissa sai nauraa, ja paljon.

Matti Rintala näytteli Kuoleman roolin upeasti. Voimiensa tunnossa oleva Kuolema oli juuri sellainen, kuin kuoleman voisi kuvitellakin olevan. Masentunut Kuolema puolestaan näytti jopa maskin takaa todellakin masentuneelta ja hukassa olevalta. Juhliva Kuolema oli todella hauska. Muutkin näyttelijät onnistuvat upeasti.

Jos menette Tampereelle, menkää Tukkateatteriin. Oikeastaan sitä varten kannattaa tulla ihan varta vasten Tampereelle.

Up

Kävimme Jaakon kanssa katsomassa elokuvan Up- kohti korkeuksia. Vaikka kyseessä oli lasten elokuva (kielletty alle 7-vuotiailta), me aikuisetkin pidimme siitä. Alussa käsiteltiin sellaisiakin asioita, jotka voivat lapsille olla jopa liiankin vaikeita, kuten lapsettomuutta ja puolison kuolemaa.

Heti surullisten asioiden jälkeen alkoi kuitenkin seikkailu. Kun mukana on ilmapallojen varassa lentävä talo, puhuvia koiria ja hömelö harvinainen lintu, ei seikkailu voi olla muuta kuin vauhdikas ja hauska.

Messuilla ja mökillä

Perjantaina nautin kirjamessujen tunnelmasta. Pääosan ajasta vietin Ilkka Taipaleen pöydän takana, mutta ehdin myös kierrellä ja katsella, ja tarttuipa jokunen kirjakin mukaan, vaikka olin vakaasti päättänyt olla hankkimatta kirjoja tällä kertaa. Nämä ovat ainoat messut joilla ikinä käyn, ja näillä messuilla törmään joka kerta tuttuihin. Mukavaa.

Lauantaina lähdimme pienten vastoinkäymisten jälkeen mökille. Kiitokset Mikalle ja Marjalle, että tulitte akkukaapelien kanssa hätiin… Olin aikonut olla ahkera ja haravoida, mutta lähdön viivytys ja yht´äkkinen laiskuus saivat minut päättämään, että oikeastaan onkin parempi haravoida keväällä. Sen sijaan vain nautin hyvästä seurasta, ruoasta, takkatulesta ja saunomisesta.

Mökillä vuodenajat huomaa paremmin kuin kaupungissa. Syksyn pimeys ja kylmyys ovat todellakin täällä. Kuvassa syömme Susun kanssa lounasta lämpimissä tunnelmissa.