Sinkkuelämää

Ennen kuin Lauri tuli elämääni olin vannoutunut sinkku. Olin täysin
pettynyt miessukupuoleen ja ajattelin, että minä ansaitsen parempaa
kuin kaiken maailman kusipäiden kanssa roikkumisen. Tottahan
silloinkin oli hetkiä, jolloin olisin kaivannut kainaloon
käpertymistä, mutta sen kainalon mukana olisi kuitenkin tullut koko
mies, joten hylkäsin ajatuksen aina jo alkuunsa.

Nyt olen puolestaan vannoutunut parisuhteessa eläjä, rakastan Lauria
suunnattomasti ja olen menossa naimisiinkin. En enää vaihtaisi
elämääni entiseen sinkkuelämääni. Kuitenkin olen onnellinen siitä,
että olen ehtinyt olla myös pitkään sinkkuna, se antaa elämään
tietynlaista varmuutta. Laurin ollessa yötä pois kotoa ajattelen
ensin, että miten minä parka osaan ja uskallan nukkua yksin? Sitten
ajattelen, että haloo hei, minähän olen asunut yksin vuosia, kai minä
nyt vielä yhden yön pärjään!

Sinkkuna olen myös oppinut tekemään asioita yksin. Jos haluan mennä
elokuviin tai jäätelölle, eikä Lauri tai kukaan ystäväni satu silloin
ehtimään, niin se ei haittaa. Voin mennä aivan hyvin yksinkin. Joskus
on jopa ihan terapeuttista istua yksin kahvilla ja ihmetellä maailman
menoa omien ajatustensa kanssa.

Vannoutuneen sinkkuajatusmaailmani takia myös Lauri tiesi alusta asti,
että minä en ole hänen kanssaan vain siksi, että pitäähän sitä nyt
jonkun kanssa olla, koska minä en ajattele niin. Hän saattoi alusta
asti luottaa siihen, että minä olen hänen kanssaan koska haluan olla,
koska rakastan.

Entinen elämäni on opettanut minulle myös suunnatonta arvostusta
sinkkuystäviäni kohtaan. Joskus kuulee aina parisuhteessa eläneen
sanovan, että sinkut ovat epätoivoisia koska eivät kelpaa kenellekään.
Minä tiedän että niin ei ole. Minä arvostan suuresti niitä, jotka ovat
uskaltaneet valita olla yksin, jos heidän arvoistansa kumppania ei
satu eteen. He arvostavat itseään tarpeeksi ollakseen jakamatta
elämäänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka siihen elämään ei sovi. He
osaavat olla yksinkin, ja he uskaltavat vaikkapa matkustaa ulkomaille
yksin. Se on hatunnoston arvoista!

Kuinka nauttia kesästä ilman lomaa?

Tällä viikolla on tosiaan tuntunut siltä, että kesä on vihdoin
koittanut. Ja minä olen nauttinut siitä täysin rinnoin, tai siis juuri
niin täysin rinnoin kun töissä käynnin ohella on mahdollista. Koska
olen aloittanut työt vasta keväällä, olen joutunut tosissani pohtimaan
miten kesästä nautitaan ilman lomaa.

Kesällä voi pukeutua töihinkin rennommin, koska kukaan ei ole
näkemässä kun kaikki muut ovat lomalla. Helteen innoittamana olen
ollut töissäkin sandaaleissa, topissa ja kesähameessa. Aamulla
kannattaa tulla kaupunkiin vähän aikaisemmin kuin normaalisti tulisi.
Maanantai-aamuna tulin puoli tuntia liian aikaisin ja istuin ennen
töitä torilla valtavan korvapuustin ja ison kahvin äärellä. Aurinko
paistoi ja torimyyjät hälisivät mansikoidensa kanssa.

Lounaatkin olen nauttinut torilla, puuroa torikahvilassa
auringonpaisteessa, ja sen jälkeen jäätelökioskista jälkiruoka. Joskus
voi tempaista ja ottaakin puuron sijasta paistetun makkaran tai
täytetyn letun. Kunhan mansikat halpenevat, vaihdan jäätelö-jälkiruoan
mansikoihin. Kesän jälkeen onkin sitten varmaan syytä aloittaa
laihdutuskuuri.

Kahvitauon voi aina pitää puoluetoimiston sisäpihalla olevassa
keinussa. Kun ottaa sandaalit pois ja viettää vartin nurmikolla
paljain jaloin voi melkein kuvitella olevansa lomalla. Ja työtkin
sujuvat tällaisten paussien jälkeen paljon luovemmin.

Kotona parvekkeellemme paistaa ilta-aurinko, joten auringossa
köllöttelyä voi jatkaa omalla parvekkeella. Istutimme sinne
petunioita, joista olen aina haaveillut, joten nyt voi aurinkoa
ottaessa ihastella kukkia samalla. Yhtenä päivänä ollessani yksin
kotona istuin parvekkeella ihastelemassa, kun auringon innoittamana
päätin ottaa lasin viiniä. Sitäpä ei kaapista löytynytkään, joten
jouduin juomaan ruoanlaittoviinit jääkaapista. Mutta kesästä
nauttimista se ei vähentänyt, päinvastoin.

Oikein ihanaa juhannusta kaikille, nauttikaa kesästä!

Ystävyydestä

Viime viikon torstaina istuimme pitkästä aikaa iltaa yhdessä rakkaiden ystävien, Annan ja Paulan kanssa. Muistelimme, kuinka hyvin söimme viime kesänä Bolognassa ja kuinka ihanaa meillä oli Italian auringon alla. Nytkin söimme hyvin, Paula valmisti suussa sulavia ja täyttäviä ruokia joita teki mieli ottaa aina vaan lisää.

Viinilasin äärellä mietin, mikä on hyvän ystävän määritelmä. Annan ja Paulan kanssa olemme joskus viettäneet sinkkuelämää, sellaista ihanaa ja vapaata, jossa milloin vain saattoi pistäytyä kahvilaan leivokselle tai töiden jälkeiselle
viinilasilliselle. Nyt olemme kaikki vakavissa parisuhteissa, mutta kun kokoonnumme yhteen, ei vanha tunnelma ole kadonnut mihinkään. Nykyään emme tapaa toisiamme päivittäin, emme edes kerran kuussa, mutta siitä huolimatta aina tavatessamme on mukavaa. Ja mikä tärkeintä, hyvien ystävien kanssa voi puhua ihan mistä tahansa tarvitsematta pelätä tai hävetä mitään.

Perjantaina olin lounaalla Veeran kanssa, joka myös on hyvä ystäväni. Hänen kanssaan filosofoimme siitä, kuinka tärkeää ystävyys on parisuhteessa. Minä olen todella onnellinen siitä, että Lauri on myös hyvä ystäväni. Voin puhua Laurinkin kanssa mistä tahansa, ja hän ymmärtää aina. Koskaan ei tarvitse miettiä, mikä olisi tyttöystävä-lähestyminen tähän asiaan, vaan asioista voi puhua suoraan, rehellisesti ja luottamuksella.

Annalta ja Paulalta sain myös moitteita, sillä hyvä ystävä uskaltaa moittiakin, jos aihetta on. Moitteet koskivat sitä, että aloitettuani seurustelun olen unohtanut ystäväni. Se ei täysin pidä paikkaansa, sillä en toki ole unohtanut ketään. Siltä osin se kuitenkin pitää paikkansa, että en ole pitkään aikaan tavannut ystäviäni, enkä soittele enää iltaisin kysyäkseni mitä kuuluu. Tätä pyydän anteeksi kaikilta ystäviltäni, ja lupaan parantaa tapojani!

Toteutunut unelma

Jo pitkään olen haaveillut oman keittokirjan julkaisemisesta. Monien
ystävien kanssa aiheesta on puhuttukin, mutta kirjan julkaiseminen ei
tietenkään ole ihan helppo juttu. Reseptejä olen kuitenkin keräillyt
ja kehitellyt jo yli kymmenen vuotta, ihan vaan siltä varalta, että
oma keittokirja olisi joskus mahdollinen.

Nyt Lauri on toteuttanut senkin unelman, ainakin tavallaan. Hän on
laittanut joitain reseptejäni nettiin osoitteeseen
www.kolumbus.fi/vuorenkoski/keittokirja.

Reseptejä on vasta vähän, ja vain muutamasta ruoasta on kuva eikä
alkuruokia ole vielä lainkaan. Keittokirja kuitenkin täydentyy koko
ajan, ja tästä lähtien kuvaamme kaiken mitä syömme, jotta mukaan
saadaan kuviakin.

Tervetuloa keittokirjamme käyttäjäksi. Makoisia hetkiä!

Aikamatka

Otin onkeeni blogissa annetuista vinkeistä ja rupesin lukemaan
Aikamatkustajan vaimoa. Kiitos vinkeistä, kirja on loistava!
Ajattelin, että olisipa upeaa, jos voisin kurkistaa tulevaisuuteeni.
Edes ihan vähän vaan, vaikkapa vain viisi minuuttia siihen hetkeen,
jolloin olen viisikymmentä. Se helpottaisi nykyistä elämääni hyvin
paljon. Olen nimittäin hyvin turvallisuushakuinen, ja samaan aikaan
olen kovin pessimistinen ja pelokas tulevaisuuden suhteen. Aina kun
Lauri on myöhään poissa tai väsynyt, ajattelen, että mitä jos se
jättää minut? Sitten ajattelen, että ehkä se ei tapahdu juuri nyt,
mutta aikaisemmalla elämänkokemuksellani voin sanoa, että ennen pitkää
se tapahtuu varmasti.

Olisi siis ihanaa nähdä pieni hetki tulevaisuudesta, sellainen hetki,
jona minä olen viisikymmentä ja yhä Laurin vaimo. Silloin minun ei
tarvitsisi pohtia mitä pienet tiuskahdukset tai aamuinen hajamielisyys
tarkoittaa. Meneekö aamumökö ohi munilla ja pekonilla, vai onko kyse
jostain vakavammasta? Hienoa, minä en siis tarvitsisi mitään muuta
kuin aikakoneen ollakseni normaali.

Toisaalta haluaisin tehdä toisenkin aikamatkan, sanotaan vaikka kahden
vuoden päähän. Nykyinen työni nimittäin loppuu vuoden kuluttua, ja
toisinaan murehdin jo nyt aikaa sen jälkeen. Olisinko kahden vuoden
kuluttua työtön ja syrjäytynyt, tai ehkä menestyvä kirjailija tai oman
divarin pitäjä? Kannattaako ryhtyä jo nyt säästämään vuokrarahoja
tulevaisuuden varalle, vai voinko matkustaa kaikella mitä sukan
varteen jää?

Ehkäpä on parempi olla näkemättä tulevaa. Jos tulevaisuus tuokin
onnettomuuksia ja surua, on varmasti parempi olla autuaan tietämätön
niistä ja elää vaan täysillä tätä hetkeä, yrittäen luottaa elämään ja
siihen, että kaikki menee hyvin. Ja jos sitten käykin niin, että
kahden vuoden kuluttua olen työtön, syrjäytynyt ja eronnut, niin
ainakin minulla on maailman parhaat muistot jäljellä.

Pitkä viikko

Viikko tuntuu todella pitkältä silloin, kun on ollut sunnuntainakin
töissä. Ensimmäinen pettymys tuli aamulla, kun otin lehden käteeni.
Tiistai! Miten ihmeessä voi olla vasta tiistai? Puolen päivän aikoihin
olin jo unohtanut aamun, ja tunsin oloni todella reippaaksi. Kehuin
ystävällenikin, että olen ollut tosi reipas tällä viikolla, käynyt
jumpassakin joka päivä. Ystäväni totesi että onhan se toki reipasta,
varsinkin kun ottaa huomioon, että on jo tiistai.

Ehkäpä ajan kulua hidastaa sekin, että odotan kesää kuin kuuta
nousevaa. Ostin kaupasta italialaisia uuden sadon porkkanoita. Ne
eivät tuoneet kesää lähemmäksi, kuten eivät kyproslaiset uudet
perunatkaan. Silti uskon vakaasti, että kesän voi tuoda pikaisemmin
tänne ruoan avulla. Toivottavasti Vesa ja Pia tulevat sunnuntaina
kylään, puhuin siitä alustavasti Vesan kanssa tänään. Haluaisin
kovasti päästä laittamaan kesäruokaa, sellaista, joka on tehty
tunteella ja ajan kanssa. Ja joka myös syödään tunteella ja ajan kanssa.

Luultavasti ruoka ei kuitenkaan oikeasti ole se, joka tuo kesän
tunnun. Todennäköisesti loma ja vapaa-aika olisi kesän airut. Minä
vain yhdistän runsaan vapaa-ajan ruokaan, koska lomalla rakastan
hauduttaa, leipoa, paistaa ja kokeilla.

Ruokafantasioista puheen ollen, tänä kesänä taidan kokea uudenlaisen
maku-orgasmin. Koko viikon (siis jo monta päivää...) olen lukenut japanin
matkaopasta, etenkin niitä ruoka-osioita. Harmillista kyllä, Lauri ei
ole sushin ystävä, mutta olen kirjoittanut matkaoppaaseen sanan Lauri
kaikkien sellaisten ruokien kohdalle, jotka on valmistettu lihasta.

Taidan lopettaa kirjoittamisen ja mennä syömään. Sitäkin olen tehnyt
koko viikon.