Vaaliseurantaa mökillä

Vietimme vaalipäivän mökillä raivokkaassa syysmyrskyssä. Myrskykin tuntuu ihan tunnelmalliselta, kun voi laittaa tulen takkaan ja istua sisällä lämpimässä katsellen välillä tulta ja välillä ikkunan takana myrskyn kourissa aaltoilevaa järveä. Täydellisessä hiljaisuudessa tuulen ja sateen kuulee eri tavalla kuin kaupungissa. Kun siihen yhdistyy tulen ritinä takassa, on äänimaailma kaunis. Aika kului hyvin Jarin ja Maijan kanssa Carcassonnea pelatessa, vaikka ilma oli ulkoilua ajatellen aivan liian hyytävä.

Vaaleja seurasimme hieman pätkivästi, liekö myrsky vaikuttanut kuvamme laatuun. SDP:n osalta vaalit eivät menneet hyvin, se on myönnettävä. Asema toiseksi suurimpana puolueena Keskustan edellä lohduttaa kuitenkin vähän. Selvää on, että Keskusta ei ole ainoa puolue, jossa analysointia ja keskustelua vaalien tuloksesta on syytä käydä hyvin tarkkaan. Selvää on myös, että puheenjohtajaa tästä tuloksesta ei käy syyttäminen. Jutta pärjäsi vaalitenteissä erinomaisesti, ja puheenjohtajana hän on ehtinyt toimia vasta neljä kuukautta. Eurovaaleja ja eduskuntavaaleja ajatellen kuntavaalien tulos on joka tapauksessa käytävä tarkasti läpi, ja töitä on tehtävä ja paljon. Meidän kaikkien, ei vain puheenjohtajan.

Vaalifiilis

Eilen pääsin aitoon ja oikeaan vaalifiilikseen. Siihen pääsee vasta sitten, kun on jakanut vaalimainoksia vesi- tai räntäsateessa. Ei eilinen sade kova ollut, mutta vaalifiiliksen verran sentään satoi. Arvelimme äänestysprosentin nousevan näissä vaaleissa huikeaksi, sen verran monet sanoivat jo käyneensä äänestämässä. Tai sitten ihan kaikki eivät kuitenkaan olleet käyneet.

Kävin eilen myös itse äänestämässä. Yleensä olen kunnallisvaaleissa äänestänyt aina itseäni, mutta tällä kertaa en ole ehdokkaana. Ensimmäistä kertaa jouduin siis ihan oikeasti pohtimaan, ketä äänestäisin valtuustoon. Onneksi ehdokkaana on pitkäaikainen ystäväni, jonka tiedän aatteelliseksi, ahkeraksi ja riittävän kovapäiseksi viedäkseen asioitaan eteenpäin vaikka kiviseinän läpi. Kunnallispolitiikassa sellaista asennetta tarvitaan.

Kaamosväsymys

Tunnustan kuuluvani siihen ihmistyyppiin, joka ottaa pimeän ajan raskaasti. Loka- ja marraskuu ovat ehkä pahimmat, kun loputon pimeys painaa päälle eikä lumi vielä valaise maisemaa. Viime talvena tosin koko talvi oli aika raskas, ja pahoin pelkään ilmastonmuutoksen aiheuttavan vielä lisää raskaita talvia. Jokaisena syksynä ja talvena yritän keksiä uusia keinoja, joilla selvitä pimeydestä väsymättä liikaa.

Viime talvena sain joululahjaksi herätyskellon, joka herättää pikkuhiljaa voimistuvalla valolla. Se on kaamosväsyjälle aivan ehdoton hankinta. Tämän syksyn uusi asia ovat d-vitamiinit, toivottavasti niistä on apua. Lisäksi elämään tarvitaan juhlia ja makeaa. Minä en ihmetellyt lainkaan eilistä uutista, jonka mukaan Lapissa syödään epäterveellisemmin kuin muussa maassa. Jos suurimman osan vuodesta on pimeää ja kylmää, on epäterveellinen syöminen välttämättömyys.

Viikonloppuna toimin tämän opetuksen mukaisesti. Perjantaina vietimme naapureiden kanssa sadonkorjuujuhlia ja söimme hyvin. Lauantaina laitoimme Pirin ja Veeran kanssa pöytään aivan erinomaiset herkut. Sunnuntaina pelasimme pöytälätkää ja herkuttelimme Jaakon 7-vuotis syntymäpäivillä. Maanantaina söin viikonlopulta jäljelle jääneet herkut. Suklaakakku iltapalaksi on silloin tällöin hyvä ajatus.

Pieniä iloja

Kun olin pieni, mummolassani oli seinällä seinävaate, jossa luki: Yksi pieni ilo karkottaa sata surua. Eilen nukkumaan mennessäni mietin päivän varrelle sattuneita pieniä iloja, ja huomasin niitä olleen paljon:

Aamulla työpaikan kerroskeittiössä oli tarjolla korvapuusteja. Otin puolikkaan, ja aamu alkoi heti hyvällä tuulella.

Töiden jälkeen olin jakamassa vaalimainoksia. Joku sanoi kiitos ja kysyi, saako hän todella niin hienon mainoksen ihan kotiin asti mukaan. Joku toinen pysähtyi juttelemaan hymy huulilla. Tuli hyvä mieli, en ollut paikalla turhaan.

Illalla laitoin puuroon reilusti kesällä tekemääni hilloa, ja äkkiä suuhuni sattui kokonainen mansikka. Mansikasta tulvahti ihana kesän maku.

Omituinen puhelu pikkusiskon kanssa nauratti pitkään.

Rapuja ja lauluja

Eilen pidimme meillä kotona muutaman kollegan kanssa poikkipoliittiset ja kaksikieliset rapujuhlat. Olen ollut rapujuhlissa pari kertaa aiemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun juhlia oli organisoimassa suuri porukka ruotsinkielisiä rapujuhlien taitajia. Opin paljon: uuden tavan avata ravut, monta uutta laulua, sen että laulut on laulettava tietyssä järjestyksessä eikä miten sattuu, snapsit on skoolattava tietyssä järjestyksessä ja että pieneen kaksioon mahtuu oikein hyvin kymmenen hengen rapujuhlat. Oli niin hauskaa, että päätimme oitis tehdä tästä jokavuotisen tradition. Sekin kuulunee rapujuhlien henkeen.

Syysväsymyksen torjuntaa

Eilen töiden jälkeen vietin illan, jolla syysväsymys kaikkosi. Ensin kävin kuntosalilla virkistäytymässä, ja sen jälkeen menimme ystävien kanssa Ateneumiin katsomaan Matkalla Edoon- näyttelyn. Näyttelyssä oli ihastuttavia moniväripuupiirroksia 1800- luvun Japanista. Kuvat esittivät paikkoja Kioton ja Tokion, silloisen Edon, välillä.

Lisäsäväyksen näyttelyyn eläytymiseen toi se, että me kuljimme Japanin matkallamme tuon saman reitin. Vaikka nämä kuvat oli piirretty 1800-luvulla ja meidän matkamme oli 2000 -luvulla, tuntui kuvissa kuitenkin olevan jotain tuttua. Tavat joilla kuvissa syötiin, kylvettiin onsenissa tai vietettiin juhlia, pukeutuminen ja tunnelma ylipäänsä vaikutti samalta kuin meidän kokemassamme Japanissa.

Matkalla Edoon vei minut niin syvälle Japani-tunnelmiin, että Mika Waltarin taiteilijaystävät tai edes Ateneumin perusnäyttely eivät tällä kertaa koskettaneet. Jotenkin tuntui, etten jaksa sulattaa tänään mitään muuta kuin noita ihania, tunnelmallisia ja elävän oloisia puupiirroksia.

Ateneumin jälkeen menimme syömään Leonardoon. En olisi uskonut, että rautatieasemaa vastapäätä saattaisi sijaita tunnelmaltaan niin kiva ravintola. Ruokakin oli hyvää, meillä kaikilla. Kun vielä viinivalinta sekä seura osuivat aivan nappiin, jäi illasta todella mukava olo joka kantaa läpi syksyn vielä tänäänkin.