Vappua ja vankilaa

Maanantaina kävimme Ilkan tallin kanssa tutustumassa Keravan
vankilaan. Meinasi päästä itku, kun kuulimme nuorista pojista, jotka
eivät koskaan aikuisina ole olleet selvin päin tässä yhteiskunnassa.
Vankilassa on meneillään projekti, jossa poikia opetetaan syömään niin
että maito kaadetaan lasiin ennen juomista, ja maksamaan vaikkapa
laskuja, he kun eivät ole koskaan sellaista tehneet. Projekti kuulosti
erinomaiselta, sekä ajatellen näiden nuorten elämää ja hyvinvointia,
että ajatellen yhteiskunnan rahoja. Yksi vankilapäivä maksaa sata
euroa, ja jos yhden työntekijän palkkakustannuksilla pystytään
estämään parin kymmenen pojan palaaminen nuorisovankilaan, niin
äkkiseltään voisi ajatella sen olevan taloudellisestikin kannattavaa.

Naisilla ei omaa nuorisovankilaa ole, sillä naispuolisia nuoria
vankeja on - onneksi - todella vähän. Tästä herää kysymys, ovatko
pojat ja heidän hyvinvointinsa otettu tarpeeksi vakavasti. Meillä on
olemassa erilaisia tyttöprojekteja, tyttöjen taloja ja kerhoja, mutta
mitä pitäisi tarjota pojille?

Tästä itkusta toivuttuani ryhdyin odottamaan kevättä ja vappua. Lauri
siivosi parvekkeen ja laittoi tuolit ja pöydät paikalleen,
suunnittelipa laittavansa kukkiakin. Ikkunatkin se pesi, pääsee sitten
aurinko paistamaan paremmin sisään. Ja tästä innostuneena hän pesi
myös kaikkien kaappien lasiovet. Entä mitä tein minä? Makoilin
sohvalla, luin ruokakirjaa ja suunnittelin mitä kaikkea pitää syödä
vappuna, keväällä ja kesällä. Erilaisuus yhdistää?

Viime vappuna päätin, että opiskelijavaput ovat osaltani lopullisesti
ohi. Silti en voi olla ajattelematta, että vappuna pitää juhlia oikein
rankalla kädellä. Tänäkin vappuna aloitamme jo perjantaina. Laurin
ystäviä tulee kylään, ja minä aion laittaa neljä ruokalajia ja asiaan
kuuluvat juomat. Lauantaina menemme oopperaan, mikäli ne eivät ehdi
mennä lakkoon. Sunnuntaina suuntaamme sitten Veeran luokse
vappukinkereihin. Vappuni siis eroaa opiskelijavapusta lähinnä siinä,
että maanantaina en enää suuntaa yhtään mihinkään.

Oikein ihanaa vappua kaikille!

Mikä viikko

Onneksi on jo perjantai! Takana on parisuhteen kannalta hyvin hankala
viikko, emme ole juurikaan ehtineet nähdä toisiamme koko viikkona. Kun
toinen on tullut kotiin, toinen on jo nukkumassa, ja aamulla lähtiessä
saa sanoa huomenta toisen hiustupsulle joka on ainoa asia, mikä peiton
ja tyynyn välistä näkyy.

Ystävyyssuhteiden ja kulttuurin osalta viikko on sen sijaan ollut
antoisa. Tiistaina olimme työkavereiden kanssa katsomassa Evitaa. Olin
nähnyt yhden Evitan ensimmäisistä näytöksistä, enkä silloin pitänyt
koko musikaalista. Näyttelijät keskittyivät liikaa laulamiseen, eikä
näyttelemiseen jäänyt enää energiaa. Tästä huolimatta ylä-äänet
karkasivat johonkin avaruuteen, eikä sovituskaan ollut paras
mahdollinen. Silti lähdin nyt katsomaan kappaleen uudelleen, vain ja
ainoastaan hyvän seuran vuoksi. En siis odottanut teatterilta yhtään
mitään, ja yllätyin iloisesti. Evita oli selvästi kehittynyt. Tällä
kertaa lähestulkoon nautin esityksestä.

Torstaina olin Janin kanssa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa.
Mozartin 41. sinfonia soi juuri niin värikkäästi kuin vain Mozart voi
soida, lopussa oli sellainen musiikin ilotulitus että vallan
hengästytti. Toisen puoliajan Rahmaninov puolestaan rentoutti
slaavilaisella melankolisuudellaan, vaikkakin mahtipontisella
sellaisella. Täytyykin joskus kutsua Jani vuorostaan Tapiola
Sinfoniettan konserttiin, niin näkee että osataanpa meillä Espoossakin.

Musiikin ihanuuden lisäksi seura oli vallan loistavaa. Janin lisäksi
törmäsimme konsertissa myös Juhaniin ja seuralaiseensa, ja konsertin
jälkeen piti sitten tietysti mennä lasilliselle. Siitä huomaa, että
kyse on aikuisiässä solmituista ystävyyssuhteista, kun harrastukset
ovat niin samanlaisia että sitä voi sattumalta törmätä kavereihin
konsertissa.

Huomisen piirikokouksen jälkeen ystävyyssuhteiden hoitaminen jatkuu
vielä, kun menemme Tuomon tupareihin. Sunnuntaina aionkin sitten
keskittyä Lauriin, hyvään ruokaan ja nukkumiseen.

Ps. Sormus on nyt viety pienennettäväksi, ettei se enää pääsisi hukkumaan

Vinkkejä Prahaan matkustaville

Pääsiäinen ja Praha ovat takanapäin, ja on taas aika palata arkeen.
Sitä ennen annan kuitenkin kokemusteni perusteella muutaman vinkin
niille, jotka ovat aikeissa matkustaa joskus Prahaan.

1.Hotelli kannattaa valita kaukaa esikaupunkialueelta, kuten me
teimme. Kaukaisesta sijainnista on se etu, että hotellin vieressä on
kaljakuppila, jossa tuoppi maksaa alle euron ja hyvää kännäysseuraakin
on saatavilla - ainakin niin kauan kuin seura pysyy hereillä. Tässä
tapauksessa ensimmäinen kuorsasi jo ennen puolta yötä, vaikka
yritimmekin soittaa hänen riemukseen jukeboksista tsekkiläistä kantria.

2.Vältä turistikohteita pääsiäisenä. Silloin puoli Eurooppaa on
liikkeellä, eikä Prahaan meneminen tunnukaan enää yhtään
innovatiiviselta ajatukselta. Jätimme siis turistikohteisiin
jonottamisen sikseen ja keskityimme sen sijaan nauttimaan ilmapiiristä
- ja halvasta oluesta.

3.Muutama turistikohde kannattaa kuitenkin katsastaa. Me nautimme
Mucha-museosta ja kommunismi-museosta, vaikka jälkimmäinen olikin
hieman turhan puolueellisesti esitetty. Taitavat arvet vielä kutittaa
liiaksi. Näiden lisäksi Lauri nautti myös tekniikka-museosta, ja
olinhan minäkin siellä mukana.

4.Praha on loistava kulttuurikaupunki! Kävimme oopperassa ja
jazz-baarissa, ja joka nurkalla olisi ollut kulttuuritarjontaa enemmän
kuin ehdimme katsastaa. Päiviä matkallamme oli siis tarpeeksi, mutta
iltoja aivan liian vähän.

5.Pieni mielikuvitusleikki piristää matkan kuin matkan. Me otimme
ajelun hevoskärryillä ja kuvittelimme olevamme prinsessa ja prinssi
valtiovierailulla. Kärryt ajoivat valtavien turistimassojen läpi,
molemmilla puolilla kärryjämme seisoskeli satoja ihmisiä kamerat
kädessä. Kyllä siinä kelpasi vilkutella kansalle joka kuvasi meitä!

Murheen murtama

Aamulla lähdin töihin puoli seitsemän aikaan. Lauri jäi kotiin
nukkumaan. Törmätessäni väsyneenä eteisen penkkiin käännyin vielä
luomaan viimeisen silmäyksen lämpimään peittoon kääriytyneeseen
tuhisevaan mieheen, ja olin vilpittömän kateellinen.

Metroon noustessani otin lapasen kädestäni ja sipaisin vaistomaisesti
vasemmassa nimettömässäni olevaa sormusta. Sydämeni jätti yhden
lyönnin väliin, ja hitaasti käännyin katsomaan sormeani huomatakseni
sen minkä jo tiesin. Sormus oli poissa. Koitin sormeani uudestaan,
suljin silmäni ja katsoin uudestaan, mutta sormus pysyi poissa.
Pengoin käsilaukkuni, käänsin lapaseni ympäri ja katsastin lattian
ympärilläni, mutta sormusta ei vain näkynyt.

Poissa. Rakkain (ja myös kallein) koskaan omistamani esine oli poissa.
Jo näin lyhyessä ajassa sormukseen oli latautunut sellainen tunnearvo,
että kyynelet hiipivät silmiini kun vähitellen tajusin, että tämä ei
ole unta vaan totisinta totta.

Ajatukseni juoksivat pienimmästä pahasta kohti suurinta: Millainen
morsian hukkaa sormuksensa jo parin kuukauden kuluttua kihlauksesta,
ajattelin. Ja vielä pahempaa; näin monta kuukautta ennen häitä. Häät!
Miten minä menen naimisiin ilman sormusta? Ja sitten: tietenkin tämä
on enne. Kaikki menee pieleen!

Hädissäni soitin Laurille. Itkuisena sopersin, että minä olen hukannut
sormuksen, kaikki menee pieleen ja varmasti rakkauskin on loppunut.
Lauri jaksoi lohdutella. Hän muistutti, että olen nyt hukannut vain
sormuksen, en Lauria. Minä osaan olla niin tohelo, että olisi sekin
mahdollista, joten huokasimme yhdessä helpotuksesta.

Illalla olen menossa Tarja Halosen emännöimiin juhliin presidentin
linnaan. Oloni on sormuksen katoamisen takia alaston ja surkea, mutta
toivottavasti juhlat piristävät mieltä.

Kevättä!

Tämä ikuisesti jatkuva talvi alkaa jäytää hermojani. Alan pikkuhiljaa
jo oikeasti uskoa että kevät ei ole tulossa tänä vuonna. Pari kertaa
se on jo luvannut tulla, aurinko on väläyttänyt voimaansa ja maa on
pienen hetken tuoksunut keväältä. Aivan kuin kettuillakseen; katso,
tällaista voisi olla, mutta eipä ole. Eikä tule.

Tänään kaivoin sisäisen kevääni esiin. Siivosin, vaihdoin kevään
väriset petivaatteet ja askartelin tipuja. Vessapererirullasta saa
pääsiäisen näköiset lautasliinapidikkeet, kun leikkaa rullasta kapean
siivun, päällystää sen keltaisella huovalla ja liimaa päälle silmät,
nokan ja pari höyhentä. Oikeana pääsiäisenä olemme Prahassa, joten
ajattelin kattaa pääsiäispöydän jo tänään. Emme kyllä ole ajatelleet
syödä mitään pääsiäisruokia, vaan pikemminkin kiinalaista, mutta
haitanneeko tuo. Pääasia että tuntuu keväältä.

Nyt olen siis kattanut pöytään seonneen näköisiä tipuja, jo viime
viikolla kuolleen narsissin sekä kiinalaiset syömäpuikot. Koska
asetelma jostain syystä näytti siltä, että se kaipaa vielä
täydennystä, avasin ikkunat ja annoin kevään tulla sisään. Ja nyt
odotan ruoan valmistumista villahuopaan kääriytyneenä koska täällä
jäätyy.

Prahan matkaa varatessamme ajattelin, että tähän aikaan Prahassa
täytyy olla jo kevät. Netin sääennustuksen mukaan siellä kuitenkin on
lähes samanlainen sää kuin täälläkin, ja lisäksi mahdollisesti tulva.
Olen optimisti: kyllä se viikossa ehtii muuttua. Sitä paitsi, jos ei
ehdikään, niin on silti ihanaa lähteä pois Suomen talven keskeltä.
Tsekin talvi tuntuu kuitenkin huomattavasti kutsuvammalta.

Mökkeilyä

Viikonloppuna olimme mökillä. Rakastan mökkeilyä, olen aina ollut
luonto-ihminen. Jo pelkät maalaiselämän äänet tuntuvat rauhoittavilta
raskaan viikon jälkeen; metsän humina, tulen humina ja räsähtely
takassa, lintujen sirkutus ja vanhan talon rapsahtelu saavat mielen
rauhalliseksi. Kun tähän vielä lisää vähän ruumiillista työtä, paljon
raitista ilmaa, saunan ja punaviiniä, on hyvä yöuni taattu.

Ruumiillisesta työstä puheen ollen, ryhdyin siis hirveällä innolla
hakkaamaan halkoja. Ylpeänä katselin saavutustani ja otin taas uuden
halon käsittelyyni kun Lauri tuli siihen viereen ihmettelemään.
?Ihanko totta sä olet hakannut nuo halot tuolla tekniikalla? No ei
ihme ettei ole syntynyt tuon enempää?. Toisaalta tavoitteena ei ehkä
ollutkaan suuri halkopino, vaan lähinnä oma hyvä olo.

Jotain sangen epäilyttävää ensimmäisissä yhteisissä mökkireissuissa
kuitenkin on. Kesämökillä on aina samat perinteet, samat
toimintatavat, jopa samat ruoat. Se on siis lähes laboratorion omainen
paikka vertailla exiä ja nykyisiä. Vertailu tuntuu näissä oloissa
kovin objektiiviselta, mutta oikeasti etu on exän puolella. Mökeillä
kun on omat toimintatapansa, jotka voi osata vain, jos on ollut useita
kertoja juuri sillä samaisella mökillä.

Toisaalta juuri mökillä voi itsekin testata parisuhdetta, jos on
sellaiseen taipuvainen. Kestääkö mieheni sen, että itsepintaisesti
hakkaan halot asettamalla ne makuuasentoon, ei pystyyn, vaikka
tiedänkin olevani väärässä ja hänen olevan oikeassa? Entä sen, että
jatkuvasti näen puutteita ympäristön huomioon ottamisessa, vaikka
oikeasti se toki mökkiolosuhteissa on otettu paremmin huomioon kuin
kaupungissa? Reilun kaupan kahvin puuttumisestakin olin valmistautunut
huomauttamaan, mutta suureksi riemukseni sitä löytyi. Siitä kiitos
kuulunee Juhalle ja Hannalle.

Selkä ja kädet kipeinä jään odottamaan seuraavaa mökkireissua. Minä
kuulun siihen rotuun, jonka on mökillä pakko puuhata jotain, oli
tekemistä oikeasti tai ei. Hakkaan halkoja tai vaikka kerään risuja
metsästä, pääasia on että puuhaan.