Kesälesken syyspaniikki

Ennen rakastin kaikkia vuodenaikoja, odotin vuodenajan vaihtumista ja korostin vuodenaikojen olemassaoloa kotonani. Minulla oli erikseen kesäverhot ja talviverhot, kesäpöytäliinat ja talvipöytäliinat. Koristelin kodin aina asianmukaisesti ja laitoin kauteen sopivia ruokia. Nykyään kesä on ainoa vuodenaika josta todella pidän. Syksyllä alkaa taas suuri pimeä. Pimeä, joka ahmaisee sisäänsä kaiken. Kaiken ilon, kaiken lämmön ja kaiken energian. Talvella sama pimeä jatkuu, höystettynä perhananmoisella kylmyydellä joka estää ulkonaolon, silmiin katsomisen, hymyilyn ja melkein hengittämisenkin. Ja kevät, kevät on odotusta. Itsessään kevät ei olisi mitään, ei ilman siihen sisältyvää lupausta siitä, että kohta on taas kesä.

Ja nyt yritän epätoivon vimmalla nauttia kesän viime pisaroista. Eilen ostin torilta perunoita ja sanoin myyjälle, että olen juuri ollut Japanissa missä ei ollut perunoista tietoakaan, joten nyt on nautittava uusista perunoista kuin viimeistä päivää. Myyjä tokaisi, että johan ne nyt kohta ovat vanhoja perunoita. Tästä alkoi syksy-paniikkini. Apua, pian on pimeää, nyt on pakko nauttia joka ikisestä aurinkoisesta hetkestä, koskaan ei tiedä mikä hetki on se viimeinen!

Tänään lähden mökille nauttimaan kesästä ja valosta ja lievittämään kesälesken tuskaani. Lauri on Arkangelissa, lähti heti Japanista tultua ja palaa vasta maanantaina. Ja minä keitän kahvit kahdelle, laitan jäätelöä kahteen kuppiin ja ikävöin. Onneksi siskoni Noora tuli kyläilemään, niin että kotona on aina joku jolle sen ylimääräisen jätskikupin voi työntää käteen.

Suomessa taas

Vaikka oli ihanaa Japanissa, niin oli ihanaa tulla Suomeenkin. Japanin sadekauden jälkeen Suomen ilmasto tuntuu ihanalta. Aurinko paistaa ja ilma on kuiva. Japanissa oli kosteaa myös silloin kun ei satanut, ja auringonpaisteessakin vaatteet liimautuivat kosteudesta kiinni ihoon.

On myös ihanaa tietää mitä syö. Japanilainen ruoka oli enimmäkseen todella hyvää, mutta kun aamulla kävelin töihin Hakaniemen torin läpi, haaveilin uusista perunoista, mansikoista ja kunnon pihvistä. Sekä siitä, että lounaalla osaan lukea mitä ruokalistassa sanotaan.

Myös metrossa matkustaminen oli mukavaa. Vaunu oli puoliksi tyhjä eikä tarvinnut pohtia mahdunko tähän junaan vai pitääkö odottaa seuraavaa. Ainoa mikä täällä häiritsi oli se, että Suomessa ihmiset ovat jotenkin epäkohteliaan tuntuisia. Japanissa kukaan ei töninyt tai ryysinyt tungoksesta huolimatta, vaan kaikki antoivat tilaa ja vielä kumarsivat päälle.

Töihin tullessani koin yllätyksen. Heti ovella minulta kysyttiin että mitä sinä täällä teet, sinullahan on tänään viimeinen lomapäivä. Olin vaan mennyt sen verran päivissä sekaisin että paukkasin töihin päivän liian ajoissa. Vaan eipä se mitään, oli ihanaa taas nähdä kaikki rakkaat työkaverit. Juodessani aamukahveja heidän kanssaan tajusin, että oli ihan oikeasti ollut ikävä työkavereita.

Rantaloma japanlaisittain

Viikonlopuksi lähdimme viettämään rantalomaa Izulle. Kaupunki jossa olimme ei paljoa poikennut mistä tahansa Italian tai Kreikan rantalomakohteesta, paitsi että täällä kuljimme ulkonakin jukatoissa ja keikkuvissa puupohjaisissa varvassandaaleissa, kaupungin ja rannan välillä oli tsunamiportit ja joka puolella oli onseneita. Koko niemi on syntynyt tulivuoren purkauksessa, joten sanotaan, että missä tahansa voi laittaa putken maan läpi ja siinä on onsen. Rannallakin saattoi siis meressä uimisen välissä pulahtaa lämmittelemään onseniin. Rannalla söimme lounaaksi kalmareita, jotka kalastaja oli käynyt hakemassa siitä läheltä kiven takaa ja paistoi sitten siinä edessämme rannalla.

Uimarannan vieressä oli 150 metriä korkea vuori, jonka huipulle oli rakennettu temppeli. Kiipesimme Laurin kanssa ylös. Viimeiset portaat olivat niin jyrkät, että konttasin ne ylös eteeni katsomatta. Kun nousin ylös etsimään seuraavia portaita, edessäni avautui 150 metrin äkkijyrkkä pudotus suoraan mereen. Täytyy tunnustaa että polvet valahtivat aika veteliksi. Maastouduin äkkiä istuvaan asentoon, ja siellä me sitten istuimme, kaukana alhaalla edessämme pelkkä Tyyni Valtameri eikä mitään muuta.

Paluumatkalla pysähdyimme paikkaa, joka oli kuin sademetsä. Vuoret kasvoivat rehevänä bambuja ja palmuja, ja vuorten välistä kohisi suuri vesiputous. Siellä vesiputouksen vieressä, sekä luolassa että ulkona, oli onseneita. Kun kävelimme vähän eteenpäin ja muutaman askelen ylöspäin, pääsimme yhteensä seitsemään onsen-alueeseen, ja niissä kaikissa piti tietysti pulikoida. Ihan mukava tapa viettää sunnuntaita. Tämänkin retken kuvat löytyvät Mikan sivuilta (http://www.flickr.com/photos/mikaoyry/).

Nyt suuntaamme kulkumme kohti Nagoyaa ja huomenna kohti kotia.

Maaseutua ja maailmantuskaa

Olemme olleet kaksi päivää seikkailemassa Japanin maaseudulla. Ajoimme toissapäivänä vuoristokylä Kiyosatoon, kävimme katsomassa mahtavaa vesiputousta ja majoituimme hotelliin jossa söimme valtavan japanilaisen illallisen ja kylvimme kuumassa kylvyssä. Illallisella majatalon emäntä huomautti meille, että jukata (joka on sellainen kylpytakin oloinen vaate) puetaan siten, että vasen puoli on päällä. Meillä oli oikea puoli päällä, ja niin puetaan kuolleet ihmiset. Emäntää kylmäsi tarjoilla raadoille.

Eilen meidän oli tarkoitus mennä kiipeämään vuorelle, mutta satoi niin paljon että maanvyörymäriskin takia emme kiivenneet. Sen sijaan ajoimme vuorille ja pitkin serpentiiniteitä. Kun kaikilla oli huono olo, olimme lopulta perillä onsenilla. Onsen on paikka, johon tulee maan alta kuumaa rikkipitosta vettä ja siinä sitten kylvetään. Onsenistamme oli upea näköala koskeen ja kaupan päälle sanotaan, että jos kylpee kolme päivää onsenissa, ei kolmeen vuoteen tule flunssaa. Katsotaan nyt sitten jäikö orastava kurkkukipu onseniin.

Yllätyin siitä, että Japanissakin voi ajaa koko päivän metsän keskellä. Järviäkin oli, tosin tekojärviä, mutta kuitenkin. Koivut, joita näimme pari, olivat kyllä ihan aitoja.

Tänään poden suurta maailmantuskaa. Me ihmiset olemme todellakin pilanneet tämän ainoan maapallon joka meillä on. Indonesiassa on taas ollut tsunami, Beirutista evakuoidaan ihmisiä sodan jaloista ja täällä Japanissa sataa kaatamalla kolmatta päivää putkeen, vaikka tähän aikaan vuodesta ei pitäisi olla sadekaudesta tietoakaan. Olen joskus kuullut jonkun sanovan, että ihminen on luomakunnan kruunu, mutta sen täytyi olla ironiaa. Hiroshiman atomipommimuseossa näimme, kuinka ihminen pyyhkäisee kokonaisen kaupungillisen toisia ihmisiä maailman kartalta ihan vaan siksi, että pommin rakentaminen oli tullut niin kalliiksi että sitä piti sitten käyttää. Lisäksi haluttiin testata, miten atomipommi vaikuttaisi ihmisiin. Toivottavasti opimme jotain, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Jukatat ja juhlat

Terveisiä sieltä, minne Lonely Planet ei ulotu, tarkemmin sanottuna
Chigasakista. Eilen vielä olimme Kiotossa, istuimme jukatat päällä
tatamilla ja joimme vihreää teetä jota huoneessamme tarjoiltiin. Ennen
teehetkeä olimme ottaneet kuumat kylvyt japanilaiseen tyyliin.

Teehetken jälkeen menimme kaupungille ihmettelemään juhlia. Koko
kaupunki oli kaduilla pukeutuneina perinteisiin japanilaisiin asuihin,
ja jopa sylilapset näyttivät geishoilta tai samurailta. Kaduille oli
rakennettu suuria koreja, jotka oli koristeltu lampuin, ja joiden
sisällä parikymmentä ihmistä soitti jotain helistettävää soitinta.
Juhlan perimmäinen syy ei meille selvinnyt, mutta hauskaa oli joka
tapauksessa.Päätimme illan yakitoribaarissa sakea maistellen.

Ruokailusta puheen ollen, se on aina yhtä jännää. Ruokalistat ovat
japaniksi, joten on aika arpapeliä mitä sattuu lautaselleen saamaan.
Aina ei tiedä mitä se oli vielä sittenkään kun on syönyt annoksensa,
mutta joka tapauksessa ruoka on hyvää. Ja ihmiset ovat kohteliaita;
kiitosta hoetaan monta kertaa ja hokemista säestetään kumartelulla.

Tämän päiväisestä Tokion-retkestämme on kuvia Laurin Mika-veljen
sivuilla, osoitteessa http://www.flickr.com/photos/mikaoyry/.

Oopperaa linnassa

Nyt on sitten koettu Savonlinnan oopperajuhlat. Ajaessamme Savonlinnan
läpi ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa varsin ankea paikka.
Saavuttuamme rantaan ja linnan luo mielipiteeni kuitenkin muuttui.
Upea ranta vanhoine puutaloineen ja kahviloineen sekä karun kaunis
linna joka kohosi ylväänä kallioiselta saarelta sai minut haukkomaan
henkeäni. Olimme onneksi ajoissa, joten ehdimme osallistua kierrokseen
linnassa, käydä syömässä keskiaika-ravintolassa ja kävellä muutenkin
rannassa aistimassa tunnelmaa, joka epäilemättä on oopperajuhlien
aikaan erilainen kuin muulloin.

Kun sitten olimme vaihtaneet juhlavammat vaatteet päälle ja kävelimme
siltaa pitkin kohti linnaa mennäksemme oopperaan, ajattelin hetken,
että mihin minä oikein olen joutunut! Edessämme käveli hyvin
ruskettunut ja kalliin oloisesti pukeutunut vanhahko pariskunta, joka
keskusteli Kreikan asunnostaan. Takanamme vähän nuorempi pariskunta
katseli linnan vanhoja wc-ratkaisuja ja pohti, miksi linnan parvekkeet
on muurattu kiinni. Pian kuitenkin toivuin porvari-ähkystä ja ryhdyin
nauttimaan tunnelmasta.

Linna oli ilta-aikaan mystisen oloinen, ja iloiset oopperavieraat
linnan pihalla kruunasivat tunnelman. Oopperakin kuulosti
tunnelmalliselta linnan muurien luodessa lavalle tunnelmansa, ja jopa
suomen kielen käyttöön taikahuilussa tottui jo ennen väliaikaa.

Tauolla huomasimme olevamme varsin noviiseja, kun emme olleet
varautunut picnic-korin kanssa. Eipä meillä sellaista koria toki olisi
ollutkaan, mutta päätimme kyllä sellaisen vielä joskus hankkia.
Ihmisillä oli mukanaan koreissa viiniä, keksejä, leipiä. kuohuviiniä
ja tietysti oikeaoppiset lasit. Innostuimme tunnelmasta niin, että
päätimme tulla ensi kesänä uudestaan. Ensi kesänä otamme eväät mukaan,
ja ehkäpä hankimme jopa hotellihuoneen. Tällä kertaa meillä ei
sellaista ollut, vaan ajoimme yöllä mökille nukkumaan. Sinne saavuimme
puoli kolmelta yöllä, ja hotelli alkoi matkan aikana tuntua sittenkin
ihan järkevältä ratkaisulta.

Huomenna lähdemme Japaniin, ja matkakuume alkaa jo tuoda
levottomuuttaan, joten taidan suunnistaa pakkaamaan.

Tule jo loma

Viimeiset päivät töissä tuntuvat kuluvan hitaammin kuin työpäivät
yleensä. Tähän on varmasti monta syytä. Yksi on se, että olen jo lomaa
odottaessa kuin tulisilla hiilillä. Olen listannut paperille, mitä
tarvitsen Japaniin mukaan, mutta en ole ehtinyt hankkia kaikkea
tarvittavaa enkä pestä pyykkiä. Lauri ennusti että todennäköisesti
tässä käy kuitenkin niin, että lähtöaamuna pakkaamme kiireessä mukaan
mitä sattuu.

Toinen syy päivien hitaaseen kulumiseen on se, että työpaikalla on
hiljaista kun lähes kaikki muut ovat lomalla. Aamulla tullessani saan
avata oven takalukosta ja laittaa valot päälle. Onneksi täällä on
Hildur joka on niin ihana että keittää kahvia joka aamu, itse en sitä
jaksaisi tehdä. Oman osansa päivien pituuteen tuo tietysti myös se,
että Lauri on lomalla. Kun tiedän, että Lauri on kotona, haluaisin
tietysti päästä itsekin nopeasti kotiin. Lisäksi Laurin ulkomailla
asuva siskopuoli on meillä, ja myös sen takia toivoisin olevani jo
lomalla.

Töissä ei kuitenkaan tarvitse kuluttaa kuin tämä ja huominen päivä.
Torstaina lähdemme käymään Savonlinnan oopperajuhlilla katsomassa
Taikahuilun. Paluumatkalla yövymme mökillä. Viikonloppuna ehdimme
käydä ostoksilla, pyykätä ja pakata ja maanantaina suuntaammekin
sitten kulkumme kohti Japania.

Tulevasta Japanin matkasta huolimatta olemme jo suunnitelleet
seuraavaa matkaamme. Ajattelimme tehdä häämatkan, mutta matkakohteen
valinta tuotti yllättäviä vaikeuksia. Kriteerit ovat, että lento ei
saa olla liian pitkä, aikaero ei saa olla suuri, marraskuussa pitää
olla lämmintä (20 astetta on riittävä) ja paikassa pitää olla myös
jotain nähtävää. Jos siis joku keksii nämä kriteerit täyttävän
häämatkakohteen, niin vinkkejä otetaan vastaan.