Katrin blogi

sunnuntaina, tammikuuta 31

Kylpyhuoneen uudet kaapit

Eilen rakensimme uusia kaappeja kylpyhuoneeseen. Lauri porasi kaapin seinään pyöreää reikää pesukoneen johtoa varten ja minä pidin kiinni. Pelotti, että käsi jää vinhasti pyörivän poran terän alle. Ajattelin, että jos niin käy, minusta tulee työkyvytön.

Samassa mieleeni muistuivat ala-asteen veiston tunnit. Silloin sahattiin sirkkelillä ja silloinkin pelotti. Silloinkin ajattelin, että jos oikea käsi jää väliin niin… minusta tulee työkyvytön? Ei, silloin pelon syy ei ollut tämä. Silloin pelkäsin, että jos käsi jää väliin, en pysty enää tekemään kukkaseppelettä, piirtämään ystävälle syntymäpäiväkorttia tai koristelemaan pipareita.

Pelästyin jälleen, tällä kertaa sitä, että arvomaailmani on muuttunut niin paljon että ensimmäisenä pelonaiheena nousee mieleen työkyvyttömyyden uhka. Kukkaseppeleet, ystävien kortit ja piparit nousivat mieleen vasta pitkälle menneen henkisen nostalgia-tripin jälkeen.

Kaikesta huolimatta kaapit saatiin valmiiksi ja kyllä niistä tuli hienot. Seuraavaksi täytyy ryhtyä piirtämään ystävänpäiväkortteja ja pohtimaan ensi kesän kukkaseppeleitä ja joulupiparien koristelua.

torstaina, tammikuuta 14

Kansainvälistä teatteria

Ilahduinpa taas valtavasti, kun Espoon kaupunginteatteri lähetti kevään ohjelmiston. Pääkirjoituksessa teatterin johtaja Jussi Helminen kirjoittaa juuri samanlaisia ajatuksia, joita itsekin olen pohtinut ja joita olen tässä blogissakin esitellyt.

Helminen kirjoittaa, että Suomi tarvitsee kansainvälisen teatterin. Juuri niin. Kulttuuri ei mene eteenpäin, ellemme me näe ja koe uusia tuulia, joita kansainvälinen teatteri voi meille esitellä. Helminen myös kehaisee, että Espoon kaupunginteatteri on juuri se Suomen tarvitsema kansainvälinen teatteri. Eikä kehu turhaan. Olen käynyt katsomassa monia upeita ulkomaisia esityksiä, ja kevään ohjelmisto tarjoaa niitä jälleen.

Helminen kirjoittaa, että kansainvälisten teatterikokemusten myötä yleisö alkaa odottaa teatterilta enemmän. Allekirjoitan tämän täysin. Kävimme heti vuoden vaihtuessa katsomassa Kansallisteatterissa Veijo Meren teokseen perustuvan näytelmän Nuorempi veli. Esitys oli ihan kiva, hauska, naurattikin. Mutta ei siitä sellaista tunnetta jäänyt, että olisin sitä loppuviikon hehkuttanut. Perinteistä hyvää suomalaista teatteria se kyllä oli.

Voi kansainvälisessä teatterissa olla kyllä riskinsäkin. Minun kohdallani on suuri riski, että vaikkapa Shrimp Tales on mentävä katsomaan yksin. Kaikki eivät pidä omituisista asioista.