Katrin blogi

keskiviikkona, elokuuta 30

Epäonnen vainoama

Joskus on niin, että kun joku asia lähtee menemään päin mäntyä, niin sitten se menee oikein kunnolla pieleen. Tämä päivä on juuri sellainen. Aamulla suunnittelin, että menen töiden jälkeen jumppaan. Olin pakannut jumppakassinkin jo illalla, jotta varmasti pääsen jumppaani. Bussissa istuessani huomasin kuitenkin, että olin unohtanut jumppakassin kotiin. Voi sitä harmin määrää!

Heti aamusta oli kokous, johon halusin ehtiä ajoissa. Tänä aamuna vaan sattui niin, että Länsiväylällä oli sattunut jokin pieni onnettomuus, jonka takia jopa bussikaistakin seisoi. Siinä minä sitten istuin paikallaan kököttävässä bussissa seuraamassa kuinka aika kului. Pian totesin, että saan heittää haaveet siitä että ehtisin kokoukseen ajoissa. Paha tuuleni sen kuin kasvoi, ja Lauri parka sai kaiken kuunnella.

Töissä tuli huono omatunto siitä että olin purkanut kiukkuani Lauriin, joka oli tilanteeseen täysin syytön, ja sen vaan lisäsi pahaa mieltäni. Päätin kuitenkin ryhdistäytyä, ja töiden jälkeen menin ostamaan jumppa dvd:n, jotta voisin jumpata edes kotona. Mutta voi itku ja hammasten kiristys! Meillä on niin tekniset laitteet kotona, että en onnistunut saamaan mokomaan rakkineeseen ääntä lainkaan. Jumppasin sitten ilman ääntä, mikä on hölmöäkin hölmömpää, mutta en aikonut antaa tämän epäonnen päivän lannistaa minua.

Jumpattuani päätin, että koska Lauri ei ole vielä kotona, puran pahaa tuultani blogiin. Mutta kuinka ollakaan, tietokone ei suostunut käynnistymään. En oikeastaan edes yllättynyt. Soitin Laurille ja pyysin häntä tuomaan tullessaan ison levyn suklaata, vaikka olinkin päättänyt olla lankeamatta herkkuihin. Loppupäivän aion maata sängyssä ja syödä suklaata, ja toivon, että peiton alta minua ei mikään epäonni pysty metsästämään.

perjantaina, elokuuta 25

Aikuiseksi?

Yritin kertoa kaverille sähköpostilla mitä minulle kuuluu. Huomasin, että minulle ei kuulu mitään. Käyn töissä, viihdyn siellä ja saan oikeaa palkkaa. Työkaverit ovat kivoja. Töiden jälkeen käyn jumpassa. Kotona minua odottaa normaali ja hyvin toimiva parisuhde. Viikonloppuna olemme rakkaani kanssa kotona Espoossa emmekä tee mitään ihmeellistä, ja nautimme siitä. Pelästyin, että minusta on tullut aikuinen.

Ryhdyin tarkkailemaan itseäni, ja hyvin pian löysin lisää aikuisuuden merkkejä. Huomautin työkaverille, että tämän pitäisi lopettaa tupakointi koska se on epäterveellistä. Nalkutin Laurille, että hän on sotkenut vessan kaapin järjestyksen, kun yksi kampa oli väärällä hyllyllä. Taiteiden yötä vietin olemalla ensin pitkään töissä ja sen jälkeen nukkumalla kotona.

Näiden havaintojen jälkeen päätin, että aikuistumista vastaan on taisteltava, varsinkin kun täytän parin viikon kuluttua kolmekymmentä. Ostin kaupasta Aku Ankan taskukirjan, tämä olkoon ensimmäinen iskuni aikuisuutta vastaan. Toista iskua en ole vielä keksinyt, ja se huolestuttaa minua suuresti. Samoin huolestuttaa se, että Veera sanoi äsken että näytän tänään ihan aikuiselta. Murrr.

Viikonlopulle jää siis nähtäväksi, sorrunko johonkin teinitempaukseen (esimerkiksi kalsarikännit kotisohvalla), vai uskallanko vain käpertyä sohvalle kirjan (ei Aku Ankan taskukirjan) kanssa nauttimaan.

lauantaina, elokuuta 19

Kuvia Japanista

Nyt olemme vihdoinkin saaneet myös omat Japanin matkan kuvamme nettiin ihailtavaksi. Ne poikkeavat aiemmista Mikan kuvista ainakin siten, että meidän kuvissamme on mukana myös Hiroshima, Kioto ja Nagoya.

Kuvia oli noin tuhat, joten oli hyvin vaikea valita, mitkä alle 50 kuvaa halusimme laittaa nettiin. Nyt ne siis kuitenkin ovat siellä, osoitteessa www.kolumbus.fi/vuorenkoski/Japani.

perjantaina, elokuuta 18

Lisää vessoja kansalle

Toisinaan on päiviä, jolloin väsyttää niin paljon, että mikään ei oikein tahdo sujua. Tänään on sellainen päivä. Ajatukset eivät kulje, kirjoitustyö ei suju, papereita ei voi tulostaa kun ei jaksa kävellä toiseen huoneeseen tulostimen luokse, eivätkä ainakaan muiden ajatukset tunnut uppoavan tajuntaan millään tavalla. Puhelimenkin olen hukannut jo neljä kertaa, mutta toistaiseksi se on aina löytynyt, kun olen seurannut uudelleen askeleitani kaikkiin paikkoihin missä olen tänään käynyt. Väillä se on löytynyt keittiöstä, välillä vessasta ja välillä Ellun huoneesta. Ja yhden kerran omalta pöydältä papereiden alta.

Aamulla olin kiukkuinen Kampin kauppakeskukselle, sillä sieltä ei tahdo millään löytyä vessaa, vaikka se on sentään samalla linja-autoasema. Siellä kuulemma on vessa, sinne vaan ei ole minkäänlaisia opasteita. Ja kun vessan lopulta löytää, pitää oveen laittaa euron kolikko päästäkseen sisään. Siis ensinnäkin, kenellä hitolla on kolikoita taskussaan nykyaikana? Toisekseen, vaikka tällä korttiaikakaudella kantaisinkin kolikoita mukanani, olisi euro aika suuri summa vessasta.

Japanissa kaikissa kauppakeskuksissa, kaikilla juna-asemilla ja jopa metroasemillakin oli maksuttomat, hyvin opastetut vessat. Ja kaikkialla oli siistiä. Kesän kuumin puheenaihe ei ollut se, että kansalaiset pissivät mihin sattuu, eikä se, miten paljon mihin sattuu pissimisestä saa sakkoja. Miksi ihmeessä Suomessa ei voi olla maksuttomia yleisövessoja? Meillä maksutonta vessaa, opasteista puhumattakaan, ei ole edes päärautatieasemalla! Miten alas voi hyvinvointivaltio vajota?

Täten ilmoitan, että jos joku kauppakeskus hoitaa tiloihinsa maksuttoman vessan, äänestän minä jaloillani ja ryhdyn oitis sen kauppakeskuksen vakioasiakkaaksi.

keskiviikkona, elokuuta 16

Danny, lenkki ja hevonen

Tämän päivän iltapäivälehti kertoo, kuinka Danny on pettänyt naisiaan. Ei siis riitä, että hän olisi pettänyt vaimoaan, vaan ilmeisesti hän on pettänyt samalla myös tyttöystäväänsä. Luin lehteä eteenpäin ja ajattelin, että mahtaa hävettää, kun tällainen tieto vuotaa julkisuuteen. Yllätyksekseni tajusin, että Danny ihan itse kertoo muistelmissaan sekä lehtien palstoilla seikkailuistaan, eikä häpeä yhtään. Päinvastoin, tuntui olevan kovasti ylpeä saavutuksistaan. Ällöttävä mies. Yhdenkään naisen ei pitäisi katsella tällaista luolamieskulttuuria, ihan kuin miehen mitta olisi se, montako naarasta saa kaadettua. Vaikka kertoohan sekin miehestä jotain, jos omaa arvoaan pitää tällaisilla asioilla mitata.

Pajulahdessa toimitsijapäivillä teimme Lindan kanssa juoksulenkin. Vaikka aloitimme rennosti, juoksimme aina minuutin ja sen jälkeen kävelimme kolme, meinasin ylämäen päällä kuitenkin kuolla. Yllätyin siitä, millaiseen rapakuntoon olen kesän aikana päässyt. Jumppakausi alkaa tänään.

Viikonloppuna toteutin lapsuuden haaveeni ja kävin ratsastamassa. Hevonen oli tallin suurin, ja kun näin sen, alkoi pelottaa ihan tosissaan. Olin kuitenkin päättänyt, että tämän haaveen toteutan, kun siihen kerran on mahdollisuus, vaikka kuinka pelottaisi. Opin pysäyttämään, kääntymään ja laittamaan hevosen liikkeeseen. Ehkäpä ensi kerralla uskallan kokeilla ravia.

tiistaina, elokuuta 8

Ihana arki

Loma on ihanaa aikaa. Mikään ei voisi olla mukavampaa kuin se, ettei tarvitse tehdä muuta kuin köllötellä jos ei halua. Tai ettei aina edes tiedä mikä päivä on, ja ettei tarvitsekaan tietää. Kuitenkin on aivan uskomattoman virkistävää kun arkirutiinit ovat taas päällä. Minusta oli mukavaa olla tänään osastokokouksessa, ja kun heti perään vielä pidimme suunnittelukokouksen jossa tapasin ihmisiä laajemminkin, oli hyvä tuuleni taattu.

Myös työt tuntuvat sujuvan paremmin nyt, kun arkirutiinit tuovat kuvioon mukaan tutun kiireen. Kesällä pöydälläni oli töitä sen verran, että niitä riitti kyllä päiväksi, mutta kiirettä ei tarvinnut pitää. Huomasin, että ilman kiirettä en oikein saanut töitä etenemään. Saatoin viettää kokonaisen päivän niin, etten tehnyt muuta kuin luin papereita ja mietiskelin lukemaani, ja sitten toisena päivänä huhkin kuin hullu jotta saisin määräaikaan mennessä kirjoitustyön valmiiksi. Minun työskentelytyyliini sopii, että on koko ajan vähän hoppu. Silloin ei tunnu niin hopulta, koska saan paineessa enemmän aikaiseksi.

Nykyisessä työpaikassani olen oppinut rakastamaan myös sitä, että olen osa työyhteisöä. Aikaisemmassa työpaikassani meitä oli niin sanotussa ydintyöyhteisössä vain kaksi. Muut ihmiset tekivät kyllä töitä samassa rakennuksessa, mutta kukin vähän omissa hommissaan. Täällä työyhteisö on laaja, ja ihmiset ovat hyvin toisiaan täydentäviä. Se, että melkein kaikki ovat palanneet lomiltaan, on ihana asia!

Nyt tämä alkoi kuulostaa siltä, että minulla ei ole elämää, mutta se ei pidä paikkaansa. Viihdyn työssäni, mutta tietysti viihdyn myös kotona Laurin kanssa, ja eilinen ilta ystävien seurassa oli kauan kaivattu. Otetaan pian uudestaan!

keskiviikkona, elokuuta 2

Ei nimi naista pahenna

Häämatkaa varatessamme matkatoimisto halusi tietää niinkin hassun asian kuin sukunimen. Minä ilmoitin muitta mutkitta, että nimeni on Söder, mutta tokaisin sitten Laurille että mistäs sitä toisaalta tietää minkä niminen olen silloin kun matkan aika koittaa. Tästäpä sitten alkoikin melkoinen pohtiminen nimen tiimoilta. Söder vai Vuorenkoski?

Nimen vaihtamisen hyvä puoli olisi, että meidät olisi helpompi mieltää perheeksi, kun sukunimi olisi sama. Hotelleissa saisimme ehkä parisängyn eikä kahta erillistä sänkyä, kuten Japanissa oli asiaintila kun matkusti kahden eri sukunimen kanssa. Ja olisihan se tavallaan jännää, ikään kuin merkki siitä, että jotain on elämässä nyt tapahtunut.

Toisaalta haittapuoliakin on paljon. Nimen vaihtaminen olisi vaivalloista; joutuisi uusimaan passin, ajokortin ja jopa kirjastokortin! Näiden lisäksi uusintaan menisivät ainakin sähköpostiosoite ja käyntikortit. Eilen kotiin tullessani ajattelin miten hassua olisi ottaa oman kodin ovesta oma nimi pois ja jättää siihen Laurin nimi. Olisi hassua ajatella, että täällä ei enää asu ketään Söderiä.

Uuteen nimeen totuttelu voisi muutenkin olla hankalaa. Olen kuullut tarinoita, joissa ihmiset eivät älyä mennä lääkäriin oman nimensä kuullessaan, kun eivät miellä uutta sukunimeä omaksi nimekseen. Jotkut ovat kirjoittaneet virallisiin papereihin väärän nimen, tai hakeneet vahingossa viisumia eri nimellä kuin mitä passissa lukee.

Vaikka tämän tekstin plussia ja miinuksia laskiessa tuntuu selvältä, että en tule vaihtamaan nimeä, on asia silti aivan oikeasti auki ja pohdinnassa. Onneksi asia pitää päättää lopullisesti vasta vihkimispäivänä, joten vielä on aikaa kysellä nimeä vaihtaneilta ja vaihtamattomilta ystäviltä neuvoa ja pohtia ihan ajan kanssa. Toivottavasti tulen johonkin tulokseen, ettei tarvitse hääpäivänä heittää nimeä lantilla.