Talven ihmemaa

Joulun jälkeen jatkoimme lomaamme mökillä. Se olikin varsinainen talven ihmemaa. Lunta oli paljon, ja sitä tuli koko ajan lisää. Puut notkuivat lumen painosta, ja kaikkialla levisi koskematon valkoinen hanki. Sinne sitten tamppasimme polkuja päästäksemme autolta mökille, mökiltä huussiin ja saunalta avannolle, jonka hakkasimme jäälle. Illan hämärtyessä sytytimme tulet jäälyhtyihin, jotka jäädytimme ensimmäisen mökkiyön aikana. Lumi ja pakkanen eivät estäneet ulkoilua, ja illalla takassa rätisevä tuli loi tunnelmaa.

Ensimmäisen yön vietimme kaksin, mutta sen jälkeen saimme seuraa. Ensimmäiset vieraamme toivat mukanaan valtavat määrät ruokaa ja herkkuja, joten herkuttelu ei todellakaan päättynyt joulunpyhien päättyessä. Seuraavien vieraidemme kanssa pelasimme monta kierrosta Carcassonnea ja Rammya, jotka molemmat ovat niin hauskoja, ettei nukkumaan malttaisi mennä lainkaan. Mökiltäkään en olisi malttanut lähteä lainkaan, mutta Lauri on tänään töissä, joten jouduimme tulemaan jo kotiin.

Hyvää joulua!

Huomenna pääsemme viimein jouluaaton viettoon. Hyasintti tuoksuu pöydällä, piparit on jo melkein syöty ja kauneimmat joululaulutkin on käyty laulamassa. Myös perinteinen etukäteisjoulu äidin ja siskon kanssa on vietetty, se tapahtuu yleensa viikoa ennen oikeaa joulua, ja niinpä vietimme viime viikonlopun Nastolassa jouluruokien ääressä.

Yhtä asiaa en kuitenkaan tänäkään jouluna saanut tehtyä. Joulukortit jäivät taas lähettämättä. Niinpä haluan blogin välityksellä sanoa kaikille kiitokset ihanista korteista, joita saimme ja toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua!

Linnan juhlat

Monet ovat kyselleet linnan juhlista, joten tässäpä vielä kaikille yhteisesti pieni raportti. Ensimmäiseksi pitää sanoa, että ajatus suurista juhlista, joihin voi laittautua ihan viimeisen päälle, on ihana. Istuin aamupäivällä kampaajalla ja nautin teestä ja suklaakekseistä kampaajan väkertäessä hiuksiani. Meikin laitoin itse, ja puku oli ystäväni Katin. Tälläydyn näin todella harvoin, kampaajalla en käynyt edes omien häiden vuoksi, joten olo oli kuin todellisella prinsessalla.

Kättelytilanne jännitti, mutta hyvin siitä selviydyttiin. Ehkä eniten on kyselty, mitä sanoin presidentille. Omaperäisesti tokaisin, että hyvää itsenäisyyspäivää. Halonen sanoi, että hyvää itsenäisyyspäivää. Tämän syvällisempää keskustelua siinä ei ehditty käydä.

Kättelyn jälkeen juhlat olivat todella rennot ja mukavat. Paikalla oli yllättävänkin paljon tuttuja, joiden kanssa juttelimme. Ehdimme ottaa pieniä suolapaloja yhdesti, ennen kuin ne loppuivat kesken. Hyviä olivat, mutta pieniä. Booli sen sijaan ei ollut hyvää. Se maistui laimentuneelta viiniltä, joskin greippisellä tuulahduksella. Onneksi tarjolla oli myös viiniä ja olutta.

Tanssittuakin tuli, vaikka tanssilattialla olikin aika ahdasta. Ja niin oli kaikkialla muuallakin. Olin todella onnellinen, että pukuni oli kapea. En ymmärrä, miten laahusmekon kanssa voi kukaan juhlia tuollaisessa tungoksessa.

Jatkoillekin mentiin, tosin ei virallisille jatkoille. Siinä vaiheessa olimme saaneet kameroista jo ihan tarpeekseme, ja valitsimme jatkopaikaksi kamerattoman vaihtoehdon.

Kuvassa olen ystäväni Hildurin kanssa linnassa.

Juhlia

Olen nyt tullut elämässäni siihen pisteeseen, että tämän joulun glögikauteen kuuluivat vain yhdet viralliset glögit, jotka vietettiin viime viikolla. Olen kuitenkin sen verran joulufriikki, että yksityisiä pikkujouluja pitää viettää sitten sitäkin enemmän.

Eilen vietimme kahdestaan kotona pikkujoulut. Koristelimme jo joulukuusenkin. Meillä on muovikuusi kahdesta syystä. Ensinnäkin se on ekologisempi kuin aito kuusi, jos samaa kuusta käyttää yli viisi vuotta, kuten me teemme. Toinen syy on se, että muovikuusen voi koristella jo joulukuun alussa, eikä se silti karise ennen joulua. Omissa pikkujouluissamme koristeltiin siis joulukuusi joululaulujen soidessa taustalla, tehtiin pitsaa, juotiin glögiä ja syötiin äidin tekemiä joulutorttuja.

Tänään joulufiilis jatkui, kun leivoin lihariisipasteijoita, jotka meillä yleensä kuuluvat joulupöytään. Tällä kertaa leivoin niitä kuitenkin tuliaiseksi ystäville, joiden luokse olemme tänään menossa perinteisiin talvijuhliin. Huomennakin juhliminen jatkuu, vaikkakin vähän eri merkeissä, sillä sain kutsun linnan juhliin. Jännää.

Rohkeaa teatteria Espoossa

Kävin eilen Espoon kaupunginteatterissa katsomassa romanialaisen Teatrul National Radu Stanca- teatterin esityksen Elämää idiootin kanssa (Viata cu un idiot). Täytyy sanoa, että Espoon kaupunginteatteri on todella rohkea ottaessaan ohjelmistoonsa tämän esityksen. Samaa rohkeutta olen tavannut Espoossa aikaisemminkin, mm. belgialaisen teatteriryhmän esityksessä The Lobster Shop. Olen joskus kuullut sanottavan, ettei Espoossa tarvita omaa teatteria, mutta kyllä Espoon ja Helsingin kaupunginteatterien ohjelmistot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Espoossa ei tehdä iloisia musikaaleja ylikansallisina formaatteina, vaan täällä nähdään rohkeaa, kansainvälistä nykyteatteria.

Elämää idiootin kanssa oli jopa niin rohkea, että aluksi ajattelin ymmärtäväni, miksei 2 tuntia 40 minuuttia kestävässä esityksessä oli väliaikaa. Arvelin, että jos olisi, yleisö häipyisi. Ensityrmistyksen jälkeen esitys oli kuitenkin niin mukaansa tempaava, että kun ruutuun ilmestyi teksti epilogi, ajattelin, että eihän tämä nyt vielä voi olla loppumassa, vastahan se alkoi.

Tarina kertoi tehtaan työläisestä, jonka puolue pakotti ottamaan luokseen asumaan idiootin. Työläisen vaimo oli tympääntynyt avioliittoonsa, ja ensijärkytyksen jälkeen hän rakastui idioottiin ja tuli tälle raskaaksi. Entinen puoliso kuitenkin onnistui vakuuttamaan vaimonsa siitä, että idiootin lapsestakin tulee idiootti, ja että lapsi kannattaa siksi abortoida. Vaimo toimikin näin. Idiootin ja vaimon välit katkesivat, ja idiootti solmi suhteen vaimon entisen miehen kanssa.

Näytelmässä oli kaikesta mukaansatempaavuudesta huolimatta myös asioita, joista en pitänyt yhtään. Liiallinen huutaminen, ruoalla sotkeminen ja tarkoituksellinen alastomuus eivät mielestäni ole taiteen tunnusmerkkejä. Taidetta voi kyllä tehdä ilmankin näitä elementtejä.

Sen sijaan videokuvaa esitys käytti hienosti hyväkseen. Lavastus oli suunniteltu siten, että videokuvalle annettiin suuri rooli. Esimerkiksi päähenkilöiden kodissa oli seinät, ja sisään näki vain ikkunoista sekä videokameran välityksellä. Videokamera näytti myös, mitä takahuoneessa (muka) tapahtui. Kun työläisen näyttelijää etsittiin lavalle, hän olikin takahuoneessa yrittämässä raiskata enkeliä, joka oli yksi esityksen hahmoista. Tällainen tapa etäännyttää näyttelijöitä lavaroolista oli minulle uusi kokemus.