Katrin blogi

torstaina, syyskuuta 27

Lihakauppias jää eläkkeelle

Tänään kaupassa käydessäni join viimeistä kertaa kahvit lihakauppiaani kanssa, hän jää nimittäin eläkkeelle tämän päivän jälkeen. Huomenna kukaan ei enää kysy kaupassa mitä kuuluu tai miksi näytän surulliselta. Huomisen jälkeen kukaan ei enää tule koputtamaan olalle ja kertomaan, että nyt olisi saatavilla tuoretta tonnikalaa jota edellisellä viikolla olin halunnut. Enää en voi kauppareissulla pysähtyä ostosten lomassa juttelemaan politiikasta. Tästä lähtien kaupassa käyminen on vain kaupassa käymistä.

Lihakauppias on kyllä leponsa ansainnut, hän on ollut kaupassa 33 vuotta. Sääliksi käy niitä ihmisiä, joiden lihakauppias on pätkätöissä. Kyllä jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma lihakauppiaansa, sellainen, jonka kanssa voi vaihtaa päivän kuulumiset ja uuden ruokaohjeet. Nykyaikana kun työt ja parisuhteet eivät välttämättä ole koko elämän kestäviä pitäisi edes lihakauppiaan olla pysyvä.

keskiviikkona, syyskuuta 26

Naisia johtajiksi!

Keraankin Elinkeinoelämän valtuuskunta ilahdutti minua. Heidän tutkimuksensa mukaan naisten johtamat yritykset ovat tuottavampia kuin miesten johtamat. Enää ei naisten aliedustusta yritysten johtopaikoilla voida perustella ainakaan sillä, että he eivät olisi yhtä päteviä johtajia kuin miehet.

Naiskiintiöt herättävät usein kiivasta keskustelua. Kiintiöiden vastustajat perustelevat kantansa usein sillä, että olisi typerää jos kiintiöiden takia johtoon pitäisi valita epäpäteviä naisia. Kyllä vain, perustelu kuuluu usein juuri näin, ei siis niin että olisi typerää valita epäpäteviä ihmisiä. Evan tutkimus voi ehkä osaltaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen epäpätevistä naisista.

Kiintiöt sinänsä eivät ole ratkaisu, mutta ehkä niitä siirtymäajan ratkaisuna tarvitaan, jos muut keinot eivät tuo tasa-arvoa valintatilanteisiin. Miehiä lohduttelisin sillä, että tulevaisuudessa kiintiöitä voidaan tarvita miesten suojaksi, kun pätevät naiset jyräävät itsensä läpi. Toisaalta tasa-arvon toteutuminen ilmankin kiintiöitä näyttäisi tuoreen tutkimuksen mukaan olevan yritysten etu.

torstaina, syyskuuta 20

Perunavelliä ynnä muuta

Kuluvan viikon aikana olen oppinut, että oppositiossa oleminen on kiireistä puuhaa. Talousarvioaloitteita tehtaillaan aivan toiseen tahtiin kuin hallituksessa ollessa, ja kaikenlaiseen tiedon hankkimiseen kuluu rutosti aikaa. Toisaalta se on myös hauskaa. Puheissa ja kirjoituksissa on nyt enemmän vapautta ja luovuuden voi aina välillä päästää valloilleen.

Kaikesta kiireestä huolimatta ehdin käydä tiistaina isän kanssa teatterissa. Kävimme katsomassa Kerjäläisoopperan, josta hitaasta alusta huolimatta pidin kovasti. Häiritsevin asia oli meikkaus. Brechtin ajatus lienee ollut se, että köyhät ovat keitä tahansa meistä, ja kuka tahansa voi niukkaa elantoa hankkiessaan sortua elon tiellä. Kaupunginteatterin Köyhyysoopperassa meikit aiheuttivat kuitenkin sen, että köyhät olivat kuin Walt Disneyn konnakavalkadista. Mutta jos unohtaa Brechtin ja keskittyy nauttimaan huumorista, laulusta ja teatterista, on Köyhyysooppera aivan verraton.

Keskiviikkona olimme Veeran luona syömässä. Kuten aina Veeran kokatessa oli nytkin sekä ruoka että seura mitä parhainta. Jossain vaiheessa iltaa ryhdyimme muistelemaan lapsuuden kouluruokia. Minun ja Veeran yhteinen muisto oli perunavelli, mutta kukaan muu seurueemme jäsen ei tiennyt mitä se on. Ryhdyimme kuumeisesti etsimään keittokirjoista perunavellin reseptiä, mutta se osoittautui yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Lauri ilmoitti jopa olevansa varsin epäuskoinen koko perunavallin olemassaoloon. Järkyttävää, ei kai auta muu kuin ryhtyä kokkaamaan perunavelliä.

maanantaina, syyskuuta 17

Polttareissa ja Tampereella


Perjantaina järjestimme Lindalle polttarit. Yrjönkadun uimahallin tilaussaunassa ripottelimme Lindan selkään suolaa, jauhoja ja hunajaa taataksemme sen, että vanha suola ei ala janottaa, että avioliitossa riittää leipää ja että siihen siunaantuu lapsia. Sen jälkeen kaikkien vanhojen poikaystävien nimet piti vielä huutaa metsään, jotta niistä olisi varmasti luovuttu. Pitkän kaavan saunomisen ja uimisen jälkeen menimme vielä syömään, ja söimmekin oikein urakalla! Moisen syömisen jälkeen nälkä iski seuraavan kerran vasta lauantaina iltapäivällä.

Lauantaina lähdimme Tampereelle sosiaali- ja terveysalan sosialidemokraattisen yhdistyksen seminaariin. Aiheena oli tilaaja- tuottaja- malli, ja seminaarin puheenjohtajana toimi Lauri, joka on myös järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja. Aihe oli kiinnostava Espoossakin asian tiimoilta käydyn keskustelun vuoksi, ja yleisöstä huomattava osa olikin espoolaisia.

Seminaarin jälkeen menimme Tampereen Teatteriin katsomaan näytöstä Likaiset kädet. Näytelmä muistutti siitä, että puoluetoiminnassakin omat kriittiset ajatukset ovat tarpeellisia. Aino oli ihana ja majoitti meidät, ja sunnuntaina kävimme Ainon kanssa Pyynikin näkötornissa sekä kävelyretkellä aina niin ihanassa Pispalassa. Hannun päästyä päivystyksestä kävimme vielä Amurin työläismuseokorttelissa ja ihmettelimme samalla, missä ovat maamme kaikki porvarimuseot? Työläismuseoita on ainakin Tampereella vaikka kuinka paljon.

keskiviikkona, syyskuuta 12

Aamiainen kotona

Tänä aamuna söin aamupalan kotona. Viimeksi olen ehtinyt syödä aamiaista kotona viime viikon torstaina, joten tämä aamu oli yhtä juhlaa siitäkin huolimatta että kahvimaito oli sama maito kuin viime torstainakin. Se oli kuitenkin vielä juoksevassa muodossa, joten kaikki hyvin.

Edellisen kotiaamiaisen jälkeen olen ehtinyt käydä kääntymässä Oulussa, Lahdessa ja Nastolassa. Matkustaminen junalla Ouluun ja takaisin yksien häiden takia ei ehkä ole järkevintä mahdollista ajankäyttöä, mutta häät olivat mukavat ja tunnelmalliset ja ruoka oli niin hyvää että yksin sen takia kannatti matkustaa Ouluun asti, mukavasta pöytäseurasta puhumattakaan.

Lahden reissu antoi uusia voimia, puolueen tulevaisuusfoorumi oli todella onnistunut. Tommy Tabermann kokouksen vetäjänä vetosi suoraan sydämiin. Tulevaisuusakatemiasta saapuneet nuoret saivat hyvin tilaa ja aloitustilaisuudessa heillä oli puheenvuoro jokaisesta esillä olleesta teemasta. Työryhmätyöskentely antoi mahdollisuuden kentän äänelle, ja omakin osuuteni sihteerinä sujui paljon kivuttomammin kuin olin etukäteen pelännyt. Sokerina pohjalla oli vielä puheenjohtaja Eero Heinäluoman puhe, joka oli niin hyvä, että liikutuin lähes kyyneliin. Minulla on toki herkkyyttä juuri sellaiseen, mutta kyllä siihen silti tarvitaan hyvä puhe ja karismaattinen esitys.

Nastolaan kokoontui puolueen toimitsijaporukka yhteiseen kokoukseen ja voimien keräämiseen, ja vaikka sen jälkeen väsymys painoi silmiä ja jokaista lihasta, vaikuttavat tällaiset yhteiset tilaisuudet kuitenkin pitkällä tähtäimellä virkistävästi. Ainoa miinuspuoli oli se, että vaikka pidimme kokoustamme urheiluopistolla, ei liikuntaan ollut yhtään aikaa. Toivottavasti ensi vuonna tämäkin asia korjataan.

keskiviikkona, syyskuuta 5

Ei itämaista tanssia

Viimeistään tänään totesin jonkun korkeamman voiman päättäneen, että minä en ryhdy harrastamaan itämaista tanssia. Olimme Inarin kanssa ilmoittautuneet jo keväällä kurssille, jonka piti kestää neljä viikkoa, yksi tunti viikossa. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kertaa minä teloin selkäni. Se tiesi poissaoloa tanssikurssilta kahden viikon ajan. Tänään olimme kuitenkin huivi vyötäisillä odottamassa innokkaasti tunnin alkua, ehtisimmehän osallistua vielä kahteen tuntiin, ja se on sentään puolet kaikista tunneista. Odotettuamme myöhässä olevaa ohjaajaa vartin, päättelimme, ettei hän ehkä tulisikaan. Niinpä lähdimme tanssin sijaan kuntosalille. Kuulin myöhemmin, että ohjaaja oli kyllä tullut, mutta puoli tuntia myöhässä. Tunti oli siis pidetty eikä sitä enää uusita. Nyt jäljellä on enää yksi tunti, ensi viikolla nähdään onnistummeko pääsemään sinne.

tiistaina, syyskuuta 4

Mummin jumppa


Mummillani oli tapana jumpata joka päivä. Aivan pienenä tyttönä jumppasin ja venyttelin hänen kanssaan. Silloin (alle kouluikäisenä) olin taipuisa eivätkä mummin jumpat ja venytykset tuntuneet missään. Sanoinkin mummille kaikella pienen työtön diplomaattisuudellani, että oletpas sinä aika kankea ja huonokuntoinen, kun tällaista pidät hyödyllisenä jumppana!

Lauantaina päätin yrittää kestäisikö selkä jo pientä jumppaa. Mietin, millainen jumppa olisi tarpeeksi pientä ja vaivatonta, ja silloin muistin mummini jumpan. Ryhdyin siis tuumasta toimeen, ja kymmenen minuuttia jumpattuani meinasin kuolla. Sunnuntaina jalat olivat niin kipeät, etten edes muista milloin viimeksi olisin jumpan avulla saanut jalat niin kipeiksi. Siis apua, minä olen 30 ja mummini oli tätä jumppaa tehdessään sentään jo eläkkeellä!

On siis aika aloittaa kuntoilu aivan tosissaan. Eilen menin jo oikeaan jumppaan, ja selkä kesti sen hyvin kun jätin selkäliikkeet väliin. Todella pitkässä valtuustoryhmän kokouksessa istuminen sujui kuin leikki, kun ennen kokousta oli saanut vähän hikoilla ja purkaa ylimääräisiä energioita ja turhaumia jumppaan. Tästä lähtien, rakkaat ystävät, kun sanon että voinhan jättää jumpan väliin tullakseni oluelle/ kokoukseen/ syömään/ muuten vaan roikkumaan kaupungille, kieltäkää minua ja patistakaa jumppaan.