Allekirjoita vetoomus

Viime viikolla kaipailin toimintaa, jolla vastustetaan hallituksen aikomuksia poistaa maksuton päivähoito köyhiltä. Nyt toiveeni on kuultu. Yksin- ja yhteishuoltajien liitto järjestää mielenosoituksen huomenna torstaina neljältä eduskuntatalon edessä. Kaikki paikalle!

Jos mielenosoittaminen ei tunnu omimmalta tavalta vaikuttaa, tai jos kalenteri on jo täynnä huomenna, voi asiaan vaikuttaa myös allekirjoittamalla adressin. Adressiin pääset tästä linkistä.

Sohvaperuna

Useita viikonloppuja peräkkäin olemme olleet matkoilla, mökillä, kylässä tai sairaana. Myös illat venähtivät viime viikolla niin pitkiksi, että kotona ehdin käväistä suunnilleen vain nukkumassa. Tämä viikonloppu on kuitenkin ollut vain meidän. Eilen makoilimme sohvalla lähes koko päivän. Luimme rästiin jääneitä lehtiä ja katsoimme parin viikon aikana nauhoittamiamme ohjelmia. Avara luonto, Maku vie Italiaan ja Köyhät ritarit ovat sarjoja, jotka menevät joka viikko nauhalle jos en ehdi niitä katsoa. Niinpä ohjelmassa oli monta tuntia luonto- ja ruokaohjelmia. Ihanaa. Illalla nousimme sohvalta sen verran että saunoimme ihanan koivu-löylytuoksun kera.

Emme ole ehtineet laittaa edes ruokaa pitkään aikaan. Nautinkin eilen todella paljon, kun pääsin laittamaan pihvejä ja valkoviinikastiketta. Tänään on Laurin vuoro tehdä vaikutus ruoanlaittotaidollaan. Tiedossa on maailman parasta spagettikastiketta.

Tänään vapaapäivä on käytettävä hyväksi ja siivottava, sillä sitäkään emme ole ehtineet tehdä liian pitkään aikaan. Auringonpaiste kutsuu myös lenkille. Kotiviikonloppuja pitäisi varata kalenteriin useammin.

Naiset kotiin

Juuri kun totesin, että naisten aseman parantamisessa ollaan menty eteenpäin, otti hallitus suuren loikan taaksepäin. Päivähoidon maksuttomuuden poistaminen köyhiltä perheiltä tulee väistämättä tarkoittamaan sitä, että yhä useammassa perheessä nainen jää kotiin hoitamaan lapsia. Pienipalkkaista työtä ei tämän uuden kannustinloukun myötä kannata välttämättä ottaa enää vastaan, pätkätöistä puhumattakaan. Kun lisäksi kotihoidon tukea samalla nostetaan, on hallituksen linja selvä. Naiset kotiin.

Naisliikkeen pitäisi nyt lähteä kaduille vaatimaan, että subjektiivinen päivähoito-oikeus palautetaan myös köyhien lapsille. Nyt tarvitaan uusi Yhdistys 9! Mukaan tulisi epäilemättä myös miehiä, sillä ainakin yksinhuoltajat sekä esimerkiksi opiskelevat vanhemmat joutuvat nyt todella ikävään tilanteeseen. Samalla koko yhteiskunta kohtaa uuden ongelman, jonka hallituskin toki kehyspäätöksessään tiedostaa. Hallituksen tiedotteessa todetaan, että työmarkkinat ovat kiristymässä, kun työvoiman tarjonnan kasvu vaimenee. Niinpä niin. Siihen ei auta ainakaan päivähoitomaksujen nollaluokan poistaminen.

Demokratian juhlat

Tänään on kulunut sata vuotta yksikamarisen eduskunnan ensimmäisestä täysistunnosta. Siksi eduskunta kokoontuu tänään juhlaistuntoon, ja siksi kaikki täällä ovat pukukoodin mukaisesti pukeutuneet tänään mustiin. Minulle tuli mustassa housupuvussa jopa vähän liian arkinen olo, sillä useat muut naiset ovat pukeutuneet mustiin hameisiin ja korkokenkiin. Aion silti kehdata mennä katsomaan, onko istunnon jälkeisellä vastaanotolla kakkua tarjolla.

Minulle naisena tässä juhlassa on tärkeää myös se, että Suomi oli ensimmäinen maa, jossa naiset käyttivät täysimittaisesti äänioikeuttaan ja vaalikelpoisuuttaan. Vuoden 1907 valtiopäiville valittiin 19 naiskansanedustajaa. Nykyisistä kansanedustajista naisia on 42 prosenttia ja hallituksessa on jopa naisenemmistö. Tänään juhlaistunnossa tehdään päätös, jolla vakinaistetaan kahden valtakunnallisen naisjärjestön valtionapu. Asiat ovat siis kulkeneet hyvään suuntaan, mutta tehtävää riittää kyllä vielä.

Suomessa asuessaan ei aina tule muistaneeksi, miten tärkeä asia demokratia on. Toivoisin, että seuraavien vaalien koittaessa kaikki nukkumista suunnittelevat muistaisivat, ettei äänioikeus ja demokratian toteutuminen ole kaikkialla maailmassa itsestään selvää vielä tänäkään päivänä.

Petroskoi

Helatorstain ansiosta pääsimme viettämään pitkää viikonloppua Petroskoissa joukkueella minä, Lauri, Veera, Juhani, Piri ja Mikko. Menomatka Pietariin oli seikkailu, sillä Pietarin juna oli täynnä ja jouduimme siksi tilaamaan taksin Venäjältä. Kuski oli hyvä ja matka joutui jopa odotettua nopeammin, sillä rajalla emme kuskimme ansiosta joutuneet jonottamaan lainkaan. Hän oli näet näppärästi ilmoittanut kuljettavansa suomalaisia journalisteja joilla on kiire junaan. Matkan aikana tämä näppärä pikku temppu ei tosin naurattanut yhtään, olemmehan oppineet, että venäläisten viranomaisten huiputtaminen on aina enemmän huono kuin hyvä asia.

Pietarissa Laatokan asemalla opimme, että Pietarin metroihin ei saa mennä oluttölkin kanssa. Siitä saa sakot. Myöhemmin opimme, että Pietarin metrossa ei saa myöskään valokuvata. Siitäkin saa sakot. Kaiken kaikkiaan joukkueemme selviytyi reissusta kolmella sakkolapulla.

Petroskoihin matkustimme yöjunalla, ja aamuvarhaisella olimme perillä. Heti aamiaisen jälkeen alkoi kiertoajelu bussilla. Petroskoi osoittautui kauniiksi kaupungiksi, jossa oli yllättävän paljon vanhoja kauniita rakennuksia ja ihana rantapromenadi Äänisen rannalla. Kiertoajelun jälkeen kävimme tutustumassa paikalliseen viinatehtaaseen, vaikkakin kierroksen aikana selvisi, että tehtaassa ei oikeastaan valmisteta viinaa, vaan ainoastaan lantrataan ja maustetaan Keski-Venäjältä tuleva viina. Mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa.

Paikalliseen kulttuuriin tutustuimme vierailemalla suomalais-ugrilaisessa koulussa ja Petroskoin pedagogisessa yliopistossa. Koulussa seurasimme suomen kielen tuntia. Opettaja näytti lapsille Turun kuvaa jossa luki Helsinki, mutta siitä huolimatta lapset osasivat hienosti kertoa Helsingistä jopa sellaisia asioita, joita itsekään en olisi osannut kertoa. Yliopistolla puolestaan vararehtori esitteli meille tietokoneluokan, jonka varustelutaso oli ehkä jopa parempi kuin suomalaisissa yliopistoissa. Näimme myös yliopistomuseon. Päätimme vielä lisätä paikalliskulttuurin tuntemustamme tekemällä retken lähiöön trollibussilla. Jos Petroskoin keskusta olikin kaunis, niin lähiö oli sitäkin ankeampi.

Kahden Petroskoissa vietetyn päivän jälkeen hyppäsimme taas yöjunaan ja ajoimme takaisin Pietariin. Siellä ehdimme vielä käydä Pietari-Paavalin linnoituksessa ja Aurora-laivassa (onnistuimme siis löytämään kaksi turistukohdetta, joissa en ollut ennen käynyt) sekä veneajelulla. Sen jälkeen olikin jo aika nousta Sibelius-junaan ja lähteä kotiin.

Oi niitä aikoja

Muistelimme juuri Anun kanssa lounaalla, kuinka yritteliästä puuhaa musiikin nauhoittaminen ennen oli. Ensin joku nauhoitti radiosta hyvät biisit c-kasetille. Kappaleiden välissä ei ollut tyhjää, vaan pelkää naksahdus, joka syntyi stop-napin painamisesta. Aina ei stoppia ehtinyt painaa ajoissa, joten kaseteilla oli myös epämääräisiä pätkiä juontajien puheista.

Sen jälkeen kasetti nauhoitettiin kaverille. Se tapahtui niin, että laitettiin kaksi yksipesäistä kasettisoitinta vastakkain, toisella soitettiin kasetti ja toiseen laitettiin äänitys päälle. Kun kotona oli muitakin ihmisiä, kuului kasetilla musiikin lisäksi ovien aukomista ja sulkemista, tiskaamista ja välillä kiukkuinen huuto: hys, hiljaa, me nauhoitetaan täällä musiikkia!

Jos halusi nauhalle jonkun tietyn kappaleen, piti radiota kuunnella niin kauan, kunnes se soitettiin. Joskus halutut kappaleet tulivatkin televisiosta. Silloin musiikki nauhoitettiin ensin vhs-videolle, ja sen jälkeen vaan video pyörimään ja kasettisoitin sen eteen nauhoittamaan. Etenkin silloin kasetilla kuului muita ääniä, kuten vaikkapa imurointia, koska koko perhettä ei voinut käskeä pois olohuoneesta nauhoituksen ajaksi.

Ehkä me olemme vanhoja, mutta ainakin meillä on muistoja, joille voimme nyt nauraa vedet silmissä lounastauolla. Mahtavatko nykyajan lapsetkin nauraa kahden vuosikymmenen kuluttua sille, kuinka vaivalloista oli ladata musiikkia tietokoneelta mp3-soittimeen?

Eksyksissä

Espoo on siitä merkillinen paikka, että täällä saattaa helposti eksyä vaikka olisi liikkeellä bussilla. Kerran bussi ajoi harhaan aivan kotini lähellä, mutta onneksi Espoonlahden uimahallin parkkipaikalla oli helppo tehdä u-käännös. Länsiväylä onkin sitten jo hankalampi paikka. Jos siinä ajaa ohi liittymästä, ei kääntymispaikkaa ole ihan heti vastassa.

Tänään kävi juuri niin. Ajoimme siis seuraavaan liittymään asti ja käännyimme siitä. Päädyimme näin bussin päätepysäkille, ja sieltä sitten huristelimme takaisinpäin bussin normaalia reittiä, vaikkakin väärään suuntaan. Oli vain oikeus ja kohtuus, että kerrankin Kivenlahdessa ja Espoonlahdessa asuvat pääsivät koteihinsa ennen meitä soukkalaisia.

Kerran bussi eksyi matkalla Pasilaan. Se olikin jo kinkkisempi juttu, sillä se virhe ei korjaantunut kääntymällä seuraavasta liittymästä. Niinpä bussi kääntyi kävelytielle, ja huristeli siellä jalankulkijoiden alikulkukäytävää pitkin toiselle puolelle Länsiväylää. Sitten vaan takaisinpäin kohti oikeaa liittymää.

Sellaista se on elämä täällä susirajan takana, koskaan ei tiedä mitä uutta edessä odottaa. Olkaa kuitenkin huoleti kun neuvon teitä bussilla tänne kylään. Useimmiten ne pysyvät reitillä.

Viisuja mökillä

Perjantaina menimme mökille bussilla, vaikka bussipysäkiltä jääkin kävelymatkaa nelisen kilometriä. Se ei sinänsä ole pitkä matka, mutta kun kantaa selässään viikonlopun ruokia useammalle ihmiselle, matka tuntuukin yllättävän pitkältä. Tällä kertaa saimme kuitenkin osaksemme yllättävää ystävällisyyttä. Olimme ehtineet ottaa vain muutaman askeleen, kun kohdallemme pysähtyi auto. Ystävällinen, tuntematon pariskunta kyseli, mihin kauas olemme aikeissa kävellä kantamustemme kanssa. Kun kerroimme määränpäämme, he tarjosivat meille kyydin. Vieraiden ihmisten ystävällisyydestä jää aina hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Mökillä sinivuokot olivat vaihtuneet valkovuokkoihin ja muurahaiset olivat heränneet. Aurinko paistoi ja järvi oli tyyni. Perjantai-iltana minä istuin nuotiolla ihastelemassa järveä ja Lauri korjasi kellarin luukun. Lauantai-aamuna minä nukuin pitkään ja Lauri teki sähkötöitä. Päivällä minä istuin laiturilla ottamassa aurinkoa ja Lauri teki puutöitä. Iltapäivällä saapuivat vieraamme Sami, Pisa ja pojat sekä Juha ja Niina. He toivat tullessaan hyvää mieltä ja säpinää sekä matkatelevision. Siinä miehet sitten istuivat aurinkoisella terassilla katsomassa jääkiekkoa. Omituista.

Illalla televisio oli jo naistenkin mielestä kiva juttu, sillä pääsimme katsomaan euroviisuja. Kuulin Suomen kappaleen nyt ensimmäistä kertaa, ja olin sitä mieltä että se oli oikeasti hyvä. Koskaan ennen en ole pitänyt Suomen kappaletta hyvänä, en edes viime vuonna. Siksi olin nyt ensimmäistä kertaa hieman pettynyt huonosta menestyksestämme.

Hieman ihmetytti se kuva, jonka euroviisut nyt Suomesta antoivat. Kaikkien kappaleiden välissä oli videoita, joissa kaikissa oli lunta, jäätä ja avantoja. Eskimon näköiset lapset kaivoivat tietään läpi metrisen hangen, eskimon näköiset aikuiset uivat avannossa keskellä jääkenttää jossa ei ole mitään rakennuksia, ja eskimon näköinen nainen veistää jääveistosta keskellä jääkenttää. Ankeaa. Lisäksi naiskuvaa valaisi Krisse, jonka blondihuumoria ulkomaiset esiintyjät eivät näyttäneet millään tavalla ymmärtävän. Eikä heitä voi siitä syyttää.

Sairaana

Kolme päivää olen ollut aivan tavattoman sairaana. Vatsatauti kaatoi minut sunnuntaina heti aamusta sänkyyn, ja vasta nyt olen kömpinyt ylös. Tänään olen taas töissä, mutta täytyy myöntää että olo on yhä vähän heikko. Vaikka onhan se nyt selvää, että vähän heikottaa, jos ei kolmeen päivään syö.

Vaikka sängyn ja vessan välisen matkan kulkeminen oli niin suuri ponnistus, että se vei kaikki voimavarani, ennätin silti ajatella velvollisuuksiani. Kylläpä minä olen huono avustaja, kun en nyt ole töissä vaikka Matti pitää puheenvuoron keskiviikkona. Kylläpä minä olen huono vaimo, kun täällä on niin sotkuista enkä nyt mitenkään jaksa siivota. Kylläpä minä olen huono ystävä, kun taaskin jouduin perumaan ystävän kanssa sopimani yhteisen jumpan. Miksi sitä ei voi ajatella, että kylläpä minä olen nyt sairas, ja siksi voin hyvällä omallatunnolla vain levätä.

Vappulento

Vapunpäivänä toteutimme Laurin pitkäaikaisen unelman ja olimme kuumailmapallolennolla. Olin ostanut sen Laurille syntymäpäivälahjaksi viime kesänä, ja koska Lauri halusi seuraa, hän osti minulle saman lahjan. En olisi ikinä uskonut uskaltavani lentää ilmapallolla, mutta niinpä sitä vain kiivettiin koriin ja lähdettiin matkaan.

Pallo oli Suomen suurin ja suoritti eilen neitsytlentonsa. Lähdössä oli hieman epävakautta, kori keikkui pallon ottaessa tuulta, ja pelkäsin meidän kaatuvan. Se oli kuitenkin ainoa hetki koko lennon aikana, jolloin oikeastaan pelkäsin. Laskeutuminen ja voimajohtojen ylittäminen matalalla korkeudella jännittivät, mutta eivät varsinaisesti pelottaneet. Edes korkean paikan kammoni ei kovasti vaivannut.

Ilmasta käsin huomasin, että Helsinki on oikeastaan aika pieni kaupunki. Kaikkialla näkyi metsää ja vettä, ja Helsingin keskusta näkyi pienenä rakennettuna plänttinä metsän keskellä. Lensimme kerrostalojen yli hyvin matalalta, huutoetäisyydellä parvekkeella oleviin vapunjuhlijoihin. Kaikkialta vilkutettiin ja huudeltiin vapputoivotuksia.

Laskeuduttuamme Malmin kentälle saimme vielä samppanjapiknikin sekä samppanjakasteen. Lisäksi meille annettiin diplomit ja arvonimet. Minusta tuli Malmin markiisitar. Saatte kuitenkin kutsua yhä Katriksi.