Ei itämaista tanssia

Viimeistään tänään totesin jonkun korkeamman voiman päättäneen, että minä en ryhdy harrastamaan itämaista tanssia. Olimme Inarin kanssa ilmoittautuneet jo keväällä kurssille, jonka piti kestää neljä viikkoa, yksi tunti viikossa. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kertaa minä teloin selkäni. Se tiesi poissaoloa tanssikurssilta kahden viikon ajan. Tänään olimme kuitenkin huivi vyötäisillä odottamassa innokkaasti tunnin alkua, ehtisimmehän osallistua vielä kahteen tuntiin, ja se on sentään puolet kaikista tunneista. Odotettuamme myöhässä olevaa ohjaajaa vartin, päättelimme, ettei hän ehkä tulisikaan. Niinpä lähdimme tanssin sijaan kuntosalille. Kuulin myöhemmin, että ohjaaja oli kyllä tullut, mutta puoli tuntia myöhässä. Tunti oli siis pidetty eikä sitä enää uusita. Nyt jäljellä on enää yksi tunti, ensi viikolla nähdään onnistummeko pääsemään sinne.