Mummin jumppa

Mummillani oli tapana jumpata joka päivä. Aivan pienenä tyttönä jumppasin ja venyttelin hänen kanssaan. Silloin (alle kouluikäisenä) olin taipuisa eivätkä mummin jumpat ja venytykset tuntuneet missään. Sanoinkin mummille kaikella pienen työtön diplomaattisuudellani, että oletpas sinä aika kankea ja huonokuntoinen, kun tällaista pidät hyödyllisenä jumppana!

Lauantaina päätin yrittää kestäisikö selkä jo pientä jumppaa. Mietin, millainen jumppa olisi tarpeeksi pientä ja vaivatonta, ja silloin muistin mummini jumpan. Ryhdyin siis tuumasta toimeen, ja kymmenen minuuttia jumpattuani meinasin kuolla. Sunnuntaina jalat olivat niin kipeät, etten edes muista milloin viimeksi olisin jumpan avulla saanut jalat niin kipeiksi. Siis apua, minä olen 30 ja mummini oli tätä jumppaa tehdessään sentään jo eläkkeellä!

On siis aika aloittaa kuntoilu aivan tosissaan. Eilen menin jo oikeaan jumppaan, ja selkä kesti sen hyvin kun jätin selkäliikkeet väliin. Todella pitkässä valtuustoryhmän kokouksessa istuminen sujui kuin leikki, kun ennen kokousta oli saanut vähän hikoilla ja purkaa ylimääräisiä energioita ja turhaumia jumppaan. Tästä lähtien, rakkaat ystävät, kun sanon että voinhan jättää jumpan väliin tullakseni oluelle/ kokoukseen/ syömään/ muuten vaan roikkumaan kaupungille, kieltäkää minua ja patistakaa jumppaan.