Perunavelliä ynnä muuta

Kuluvan viikon aikana olen oppinut, että oppositiossa oleminen on kiireistä puuhaa. Talousarvioaloitteita tehtaillaan aivan toiseen tahtiin kuin hallituksessa ollessa, ja kaikenlaiseen tiedon hankkimiseen kuluu rutosti aikaa. Toisaalta se on myös hauskaa. Puheissa ja kirjoituksissa on nyt enemmän vapautta ja luovuuden voi aina välillä päästää valloilleen.

Kaikesta kiireestä huolimatta ehdin käydä tiistaina isän kanssa teatterissa. Kävimme katsomassa Kerjäläisoopperan, josta hitaasta alusta huolimatta pidin kovasti. Häiritsevin asia oli meikkaus. Brechtin ajatus lienee ollut se, että köyhät ovat keitä tahansa meistä, ja kuka tahansa voi niukkaa elantoa hankkiessaan sortua elon tiellä. Kaupunginteatterin Köyhyysoopperassa meikit aiheuttivat kuitenkin sen, että köyhät olivat kuin Walt Disneyn konnakavalkadista. Mutta jos unohtaa Brechtin ja keskittyy nauttimaan huumorista, laulusta ja teatterista, on Köyhyysooppera aivan verraton.

Keskiviikkona olimme Veeran luona syömässä. Kuten aina Veeran kokatessa oli nytkin sekä ruoka että seura mitä parhainta. Jossain vaiheessa iltaa ryhdyimme muistelemaan lapsuuden kouluruokia. Minun ja Veeran yhteinen muisto oli perunavelli, mutta kukaan muu seurueemme jäsen ei tiennyt mitä se on. Ryhdyimme kuumeisesti etsimään keittokirjoista perunavellin reseptiä, mutta se osoittautui yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Lauri ilmoitti jopa olevansa varsin epäuskoinen koko perunavallin olemassaoloon. Järkyttävää, ei kai auta muu kuin ryhtyä kokkaamaan perunavelliä.