Muistelimme juuri
Anun kanssa lounaalla, kuinka yritteliästä puuhaa musiikin nauhoittaminen ennen oli. Ensin joku nauhoitti radiosta hyvät biisit c-kasetille. Kappaleiden välissä ei ollut tyhjää, vaan pelkää naksahdus, joka syntyi stop-napin painamisesta. Aina ei stoppia ehtinyt painaa ajoissa, joten kaseteilla oli myös epämääräisiä pätkiä juontajien puheista.
Sen jälkeen kasetti nauhoitettiin kaverille. Se tapahtui niin, että laitettiin kaksi yksipesäistä kasettisoitinta vastakkain, toisella soitettiin kasetti ja toiseen laitettiin äänitys päälle. Kun kotona oli muitakin ihmisiä, kuului kasetilla musiikin lisäksi ovien aukomista ja sulkemista, tiskaamista ja välillä kiukkuinen huuto: hys, hiljaa, me nauhoitetaan täällä musiikkia!
Jos halusi nauhalle jonkun tietyn kappaleen, piti radiota kuunnella niin kauan, kunnes se soitettiin. Joskus halutut kappaleet tulivatkin televisiosta. Silloin musiikki nauhoitettiin ensin vhs-videolle, ja sen jälkeen vaan video pyörimään ja kasettisoitin sen eteen nauhoittamaan. Etenkin silloin kasetilla kuului muita ääniä, kuten vaikkapa imurointia, koska koko perhettä ei voinut käskeä pois olohuoneesta nauhoituksen ajaksi.
Ehkä me olemme vanhoja, mutta ainakin meillä on muistoja, joille voimme nyt nauraa vedet silmissä lounastauolla. Mahtavatko nykyajan lapsetkin nauraa kahden vuosikymmenen kuluttua sille, kuinka vaivalloista oli ladata musiikkia tietokoneelta mp3-soittimeen?