Katrin blogi

maanantaina, heinäkuuta 24

Rantaloma japanlaisittain

Viikonlopuksi lähdimme viettämään rantalomaa Izulle. Kaupunki jossa olimme ei paljoa poikennut mistä tahansa Italian tai Kreikan rantalomakohteesta, paitsi että täällä kuljimme ulkonakin jukatoissa ja keikkuvissa puupohjaisissa varvassandaaleissa, kaupungin ja rannan välillä oli tsunamiportit ja joka puolella oli onseneita. Koko niemi on syntynyt tulivuoren purkauksessa, joten sanotaan, että missä tahansa voi laittaa putken maan läpi ja siinä on onsen. Rannallakin saattoi siis meressä uimisen välissä pulahtaa lämmittelemään onseniin. Rannalla söimme lounaaksi kalmareita, jotka kalastaja oli käynyt hakemassa siitä läheltä kiven takaa ja paistoi sitten siinä edessämme rannalla.

Uimarannan vieressä oli 150 metriä korkea vuori, jonka huipulle oli rakennettu temppeli. Kiipesimme Laurin kanssa ylös. Viimeiset portaat olivat niin jyrkät, että konttasin ne ylös eteeni katsomatta. Kun nousin ylös etsimään seuraavia portaita, edessäni avautui 150 metrin äkkijyrkkä pudotus suoraan mereen. Täytyy tunnustaa että polvet valahtivat aika veteliksi. Maastouduin äkkiä istuvaan asentoon, ja siellä me sitten istuimme, kaukana alhaalla edessämme pelkkä Tyyni Valtameri eikä mitään muuta.

Paluumatkalla pysähdyimme paikkaa, joka oli kuin sademetsä. Vuoret kasvoivat rehevänä bambuja ja palmuja, ja vuorten välistä kohisi suuri vesiputous. Siellä vesiputouksen vieressä, sekä luolassa että ulkona, oli onseneita. Kun kävelimme vähän eteenpäin ja muutaman askelen ylöspäin, pääsimme yhteensä seitsemään onsen-alueeseen, ja niissä kaikissa piti tietysti pulikoida. Ihan mukava tapa viettää sunnuntaita. Tämänkin retken kuvat löytyvät Mikan sivuilta (http://www.flickr.com/photos/mikaoyry/).

Nyt suuntaamme kulkumme kohti Nagoyaa ja huomenna kohti kotia.

3 Kommentit:

At 3:13 ap., Anonymous Anonyymi sanoi...

Here are some links that I believe will be interested

 
At 7:43 ip., Anonymous Anonyymi sanoi...

This site is one of the best I have ever seen, wish I had one like this.
»

 
At 2:44 ap., Anonymous Anonyymi sanoi...

Interesting website with a lot of resources and detailed explanations.
»

 

Lähetä kommentti

<< Home