Maaseutua ja maailmantuskaa
Olemme olleet kaksi päivää seikkailemassa Japanin maaseudulla. Ajoimme toissapäivänä vuoristokylä Kiyosatoon, kävimme katsomassa mahtavaa vesiputousta ja majoituimme hotelliin jossa söimme valtavan japanilaisen illallisen ja kylvimme kuumassa kylvyssä. Illallisella majatalon emäntä huomautti meille, että jukata (joka on sellainen kylpytakin oloinen vaate) puetaan siten, että vasen puoli on päällä. Meillä oli oikea puoli päällä, ja niin puetaan kuolleet ihmiset. Emäntää kylmäsi tarjoilla raadoille.

Yllätyin siitä, että Japanissakin voi ajaa koko päivän metsän keskellä. Järviäkin oli, tosin tekojärviä, mutta kuitenkin. Koivut, joita näimme pari, olivat kyllä ihan aitoja.
Tänään poden suurta maailmantuskaa. Me ihmiset olemme todellakin pilanneet tämän ainoan maapallon joka meillä on. Indonesiassa on taas ollut tsunami, Beirutista evakuoidaan ihmisiä sodan jaloista ja täällä Japanissa sataa kaatamalla kolmatta päivää putkeen, vaikka tähän aikaan vuodesta ei pitäisi olla sadekaudesta tietoakaan. Olen joskus kuullut jonkun sanovan, että ihminen on luomakunnan kruunu, mutta sen täytyi olla ironiaa. Hiroshiman atomipommimuseossa näimme, kuinka ihminen pyyhkäisee kokonaisen kaupungillisen toisia ihmisiä maailman kartalta ihan vaan siksi, että pommin rakentaminen oli tullut niin kalliiksi että sitä piti sitten käyttää. Lisäksi haluttiin testata, miten atomipommi vaikuttaisi ihmisiin. Toivottavasti opimme jotain, ennen kuin se on liian myöhäistä.
1 Kommentit:
Oi, onseniin tekee mieli. Toivottavasti oli rentouttavaa väärästä elintilasta huolimatta. Oletteko muuten törmänneet Tea Noten suloisiin teepurkkeihin siellä? Tuntuu tosin siltä, että siellä kaikki on tyylikästä tai erikoista. Naattikaa olostanne.
Lähetä kommentti
<< Home