Katrin blogi

keskiviikkona, heinäkuuta 26

Suomessa taas

Vaikka oli ihanaa Japanissa, niin oli ihanaa tulla Suomeenkin. Japanin sadekauden jälkeen Suomen ilmasto tuntuu ihanalta. Aurinko paistaa ja ilma on kuiva. Japanissa oli kosteaa myös silloin kun ei satanut, ja auringonpaisteessakin vaatteet liimautuivat kosteudesta kiinni ihoon.

On myös ihanaa tietää mitä syö. Japanilainen ruoka oli enimmäkseen todella hyvää, mutta kun aamulla kävelin töihin Hakaniemen torin läpi, haaveilin uusista perunoista, mansikoista ja kunnon pihvistä. Sekä siitä, että lounaalla osaan lukea mitä ruokalistassa sanotaan.

Myös metrossa matkustaminen oli mukavaa. Vaunu oli puoliksi tyhjä eikä tarvinnut pohtia mahdunko tähän junaan vai pitääkö odottaa seuraavaa. Ainoa mikä täällä häiritsi oli se, että Suomessa ihmiset ovat jotenkin epäkohteliaan tuntuisia. Japanissa kukaan ei töninyt tai ryysinyt tungoksesta huolimatta, vaan kaikki antoivat tilaa ja vielä kumarsivat päälle.

Töihin tullessani koin yllätyksen. Heti ovella minulta kysyttiin että mitä sinä täällä teet, sinullahan on tänään viimeinen lomapäivä. Olin vaan mennyt sen verran päivissä sekaisin että paukkasin töihin päivän liian ajoissa. Vaan eipä se mitään, oli ihanaa taas nähdä kaikki rakkaat työkaverit. Juodessani aamukahveja heidän kanssaan tajusin, että oli ihan oikeasti ollut ikävä työkavereita.

5 Kommentit:

At 6:43 ip., Blogger Ville Kopra sanoi...

Eikö ainakin Tokion metrossa käynyt niin, että mies- ja naismatkustajat erotellaan nykyisin eri vaunuihin sen takia koska naisia ja tyttöjä puristellaan tungoksessa liikaa takamuksista. Sehän ei sitten kohteliasta käytöstä ainakaan ole.

Tervetuloa Suomeen!

 
At 9:38 ip., Blogger Arto J. Virtanen sanoi...

Jep, kiva saada sut takaisin;) Pidä mielessä ne puhutut muurinpohjaletut!

 
At 9:33 ap., Blogger Katri Söder sanoi...

Itse asiassa Tokion metrossa ei eritelty miehiä ja naisia erikseen, eikä myöskään kukaan puristellut mistään. Olin itsekin jostain kuullut että näin olisi, mutta eipä onneksi ollut.

 
At 7:31 ip., Anonymous Anonyymi sanoi...

I'm impressed with your site, very nice graphics!
»

 
At 2:33 ap., Anonymous Anonyymi sanoi...

Nice idea with this site its better than most of the rubbish I come across.
»

 

Lähetä kommentti

<< Home