Mikä viikko

Onneksi on jo perjantai! Takana on parisuhteen kannalta hyvin hankala
viikko, emme ole juurikaan ehtineet nähdä toisiamme koko viikkona. Kun
toinen on tullut kotiin, toinen on jo nukkumassa, ja aamulla lähtiessä
saa sanoa huomenta toisen hiustupsulle joka on ainoa asia, mikä peiton
ja tyynyn välistä näkyy.

Ystävyyssuhteiden ja kulttuurin osalta viikko on sen sijaan ollut
antoisa. Tiistaina olimme työkavereiden kanssa katsomassa Evitaa. Olin
nähnyt yhden Evitan ensimmäisistä näytöksistä, enkä silloin pitänyt
koko musikaalista. Näyttelijät keskittyivät liikaa laulamiseen, eikä
näyttelemiseen jäänyt enää energiaa. Tästä huolimatta ylä-äänet
karkasivat johonkin avaruuteen, eikä sovituskaan ollut paras
mahdollinen. Silti lähdin nyt katsomaan kappaleen uudelleen, vain ja
ainoastaan hyvän seuran vuoksi. En siis odottanut teatterilta yhtään
mitään, ja yllätyin iloisesti. Evita oli selvästi kehittynyt. Tällä
kertaa lähestulkoon nautin esityksestä.

Torstaina olin Janin kanssa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa.
Mozartin 41. sinfonia soi juuri niin värikkäästi kuin vain Mozart voi
soida, lopussa oli sellainen musiikin ilotulitus että vallan
hengästytti. Toisen puoliajan Rahmaninov puolestaan rentoutti
slaavilaisella melankolisuudellaan, vaikkakin mahtipontisella
sellaisella. Täytyykin joskus kutsua Jani vuorostaan Tapiola
Sinfoniettan konserttiin, niin näkee että osataanpa meillä Espoossakin.

Musiikin ihanuuden lisäksi seura oli vallan loistavaa. Janin lisäksi
törmäsimme konsertissa myös Juhaniin ja seuralaiseensa, ja konsertin
jälkeen piti sitten tietysti mennä lasilliselle. Siitä huomaa, että
kyse on aikuisiässä solmituista ystävyyssuhteista, kun harrastukset
ovat niin samanlaisia että sitä voi sattumalta törmätä kavereihin
konsertissa.

Huomisen piirikokouksen jälkeen ystävyyssuhteiden hoitaminen jatkuu
vielä, kun menemme Tuomon tupareihin. Sunnuntaina aionkin sitten
keskittyä Lauriin, hyvään ruokaan ja nukkumiseen.

Ps. Sormus on nyt viety pienennettäväksi, ettei se enää pääsisi hukkumaan