Kansainvälistä teatteria

Ilahduinpa taas valtavasti, kun Espoon kaupunginteatteri lähetti kevään ohjelmiston. Pääkirjoituksessa teatterin johtaja Jussi Helminen kirjoittaa juuri samanlaisia ajatuksia, joita itsekin olen pohtinut ja joita olen tässä blogissakin esitellyt.

Helminen kirjoittaa, että Suomi tarvitsee kansainvälisen teatterin. Juuri niin. Kulttuuri ei mene eteenpäin, ellemme me näe ja koe uusia tuulia, joita kansainvälinen teatteri voi meille esitellä. Helminen myös kehaisee, että Espoon kaupunginteatteri on juuri se Suomen tarvitsema kansainvälinen teatteri. Eikä kehu turhaan. Olen käynyt katsomassa monia upeita ulkomaisia esityksiä, ja kevään ohjelmisto tarjoaa niitä jälleen.

Helminen kirjoittaa, että kansainvälisten teatterikokemusten myötä yleisö alkaa odottaa teatterilta enemmän. Allekirjoitan tämän täysin. Kävimme heti vuoden vaihtuessa katsomassa Kansallisteatterissa Veijo Meren teokseen perustuvan näytelmän Nuorempi veli. Esitys oli ihan kiva, hauska, naurattikin. Mutta ei siitä sellaista tunnetta jäänyt, että olisin sitä loppuviikon hehkuttanut. Perinteistä hyvää suomalaista teatteria se kyllä oli.

Voi kansainvälisessä teatterissa olla kyllä riskinsäkin. Minun kohdallani on suuri riski, että vaikkapa Shrimp Tales on mentävä katsomaan yksin. Kaikki eivät pidä omituisista asioista.