Katrin blogi

torstaina, lokakuuta 2

Syysväsymyksen torjuntaa

Eilen töiden jälkeen vietin illan, jolla syysväsymys kaikkosi. Ensin kävin kuntosalilla virkistäytymässä, ja sen jälkeen menimme ystävien kanssa Ateneumiin katsomaan Matkalla Edoon- näyttelyn. Näyttelyssä oli ihastuttavia moniväripuupiirroksia 1800- luvun Japanista. Kuvat esittivät paikkoja Kioton ja Tokion, silloisen Edon, välillä.

Lisäsäväyksen näyttelyyn eläytymiseen toi se, että me kuljimme Japanin matkallamme tuon saman reitin. Vaikka nämä kuvat oli piirretty 1800-luvulla ja meidän matkamme oli 2000 -luvulla, tuntui kuvissa kuitenkin olevan jotain tuttua. Tavat joilla kuvissa syötiin, kylvettiin onsenissa tai vietettiin juhlia, pukeutuminen ja tunnelma ylipäänsä vaikutti samalta kuin meidän kokemassamme Japanissa.

Matkalla Edoon vei minut niin syvälle Japani-tunnelmiin, että Mika Waltarin taiteilijaystävät tai edes Ateneumin perusnäyttely eivät tällä kertaa koskettaneet. Jotenkin tuntui, etten jaksa sulattaa tänään mitään muuta kuin noita ihania, tunnelmallisia ja elävän oloisia puupiirroksia.

Ateneumin jälkeen menimme syömään Leonardoon. En olisi uskonut, että rautatieasemaa vastapäätä saattaisi sijaita tunnelmaltaan niin kiva ravintola. Ruokakin oli hyvää, meillä kaikilla. Kun vielä viinivalinta sekä seura osuivat aivan nappiin, jäi illasta todella mukava olo joka kantaa läpi syksyn vielä tänäänkin.