Katrin blogi

tiistaina, elokuuta 8

Ihana arki

Loma on ihanaa aikaa. Mikään ei voisi olla mukavampaa kuin se, ettei tarvitse tehdä muuta kuin köllötellä jos ei halua. Tai ettei aina edes tiedä mikä päivä on, ja ettei tarvitsekaan tietää. Kuitenkin on aivan uskomattoman virkistävää kun arkirutiinit ovat taas päällä. Minusta oli mukavaa olla tänään osastokokouksessa, ja kun heti perään vielä pidimme suunnittelukokouksen jossa tapasin ihmisiä laajemminkin, oli hyvä tuuleni taattu.

Myös työt tuntuvat sujuvan paremmin nyt, kun arkirutiinit tuovat kuvioon mukaan tutun kiireen. Kesällä pöydälläni oli töitä sen verran, että niitä riitti kyllä päiväksi, mutta kiirettä ei tarvinnut pitää. Huomasin, että ilman kiirettä en oikein saanut töitä etenemään. Saatoin viettää kokonaisen päivän niin, etten tehnyt muuta kuin luin papereita ja mietiskelin lukemaani, ja sitten toisena päivänä huhkin kuin hullu jotta saisin määräaikaan mennessä kirjoitustyön valmiiksi. Minun työskentelytyyliini sopii, että on koko ajan vähän hoppu. Silloin ei tunnu niin hopulta, koska saan paineessa enemmän aikaiseksi.

Nykyisessä työpaikassani olen oppinut rakastamaan myös sitä, että olen osa työyhteisöä. Aikaisemmassa työpaikassani meitä oli niin sanotussa ydintyöyhteisössä vain kaksi. Muut ihmiset tekivät kyllä töitä samassa rakennuksessa, mutta kukin vähän omissa hommissaan. Täällä työyhteisö on laaja, ja ihmiset ovat hyvin toisiaan täydentäviä. Se, että melkein kaikki ovat palanneet lomiltaan, on ihana asia!

Nyt tämä alkoi kuulostaa siltä, että minulla ei ole elämää, mutta se ei pidä paikkaansa. Viihdyn työssäni, mutta tietysti viihdyn myös kotona Laurin kanssa, ja eilinen ilta ystävien seurassa oli kauan kaivattu. Otetaan pian uudestaan!