Toteutunut unelma
Jo pitkään olen haaveillut oman keittokirjan julkaisemisesta. Monien
ystävien kanssa aiheesta on puhuttukin, mutta kirjan julkaiseminen ei
tietenkään ole ihan helppo juttu. Reseptejä olen kuitenkin keräillyt
ja kehitellyt jo yli kymmenen vuotta, ihan vaan siltä varalta, että
oma keittokirja olisi joskus mahdollinen.
Nyt Lauri on toteuttanut senkin unelman, ainakin tavallaan. Hän on
laittanut joitain reseptejäni nettiin osoitteeseen
www.kolumbus.fi/vuorenkoski/keittokirja.
Reseptejä on vasta vähän, ja vain muutamasta ruoasta on kuva eikä
alkuruokia ole vielä lainkaan. Keittokirja kuitenkin täydentyy koko
ajan, ja tästä lähtien kuvaamme kaiken mitä syömme, jotta mukaan
saadaan kuviakin.
Tervetuloa keittokirjamme käyttäjäksi. Makoisia hetkiä!
tämän postitti Katri Söder @ 15:00
5 Kommentit:
Nyt on käyty katsomassa ja kuolaamassa Katrin keitoksia - ja olihan siellä jo alkupalojakin!
Hereyttäviä reseptejä, taatusti ihanalta maistuvia! Yllätyin vain siitä, että lähes kaikissa ohjeissa oli käytetty voita. Pidän itsekin voista, tietenkin, mutta käytän sitä oikeastaan vain kaloja ja pihvejä paistaessani; kaloissa pelkkää voita ja pihveissä voi-öljyseosta.
Mutta niinhän se on, että männynkävytkin maistuvat hyvältä, kun ne on valmistettu voissa ja kermassa...
Ja keittoja kaipaan keitoksiin myös mukaan!
toivoo itsekin kokkausta intohimolla harrastava
Lupaamani sipuljkastin resepti kokoelmaan:
- Uusia perunoita syöjien määrän mukaan, reilusti per henki, ettei jää nälkä kaivelemaan
- Kermaa (ei mitään nykyajan hömpötystä vaan ihan oikeaa kuohukermaa) niin paljon, että perunoita voi siinä kastaa, tai kuten nykynuoriso sanoisi, dipata.
- Sipulinvarsia, sopivasti eli sen verran, että perunoita kermaan kastettaessa kyytiin jää myös sipulia
- Suolaa reilusti maun mukaan
Pestään ynnä keitetään perunat. Kaadetaan kerma sen kokoiseen kippoon, että perunoita voi siinä kastaa. Silputaan sipulinvarret ja lisätään ne sekä reilusti suolaa kerman joukkoon. Kuten muissakin savolaisherkuissa, suolaa saa olla naapurinkin tarpeiksi, muuten kerma maistuu jälkiruoalle.
Ja kas, maailman paras kesäruoka on valmis. Kukin kastaa perunoita kermaan (ikään kuin modernin dippiherkun tapaan) ja nautiskelee. Lisukkeeksi sopii erityisen hyvin itäsuomalainen ruisleipä ja aito voi. Leipä on tietenkin sikälikin kätevää, että mikäli jäljelle jäävään kermaan jää paljon sipulinvarsisilppua, voi ne pelastaa parempiin suihin sopivalla leipäviipaleella. Tai syödä loput lusikalla, ihan miten vain...
Ja jos kermapurkin pohjalle jotain vielä jäi, siitä sopii tehdä vaikkapa suklaakastike mansikoille.
Namnam! Etten sanoisi peräti aijai miten on taivaallista!
Veeran sipulikastike kuulostaa aivan pottuvoilta vai oliko se kuppipottu tai mikä tahansa.
Oma ehdottomasti paras kesäruokani on samaa variaatiota, mutta keitto. Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa sitä sanotaan maitopotuiksi, mutta jossain muualla päin Suomea - en muista missä - pottumaidoksi. Keitto on vähän kuin kesäkeitto - josta en muuten pidä - mutta miljoona kertaa parempi, koska se on yksinkertaisempi. Ja se sisältää sitä herkkuamme VOITA.
Resetti on seuraava:
- uusia perunoita riittävästi, mahdollisimman pieniä, koska ne ovat parhaita
- keitinvettä vähän
- suolaa maun mukaan
- kesän nuoria sipuleita nippu varsineen
- punaista maitoa noin litra
- voita kosolti eli niin paljon että normaalia suomalaisnaista hirvittää
Ja näin tehdään:
Uudet perunat pestään kevyesti, jotta niiden maku ei kärsi. Parhaat maitopotut syntyvät tietenkin juuri maasta nostetuista, lehmänlannalla kasvatetuista potuista.
Perunakattilaan lisätään keitinvettä nuukasti, vain sen verran että perunat hädin tuskin peittyvät. Vesi maustetaan maun mukaisesti suolalla, ja perunoita keitetään, kunnes ne ovat kypsiä mutta eivät liian hajoavaisia.
Tässä vaiheessa keitinvettä kaadetaan pois, jos sitä tuntuu olevan liikaa - oikean veden, maidon ja voin suhteen oppii vasta joka kesän alku, kun on tehnyt pari kertaa maitopottuja.
Kattilaan lisätään pienitty nippu kesäsipuleita varsineen, lähes litra punaista maitoa ja reilusti voita - jos hirvittää, silmät voit laittaa kiinni.
Keitosta kiehautellaan vain hetki, koska maitoa EI SAA päästää kiehumaan pohjaan, sillä silloin ei kenelläkään ole enää hauskaa.
Maistetaan, ja jos maku vaatii, ja usein vaatii, lisätään hiven suolaa ja hieman isompi hiven voita. Maistetaan uudemman kerran.
Nautitaan maidon ja oikealla voilla voidellun oikean, happaman ruisleivän kera. Ja uskon, että toimisi myös suolakalan kera.
PS. Jos pitää enemmän sipulin pehmeydestä kuin kirpeydestä, kannattaa laittaa sipulit keittoon samaan aikaan kuin perunatkin.
Aivan loistavaa, molemmat reseptit kuulostavat niin mainioilta että pitänee lisätä molemmat keittokirjaan (siis heti kun Lauri-kulta ehtii sen tehdä...).
Aivan mahtava idea! Voi kun olisi itselläkin aikaa laittaa ruokaa enemmän...Millos muuten saan kutsun teille maistelemaan sinun herkullisia paistoksia (vinkvink ;)).
Kuullaan!
Lähetä kommentti
<< Home