Pitkä viikko

Viikko tuntuu todella pitkältä silloin, kun on ollut sunnuntainakin
töissä. Ensimmäinen pettymys tuli aamulla, kun otin lehden käteeni.
Tiistai! Miten ihmeessä voi olla vasta tiistai? Puolen päivän aikoihin
olin jo unohtanut aamun, ja tunsin oloni todella reippaaksi. Kehuin
ystävällenikin, että olen ollut tosi reipas tällä viikolla, käynyt
jumpassakin joka päivä. Ystäväni totesi että onhan se toki reipasta,
varsinkin kun ottaa huomioon, että on jo tiistai.

Ehkäpä ajan kulua hidastaa sekin, että odotan kesää kuin kuuta
nousevaa. Ostin kaupasta italialaisia uuden sadon porkkanoita. Ne
eivät tuoneet kesää lähemmäksi, kuten eivät kyproslaiset uudet
perunatkaan. Silti uskon vakaasti, että kesän voi tuoda pikaisemmin
tänne ruoan avulla. Toivottavasti Vesa ja Pia tulevat sunnuntaina
kylään, puhuin siitä alustavasti Vesan kanssa tänään. Haluaisin
kovasti päästä laittamaan kesäruokaa, sellaista, joka on tehty
tunteella ja ajan kanssa. Ja joka myös syödään tunteella ja ajan kanssa.

Luultavasti ruoka ei kuitenkaan oikeasti ole se, joka tuo kesän
tunnun. Todennäköisesti loma ja vapaa-aika olisi kesän airut. Minä
vain yhdistän runsaan vapaa-ajan ruokaan, koska lomalla rakastan
hauduttaa, leipoa, paistaa ja kokeilla.

Ruokafantasioista puheen ollen, tänä kesänä taidan kokea uudenlaisen
maku-orgasmin. Koko viikon (siis jo monta päivää...) olen lukenut japanin
matkaopasta, etenkin niitä ruoka-osioita. Harmillista kyllä, Lauri ei
ole sushin ystävä, mutta olen kirjoittanut matkaoppaaseen sanan Lauri
kaikkien sellaisten ruokien kohdalle, jotka on valmistettu lihasta.

Taidan lopettaa kirjoittamisen ja mennä syömään. Sitäkin olen tehnyt
koko viikon.