Teatterissa

Tällä viikolla olemme harrastaneet isän kanssa teatteria. Tiistaina kävimme Kom- teatterissa katsomassa Juha Itkosen näytelmän Kohti, ja keskiviikkona oli vuorossa Q- teatteri ja siellä Peltirumpu.

Kom- teatteri on yleensä takuuvarma valinta, ja niin oli tälläkin kertaa. Teksti oli hauskaa ja osuvaa, mutta ohjaus tuntui hieman repaleiselta ja keskeneräiseltä. Alussa näytelmä vaikutti kirjan mainostilaisuudelta, kun kirjailija itse oli mukana lavalla kertomassa, että tällaisen olen nyt sitten kirjoittanut. Jos niin oli, niin minun kohdallani onnistuttiin. Minulle jäi palava halua lukea Itkosen kirja.

Näytelmässä pilkattiin tasapuolisesti kaikkia, ja tunnistin itseni useammastakin pilkan kohteesta. Koska omaan napaan osuva naljailu naurattaa usein eniten, sain oikein monet naurut. Osin tunsin olevani juuri se kansalaisjärjestöhörhö, jolta kysytään, miksi kaikissa mielenosoituksissa on aina samat naamat. Homojen puolesta, Yhdysvaltoja vastaan, Palestiinan puolesta tai turkistarhausta vastaan, aina samat ihmiset. "Ja mikä vittu näitä kaikkia asioita oikein yhdistää?" Toisaalta tunsin olevani osittain se kauppatieteilijä joka käski kansalaisjärjestöhörhön töihin, "jotta voisit sitten maksaa niitä veroja joita niin kovasti rakastat". Jostain syystä ainoa pilkan kohde, johon en samaistunut, oli sosialidemokraatti. Siitäkin huolimatta, että "kaikki suomalaiset ovat sosialidemokraatteja".

Peltirumpu oli vakavampi, suorastaan rankka. Jostain syystä kaikki se pettäminen, kuolema, seksi, vääryys, pelko, sota ja natsien kokoukset kuitenkin imaisivat mukaansa. Pääosan esittäjän valinta oli loistava, mielestäni juuri hän teki esityksestä niin koskettavan. Yli kolmen tunnin näytelmä kului kuin siivillä, eikä keskittyminen herpaantunut hetkeksikään.

Pääsiäinen

Pääsiäinen on siitä jännä juhla, että minulle ei ole aivan selvää, minä päivänä sitä oikeastaan pitäisi juhlia. Jouluna on aivan selvää, että kinkku syödään jouluaattona. Juhannuksena ja vappunakin tiedän, milloin on juhlinnan aika. Pääsiäisenä tilanne on toinen. Viime vuonna pääsiäisateriamme taisi olla sunnuntaina. Tällä kertaa katoimme pääsiäisaterian pöytään lauantaina, kun Juha ja Susu tulivat yökylään. Katsoimme hassua italialaista saippuaoopperaa, söimme parsaa, lammasta ja suklaamoussea sekä saunoimme. Naisten saunavuoron jälkeen oli ihanaa vilvoitella parvekkeella, jonne Lauri oli meitä varten sytyttänyt kynttilät.

Hassu juttu muuten, että viime aikoina olemme tavanneet ainoastaan sellaisia ihmisiä, joiden nimi on Juha.

Auringossa

Parvekkeemme odottaa yhä uutta ruokapöytää, tuikkulyhtyjä sekä seinäryijyä, mutta laitoimme sen nyt niin valmiiksi kuin olemassa olevilla huonekaluilla oli mahdollista. Lämmittimen ja auringon avulla olemme saaneet aikaiseksi sellaisen lämpötilan, että villapaita päällä ja villasukat jalassa parvekkeella voi jo istua nauttimassa ihanasta auringon valosta. Aamun olen siis istunut parvekkeella ja päivällä nautin lisäannoksen aurinkoa sauvakävelylenkillä. Eilen nautimme auringon lisäksi ihanista tapaksista ja hyvästä seurasta, kun kyläilimme Juhan ja Niinan luona. Erityiskiitos Niinalle, ruoka oli mitä mainiointa!

Alla kuva parvekkeestamme sisältä ja ulkoa.

Olisipa jo terassikausi

Saimme eilen parvekelasit, joten seuraava tuunattava kohde kodissamme on parveke. Pyyhin eilen ikkunalaudat ja järkytyin. Edellisen kerran pyyhin ne loppukesästä, ja siitä huolimatta rättini muuttui jälleen aivan mustaksi. Parvekkeemme ei edes sijaitse autotien vieressä, ja silti ilmansaasteet muuttavat valkoiset ikkunalaudat puolessa vuodessa tumman harmaiksi. Parvekelasit vähentävät varmaankin parvekkeen pesemisen tarvetta, mutta tietoisuus moisesta moskan määrästä ilmassa muistutti kouriintuntuvalla tavalla ympäristöongelmasta.

Lauri asensi parvekkeelle eilen bambuverhot sekä pesi lattialla olleet laatat. Kun saamme vielä lattian pestyä ja laatat paikoilleen ja maton niiden päälle, lampun ja paljon kynttilöitä sekä uuden pöydän, alkaa parveke olla valmis. Tuskin maltan odottaa terassikauden avajaisia!

Pääsiäistä odotellessa

Olen aivan mahdoton kaikkien perinteiden ja juhlien sekä varsinkin niihin liittyvien koristeluiden suhteen. Jokaisena pääsiäisenä ja jouluna ja vappuna haluaisin askarrella tai ostaa uusia koristeita. Joulukoristeiden kohdalla olen joutunut päättämään, että kotiimme ei mahdu enää yhtään uutta koristetta. Pääsiäiskoristeille on kuitenkin vielä tilaa. Aionkin koristella kodin tipusilla jo tänään.

Viime viikolla kylvin rairuohon. Otin multaa parvekelaatikoista, koska siellä sitä oli niin näppärästi saatavilla. Lauantaina alkoi näyttää siltä, että rairuoho- astioissani itää kaikkea muuta paitsi rairuohoa. Yksi taimi näytti viime kesäisiltä kehäkukilta, toinen joltain muulta kukkivalta kasvilta, kolmas mahdollisesti herneeltä. Tänä aamuna näytti kuitenkin siltä, että taitaa sinne rairuohoakin kasvaa, kaiken muun sekaan. No, onpahan persoonallinen pääsiäisruoho.

Viikonloppu oli ihana. Perjantain tunnelmat Veera kiteytti aivan osuvasti: kun tätä biisiä tanssittiin teininä koulun limudiskossa, ei tullut mieleen, että joskus tanssisin tätä jonkun ammattiliiton sisäpihalla kolmekymppisenä. Niinpä niin. Ihmeellistä on elämä. Lauantain löhöily sekä Juhan vierailu sunnuntaina kruunasivat vielä viikonlopun.

Pois Facebookista

Kun Facebook-villitys alkoi, menin mukaan innostuneena kuten lähes kaikki muutkin. Alkuinnostuksen haihduttua totesin, että maailmassa on olemassa parempiakin tapoja viettää aikaansa kuin Facebook. Ajattelin, että annanpa siis mokoman sivuston olla enkä käy siellä muulloin kuin silloin, kun on todella tylsää.

Kun sitten oli todella tylsää, löysin kuusi yksityistä viestiä jotka odottivat vastausta, kolme ystäväpyyntöä ja vaikka kuinka monta tökkäystä, halausta ja lahjaa. Nyt jätän siis itsestäni vain tylyn vaikutelman, kun en vastaa mihinkään. Arvelin, että parasta olisi häipyä koko systeemistä. Mutta sitten törmäsin uuteen ongelmaan. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten se tapahtuu. Tämän päivän Hesarista sitten luin, että ei ole kenelläkään muullakaan. Pois ei pääse.

Tein sen minkä osasin. Poistin kaikki hauskat pelit, testit ja lemmikin, käytännössä kaiken sen minkä voi poistaa. Statukseksi laitoin, että en käytä enää Facebookia. Jos on asiaa, lähettäkää sähköpostia tai soittakaa. Ja jos joku tietää miten sieltä pääsee pois niin kirjoitapa ohje kommenttiosioon.

Lunta!

Koko talven olen odottanut lunta. Pimeys ja lumettomuus sekä jatkuva vesisade ovat ahdistaneet ja väsyttäneet. Olen jo ollut taipuvainen uskomaan, että lumi liittyy olennaisella tavalla suomalaisten koko identiteettiin. Onhan meillä kaikilla isovanhemmat, jotka ovat hiihtonsa hiihtäneet talvisodan hengessä, sekä vanhemmat, jotka puolestaan ovat hiihtäneet kouluun kesät talvet.

Lapsuuden pitkät kesät ovat osa lapsuutemme myyttiä ja identiteettimme muovaajaa, mutta niin ovat talvien pulkkamäet, koulun hiihtokilpailut, valtavat lumilinnat, luistelukentät ja lumienkelitkin. Jostain syystä mieltäni on vaivannut se, että en voi mennä kauppaan potkukelkalla tai laskea takapihalla mäkeä minisuksilla – tässä mielen pahoittamisessa relevanttia ei ole se, etten omista potkukelkkaa tai minisuksia, eikä edes se, etten oikeasti rakentaisi lumiukkoja tai laskisi pulkkamäkeä vaikka lunta olisikin.

Nyt meillä on kuitenkin taas lunta, ja kaikki hymyilevät puhuessaan siitä aamuisella bussipysäkillä. Ei haittaa, että heräämme aamukuudelta lumiauraan, ei haittaa, että olimme jo asennoituneet kevään odotukseen, eii haittaa edes se, että jokainen meistä on matkalla töihin ja sen jälkeen kotiin laittamaan ruokaa ja siivoamaan, tekemään aikuisten asioita. Tärkeintä on se, että voisimme sännätä lumisotaan, vaikka emme tietysti säntää.