Rohkeaa teatteria Espoossa

Kävin eilen Espoon kaupunginteatterissa katsomassa romanialaisen Teatrul National Radu Stanca- teatterin esityksen Elämää idiootin kanssa (Viata cu un idiot). Täytyy sanoa, että Espoon kaupunginteatteri on todella rohkea ottaessaan ohjelmistoonsa tämän esityksen. Samaa rohkeutta olen tavannut Espoossa aikaisemminkin, mm. belgialaisen teatteriryhmän esityksessä The Lobster Shop. Olen joskus kuullut sanottavan, ettei Espoossa tarvita omaa teatteria, mutta kyllä Espoon ja Helsingin kaupunginteatterien ohjelmistot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Espoossa ei tehdä iloisia musikaaleja ylikansallisina formaatteina, vaan täällä nähdään rohkeaa, kansainvälistä nykyteatteria.

Elämää idiootin kanssa oli jopa niin rohkea, että aluksi ajattelin ymmärtäväni, miksei 2 tuntia 40 minuuttia kestävässä esityksessä oli väliaikaa. Arvelin, että jos olisi, yleisö häipyisi. Ensityrmistyksen jälkeen esitys oli kuitenkin niin mukaansa tempaava, että kun ruutuun ilmestyi teksti epilogi, ajattelin, että eihän tämä nyt vielä voi olla loppumassa, vastahan se alkoi.

Tarina kertoi tehtaan työläisestä, jonka puolue pakotti ottamaan luokseen asumaan idiootin. Työläisen vaimo oli tympääntynyt avioliittoonsa, ja ensijärkytyksen jälkeen hän rakastui idioottiin ja tuli tälle raskaaksi. Entinen puoliso kuitenkin onnistui vakuuttamaan vaimonsa siitä, että idiootin lapsestakin tulee idiootti, ja että lapsi kannattaa siksi abortoida. Vaimo toimikin näin. Idiootin ja vaimon välit katkesivat, ja idiootti solmi suhteen vaimon entisen miehen kanssa.

Näytelmässä oli kaikesta mukaansatempaavuudesta huolimatta myös asioita, joista en pitänyt yhtään. Liiallinen huutaminen, ruoalla sotkeminen ja tarkoituksellinen alastomuus eivät mielestäni ole taiteen tunnusmerkkejä. Taidetta voi kyllä tehdä ilmankin näitä elementtejä.

Sen sijaan videokuvaa esitys käytti hienosti hyväkseen. Lavastus oli suunniteltu siten, että videokuvalle annettiin suuri rooli. Esimerkiksi päähenkilöiden kodissa oli seinät, ja sisään näki vain ikkunoista sekä videokameran välityksellä. Videokamera näytti myös, mitä takahuoneessa (muka) tapahtui. Kun työläisen näyttelijää etsittiin lavalle, hän olikin takahuoneessa yrittämässä raiskata enkeliä, joka oli yksi esityksen hahmoista. Tällainen tapa etäännyttää näyttelijöitä lavaroolista oli minulle uusi kokemus.