Katrin blogi

torstaina, tammikuuta 22

Reppuidiootti

Matkustin aamulla töihin ruuhkabussilla, kuten matkustan joka aamu. Kaikki eivät mahdu istumaan, bussi täyttyy jo meidän pysäkillämme ja sen jälkeen osa ihmisistä tekee matkaa seisomapaikalla puolisen tuntia.

Ruuhkasta huolimatta bussissa on jokaisena aamuna joku, joka pitää viereisellä penkillä reppua. Yleensä nämä ihmiset katselevat ikkunasta ulos ja ovat kuin eivät huomaisikaan bussin olevan täynnä. Kun joku sitten lopulta uskaltautuu kysymään, onko repulle varattu paikka mahdollisesti vapaa, he nostavat repun syliinsä kuin olisivat juuri sillä hetkellä huomanneet että bussin käytävä on täynnä seisovia matkustajia.

Ärsyynnyn toki asiasta joka aamu, mutta blogiin asti asia päätyy tänään siksi, että tämän aamun reppuidiootti oli normaalia pahempi. Tiedustellessani ystävällisesti, olisiko paikka mahdollisesti vapaa, hän vastasi ettei se ole. Hän halusi pitää repun viereisellä penkillä siksi, että muuten on ahdasta. Bussin täyttyessä seuraavalla pysäkillä tälle reppuidiootille todettiin jo hieman tiukempaan sävyyn, että siirrä nyt se reppu siitä pois, mutta ei hän siirtänyt.

Täytyy tunnustaa, että mieleni teki ryhtyä nalkuttamaan toisten ihmisten huomioon ottamisesta ja käytöstavoista, mutta jätin kuitenkin asian sikseen. Arvelin, että jos joku on täysin piittaamaton muista ihmisistä, on oman turvallisuuden vuoksi parempi pysyä sivussa silloin kun kyse on noin vähäpätöisestä asiasta. Ehkäpä tämä tyyppi käyttää normaalisti yksityisautoa enkä törmää häneen enää.

1 Kommentit:

At 10:51 ap., Blogger Petri Mustakallio sanoi...

no jo oli röyhkeä idiootti.

Minä rekisteröin taas tänä aamuna junassa useitakin repun viereiselle paikalleen laittaneita. Panin merkille että he torkkuivat silmät kiinni, joten heitä pitäisi töniä tai ravistella jos haluaisi saada heidät nostamaan reppunsa. Toinen ärsyttävä piirre lähijunissa on, että ihmisillä on tapana täyttää istumapaikat käytävänpuoleisesta penkistä alkaen. Tällöin istumaan haluava joutuu kiipeämään heidän ylitseen.

 

Lähetä kommentti

<< Home