Hiihtolomalla

Ruhtinaallisen kolmen päivän hiihtoloman aikana olen saanut tehtyä vaikka mitä. Koti on siivottu, jopa vähän enemmänkin kuin vain perussiivouksen verran. Kauppa- ja apteekkiasiat on hoidettu. Viimein ehdin myös kampaajalle, enää ei otsis roiku silmillä. Ja olenpa ehtinyt hiihtääkin! Aikaa on toki jäänyt myös saunomiseen, ruoanlaittoon, lautapeleihin ja päiväuniin.

Hassua on se, että kun lomailee kolme päivää silloin kun kaikki muut ovat töissä, ehtii tehdä vaikka mitä. Tavallisessa viikonlopussa on vain yksi vapaapäivä vähemmän, mutta eipä silloin tule tartuttua juuriharjaan ja hinkattua saunaa puhtaaksi ennen hiihtolenkkiä.

Kansan hiihto

Kävin eilen Kansallisteatterissa katsomassa esityksen Kansan hiihto. En yhtään seuraa hiihtourheilua enkä myöskään ole kiinnostunut siitä syntyvistä doping-kohuista. Se taisi olla minulle eduksi tätä näytelmää katsoessani, sillä pidin aiheen kepeähköstä käsittelystä, jonka aikana sai nauraa monen monta kertaa.

En pitänyt aihetta raskaana, koska en koe suomalaista hiihtomenestystä sydämen asiaksi. Yksilön kannalta urheilumaailman paineet ja doping-käry toki ovat raskaita ja isoja asioita, ja sen näytelmäkin mielestäni hyvin osoitti. Koskaan aikaisemmin en ollut tullut pohtineeksi näitä asioita urheilijan kannalta.

Pääosan esittäjä sopi rooliinsa kuin nakutettu. Pisteet myös erinomaiselle Esko Ahon hahmolle.

Hiihtämässä

Minä olen kuulunut siihen ihmisryhmään, jonka mielestä sukset laitetaan jalkaan vain silloin, kun niillä on tarkoitus mennä laskettelurinteeseen. Murtsikkasuksiin en ole koskenut pitkään, pitkään aikaan. Kun joku on puhunut murtomaahiihdosta, mieleeni on noussut kuvia koulun hiihtoretkiltä. Monojen reiät olivat aina täynnä lunta, ja kun vihdoin oli saanut sukset jalkaan, oli jo niin kettuuntunut, että reissu oli jo valmiiksi pilalla. Sen jälkeen piti hiihtää se perhanan reitti siinä ajassa, joka liikuntatuntiin oli varattu, unohtamatta sitä aikaa joka kului niiden monojen kanssa äheltämiseen ja suihkussa käymiseen. Ei kivaa.

Mutta nyt me päätimme Laurin kanssa päästä tuosta kaikesta yli, ja hankimme sukset. Kyllä vain, ihan oikeat murtomaasukset. Ensimmäinen kokeilu uusien suksien kanssa ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Hiihdimme mökillä järven jäällä, ja koska lumen alla jään pinnalla oli vettä, se vesi tietysti jäätyi möykyiksi suksien pohjiin.

Emme antaneet ensimmäisen kokeilun lannistaa meitä, vaan suuntasimme tänään suksinemme ihan oikealle ladulle. Ja kyllä vain, suksi luisti ja oli oikein mukavaa. Raittiissa ilmassa, kauniissa Suvisaariston metsissä, kunnon laduilla ja ilman kiirettä hiihtäminen olikin hauskaa. Suorastaan nautinto. Emme me huonon kuntomme ja ruostuneen hiihtotaitomme kanssa pitkää retkeä tehneet, mutta pienen kumminkin. Ja ensi viikonloppuna lisää!

Sairastelua

Tätä vuotta on eletty jo 19 päivää, ja vasta nyt alkaa ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana tuntua olo terveeltä. Tapaninpäivänä alkoi hitonmoinen flunssa, joka ei meinannut loppua millään. Joululoma tulikin sitten vietettyä aika pitkälti sängyn pohjalla. Pahimman flunssan mentyä ohi sitä seurasi selkäkipu, ja selkäkivun jälkeen piti vielä leikata särkevä viisaudenhammas pois. Tikit tuntuvat suussa ikävästi vieläkin, mutta nyt alkaa olo olla kuitenkin jo sellainen, että uskon viimeistään ensi viikolla olevani taas entiselläni.

Pimeydessä

Suomen ihastuttava talvisää alkaa pikkuhiljaa riepomaan. Kun seisoo aamulla bussipysäkillä sysipimeässä sateen ja tuulen hakatessa kasvoja ja kylmän ja kosteuden tunkeutuessa luihin ja ytimiin alkaa tuntua siltä ettei täällä asumisessa ole mitään järkeä.

Toisaalta olin juuri työmatkalla Etelä-Afrikassa, ja siellä aurinko paistoi kauniisti koko kymmenpäiväisen matkan ajan. Auringossa vierailimme kuitenkin slummialueella, jossa ihmiset asuivat peltihökkeleissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä, ilman töitä ja toivoa paremmasta. Tapasimme viinitilan työntekijöitä, joiden työsuhde-etuihin ei kuulu vessa tai kunnon palkka, terveydenhuollosta puhumattakaan. Toivoakin silti on. Tapasimme ammattiliittoja, jotka ovat väsymättä taistelleet olojen parantamiseksi niin Etelä-Afrikassa kuin Intiassakin. Edistystä on tapahtunut paljon eikä taistelu ole mennyt hukkaan.

Päätän olla huomenna sateisella ja tuulisella bussipysäkillä tyytyväinen siihen, että olen matkalla ihanalle työpaikalleni syötyäni kunnon aamiaisen ja otettuani suihkun. Se on ylellisyyttä. Ja onneksi jouluvalot piristävät pimeydessä.

Kioski slummialueella

Elokuvissa ja kirjamessuilla

Olemme viettäneet ihanan ja rentouttavan viikonlopun. Perjantaina kävimme elokuvissa katsomassa Kjell Westön romaaniin perustuvan Missä kuljimme kerran. Elokuva keskittyi tiukasti Lucien ja Eccun rakkaustarinaan, joka oli toki kirjassakin olemassa, mutta ei näin määräävänä tekijänä. Kirjan hajanaisuus oli elokuvasta poissa, ja näkökulma oli tiivistetty paljon suppeammaksi. Ratkaisu oli varmasti toimiva, liian tarkkaan kirjaa seurailevana elokuva olisi voinut olla puuduttava. Elokuvan Lucie oli vangitsevan sädehtivä, ja se kuljetti elokuvaa pitkälle.

Lauantain aloitimme ihanalla brunssilla ystävien luona, ja sen jälkeen vietimme koko päivän kirjamessuilla. Tungos messuilla oli ahdistava, mutta muuten päivä oli kiva, kuten noilla messuilla yleensäkin. Yleensä olemme tosin olleet messuilla näytteilleasettajina, tällä kertaa oli aikaa notkua kuuntelemassa keskusteluja ja osallistua kirjanjulkistamistilaisuuteenkin. Messujen jälkeen sauna ystävien luona ja illallinen Farangissa kruunasivat illan.

Tänään oli vielä tarkoitus käydä katsomassa nykysirkusta, mutta Cirkon ovella oli lappu joka kertoi esityksen peruuntuneen sairastapauksen vuoksi. Harmi, jäi näkemättä Musta leijona, joka olisi aivan varmasti ollut upea esitys.

Voyageurs Immobiles

Kävin Espoon kaupunginteatterissa katsomassa ranskalaisen Compagnie Philippe Gentyn näytelmän Voyageurs Immobiles. Se oli kerrassaan lumoava! Näytelmän tyylilajit vaihtelivat matkan varrella, välillä näimme taidokasta tanssiteatteria, välillä upeaa laulua, ja toisinaan tyylilaji muuttui lähelle sirkusta ja suoranaista taikuutta. Kaunista ja lumoavaa. Toisinaan lavalla tapahtui asioita, jotka herättivät kysymyksen: miten tuo voi olla mahdollista? Erilaisten trikkien toteuttaminen on elokuvissa lastenleikkiä, mutta teeppä sama teatterissa!


En kirjoita tästä teatterikokemuksesta yhtään enempää, koska tätä ei voi kuvailla, se täytyy kokea. Näytelmä esitetään vielä tänään ja huomenna, pidä kiirettä! Sen jälkeenkin suosittelen seuraamaan, esiintyykö kyseinen ryhmä joskus jossain, missä pääsisit sitä katsomaan. Niin minä aion tehdä.