Katrin blogi

sunnuntaina, tammikuuta 7

Talven ihmemaa

Viikonloppuna olimme Rovaniemellä Tatun ja Katin häissä, ja käyttäydyimme aivan samoin kuin ulkomaiset turistit. Nautimme lumesta, otimme valokuvia lumisista puista ja meistä lumen keskellä ja kuvasimme hartaasti myös jätkänkynttilöitä jotka valaisivat hangen pimeässä illassa. Kun porotokka pysähtyi juhlapaikan eteen, me säntäsimme ulos ja yritimme nähdä edes vilauksen poroista.

Lappiteemalla järjestetyt häät olivat mainiot. Tunnelman aitouden kruunasi lumi, sekä se, että morsian oli oikeasti kotoisin Rovaniemeltä. Häissä tarjottiin poroa eri muodoissaan, poronkäristys sekä poron suolaliha olivat menestys. Poron syöminen ei estänyt meitä ihastelemasta ja kuvaamasta pihalla tepsuttelevaa porolaumaa.

Kotiin tultuani keräsin pitkin hampain joulukoristeet pois. En olisi halunnut vielä. Rakastan joulua, ja olinhan juuri tullut paikasta, jossa venäläiset turistit viettivät joulua hankien ja joulukuusien keskellä. Nähtiinpä juhlapaikan ulkopuolella tonttukin. Tästä huolimatta päätin, että on pölö, jos ei suostu loppiaisena keräämään tonttuja ikkunoista. Tein kuitenkin pienen kompromissiin. Kuusen kynttilät saavat lähteä (ja siis koko kuusi), mutta ikkunoilla olevat kyntteliköt jäävät. Lampusta lähtevät joulukuusen näköiset koristeet, mutta sydämet jäävät. Miltähän kotini mahtaa tätä menetelmää soveltaen näyttää kymmenen joulun kuluttua?

3 Kommentit:

At 9:48 ip., Blogger Veera sanoi...

Kaiken maailma kynttilähässäkäthän ovat vain talvikoristeita, niitä sopii pitää esillä koko pimeyden ajan. Ei siinä ole mitään pahaa tahi joulun venyttämistä :)

Rovaniemi on hauska paikka. Hullunkurista se turistien paljous.

 
At 10:16 ip., Blogger Rauna sanoi...

Nyt pitää siis keksiä seuraava juhla, jota voi alkaa valmistella. Laskiainen? Runebergin päivä? Kalevalan päivä? Tai Raunan leivosväittely?

 
At 2:16 ip., Blogger Kati sanoi...

Siis paha Nuuttihan vasta joulun vie?! Ainakin täällä länsirannikolla, jossa nuuttipukit kiertävät, tontut sun muut kerätään pois vasta Nuutiksi. Eli melkein viikko vielä armonaikaa, härpiti!

 

Lähetä kommentti

<< Home