Katrin blogi

tiistaina, tammikuuta 16

Flunssaa ja kiireitä

Eduskuntavaalit lähestyvät ja flunssa painaa päälle. Töissä on ollut sellainen kiire, että lounastauot ovat harvinaista ylellisyyttä. Viime viikolla olimme sopineet, että Juha tulee meille kylään. Kaikessa kiireessä olin unohtanut koko asian. Silti en kiireessäni viitsinyt edes hämmästyä, kun Juha kyläilypäivänä soitti ja kysyi, aiommeko syödä vielä illalla jotain. Mutisin vaan kiireesti, että en ole oikein ehtinyt ajatella tuollaista, mutta kai sitä varmaan täytyy. Vasta myöhemmin ymmärsin, että kysymystä ei ollut esitetty vain yleisestä mielenkiinnosta, vaan siksi, että Juha oli todellakin tulossa kylään.

Tänään jätin todennäköisesti mukavan iltatilaisuuden väliin ja tulin kotiin potemaan kurkkukipua. Lauri on vuokrannut videon, ja sen kaveriksi ostin mustaherukkamehua. Aion kuitenkin töihin huomenna, kuten lauantaina ja sunnuntainakin.

Olemme siis elossa, vaikka blogi ei olekaan päivittynyt vähään aikaan. Paremmalla ajalla lisää.