Katrin blogi

torstaina, kesäkuuta 21

Vaatteet tekevät naisen?

Jostain syystä onnistun aina näyttämään siltä, että olen otollinen kohde hyväntekeväisyysjärjestöille. En siis pääse ikinä ylittämään Kampin aukiota ilman, että joku hyväntekeväisyysihminen hyökkää kimppuuni kansioineen. Eivät he toki aivan väärässä ole, mutta ärsyttää toistella monta kertaa päivässä, että tililtäni menee teille jo suoraveloituksena pieni summa kerran kuussa, joten voisinko nyt saada kulkea bussilleni aivan rauhassa kiitos. Rehellisesti sanottuna olen näihin hyvää tarkoittaviin aktivisteihin jo sen verran suivaantunut, että toisinaan tekisi mieli katkaista suoraveloitus ihan vaan tämän takia.

Eilen olin menossa Pertun väitösjuhliin ja ylitin Kampin aukion juhlamekossani. Nyt yksikään hyväntekeväisyysjärjestö ei edes vilkaissut minuun päin. Tällä kertaa sain kimppuuni naisen, joka tarjosi ilmaista näytettä manikyyristä. Hän halusi myydä minulle sienen, jolla kynnet saa säihkymään hetkessä. En tietenkään ostanut sientä, ja naisen ilmeestä päätelleen hänkin arvasi sen heti kun näki kynteni. Mutta niin vaan vaatteet vaikuttavat siihen, minkä tyyppistä tavaraa tai asiaa minäkin päivänä kaupitellaan.

1 Kommentit:

At 10:50 ap., Blogger Veera sanoi...

Minulle ei yleensä tarjota mitään, ei hyväntekeväisyyttä eikä manikyyrejä. Olen harjoitellut sellaisen ilmeen, etteivät uskalla lähestyä. Täytyy näyttää sopivan kiireiseltä ja päättäväiseltä - hetkenkin epäröinti väärällä hetkellä ohikävelyn aikana kostautuu loputtomana mainospuheena. Ja siltä varalta, että joku kuitenkin keksii jotain höpöhöpöhyväntekeväisyysjuttua selittää, aina on valmiina vastaus: "Vaikutan muuta kautta, kiitos". Ja sitten taas juostaan kiireisenä, ihan sama mitä on päällä.

 

Lähetä kommentti

<< Home