Katrin blogi

maanantaina, kesäkuuta 4

Sosialidemokraattiset nuoret aikuiset

Olemme viikonloppuna pohtineet useammallakin kokoonpanolla pitkään ja hartaasti puoluetta ja omaa paikkaamme siinä. Omalla kohdallani tilanne taitaa olla se, että olen tottunut liian hyvälle. Aika Demariopiskelijoissa tarjosi kuukausittain mielenkiintoisia seminaareja, hyviä ja avoimia keskusteluja sekä mukavia illanviettoja. Aatteen eteen tehtiin paljon töitä, mutta tekeminen oli aina hauskaa. Myös työ puoluetoimistolla tarjosi haasteita. Vuoden aikana opin politiikan sisällöistä eri sektoreilla enemmän kuin aikaisemmassa elämässäni yhteensä. Lisäksi se tarjosi yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Nyt tunnen oloni kuitenkin hieman orvoksi. Toiminta paikallisosastossa on erilaista kuin toiminta opiskelijaliitossa. Ihmiset ovat eri ikäisiä ja toiminnan malli on erilainen. Väistämättä myös ajatukset niin politiikan käytännön tekemisestä kuin sisällöistäkin ovat erilaisia. Mistä siis löytyisi paikka, jossa olisi alle nelikymppisiä, mutta opiskelijaliittoiän ylittäneitä tovereita, hyviä keskusteluja, sekä sellainen fiilis, että politiikan tekeminen on myös hauskaa?

Espoossa nuoren demarin on kyllä helppo päästä mukaan. Luottamustoimia saa juuri niin paljon kuin niitä jaksaa hoitaa. Minä olen kuitenkin juuri sen verran laiska, että haluaisin taas löytää paikan jossa voisin hengailla kaatumatta työtaakan alle. Paikan, jossa voisin käydä keskusteluja ja viihtyä.

Onneksi sekä Lauri että monet ystävistäni ovat juuri tätä kaipaamaani porukkaa. Tähän mennessä antoisin keskustelujen ja viihtymisen paikka on siis löytynyt kotisohvalta. Ehkäpä vielä jonain päivänä saamme siirrettyä sen jonnekin muualle ja organisoitua sellaiseen muotoon, että mukaan voi tuoda uusiakin ihmisiä.

2 Kommentit:

At 9:21 ap., Blogger Punainen diiva sanoi...

Tätä blogia lukee useampi kuin omaani, joten käytänpä oitis tämänkin tilaisuuden mainostamiseen: 12.6. klo 18 Vanhalla pidetään ideointitilaisuus juurikin kyseisenlaisen keskustelujen ja viihtymisen paikan polkaisemiseksi pystyyn. Sinne vain kaikki orvot nuoret demarit ja muuten vain nuorten hurmaavien vasemmistolaisten kanssa hengaamisesta kiinnostuneet.

 
At 9:23 ap., Blogger Punainen diiva sanoi...

Olipa herkkä liipasinsormi. Paikkana siis tarkemmin sanottuna Vanhan kuppilan kabinetti. Sinne!

 

Lähetä kommentti

<< Home