Katrin blogi

keskiviikkona, kesäkuuta 6

Kesäaikataulut


Tänä aamuna täpötäydessä bussissa ihmettelin, miksi ihmeessä bussit siirtyvät kesäaikatauluun jo kesäkuun alussa? Kesäaikataulun tarkoitus ei kai ole se, että helteisessä ja tukalassa bussissa ihmiset seisovat niin tiiviisti, että pystyssä pysyy pitämättä mistään kiinni. Eikä tarkoitus kai ole sekään, että kesäkuun alun jälkeen töihin ei enää välttämättä ehditä ajoissa, koska kaikki ihmiset eivät mahdu täyden bussin kyytiin. Tilannetta ei helpota se, että metrotkin kulkevat kesäaikatauluissa, sillä nyt ihmiset pyrkivät täyden bussimme kyytiin myös Ruoholahdesta. Sellaista ei tapahdu talvisin.

Minä ajattelisin kesäaikataulujen tarkoituksen olevan se, että kun suuri osa ihmisistä on lomalla, on tarkoituksenmukaista ajaa vähän harvemmalla vuorovälillä. Tähän ajatteluun ei kuitenkaan sovi kesäaikatauluun siirtyminen kesäkuun alussa, sillä hyvin harvat ihmiset aloittavat kesälomansa jo silloin. Ainakin bussien ruuhkista päätellen. Oikea aika kesäaikatauluun siirtymiselle olisikin juhannukselta.

Eipä silti, sainpahan maistaa kansainvälistä tunnelmaa kotimaassa, kun bussissa matkustaminen tuntui samalta kuin paikallisjunassa matkustaminen Japanissa. Muutenkin Suomessa on aina tähän aikaan vuodesta kansainvälinen tunnelma, kun pohjoinen pallonpuoliskomme siirtyy valoon. Meitä suomalaisia moititaan siitä, että emme käytä puistoja ja aukioita olohuoneenamme. Tänään kuitenkin niin Kampin aukio kuin Pikkuparlamentin puistokin olivat täynnä istuskelijoita jo aamusta. Tämä selittynee sillä, että aurinko on vihdoin täällä, eikä kukaan tiedä kuinka kauan. Näin ollen auringosta on hyvä nauttia aina kun se on mahdollista, sillä jo tämä päivä voi olla viimeinen.

2 Kommentit:

At 12:57 ip., Blogger Petri Mustakallio sanoi...

Yksi syy siihen, miksi meillä puistoja ja aukioita ei juuri käytetä olohuoneina lienee se että ne eivät aina ole kovin viihtyisiä.
Syystä että niissä vietetään varsinkin lämpimillä säillä humalaisten kansalaispalkkalaisten äänekkäitä seminaareja.

 
At 3:57 ip., Blogger Katri Söder sanoi...

Oikeassa olet. Toinen syy on se, että näissä paikoissa on harvoin siistejä penkkejä joilla voisi istua. Molempia mainitsemiani paikkoja, Kampin aukiota ja Pikkuparlamentin puistoa, yhdistää se, että niissä on paikkoja missä istua.

 

Lähetä kommentti

<< Home