Katrin blogi

perjantaina, kesäkuuta 1

Onnea Juhanalle!


Minulla on pikkuveljeni kanssa aika suuri ikäero, yksitoista vuotta, joten olen aina tottunut ajattelemaan Juhanaa sellaisena pienenä ja polvenkorkuisena. Yhtenä päivänä soitin sille pienelle, ja puhelimeen vastasikin äänen perusteella joku mies. Se oli meidän pieni Juhana. Hän kertoi päässeensä ylioppilaaksi, juhlat pidetään huomenna. Kuinka ihmeessä aika voi kulua niin nopeasti? Ja kuinka vanha minä oikein olen, kun olen päätynyt päivittelemään tällaista!

Seuraavaksi soitin tädilleni ja kyselin vinkkejä mahdollisesta lahjasta. Hän sanoi, että Juhana saattaa pian muuttaa yhteen tyttöystävänsä kanssa, joten ehkäpä lahja voisi olla jotain omassa kodissa tarvittavaa. Järkytyin taas. Hetken mietittyäni muistin kuitenkin, että Juhanan ikäisenä minäkin muutin yhteen silloisen poikaystäväni kanssa. Mutta se oli eri asia, minähän olin silloin jo aikuinen!

Täytynee vain hyväksyä se tosiasia, että Juhanakin on jo aikuinen. Niin se aika vaan kuluu. Varoin kuitenkin tekemästä tästä pidemmälle meneviä johtopäätöksiä, esimerkiksi sellaisia jotka liittyisivät omaan ikääni ja aikuisuuteeni. Joka tapauksessa, paljon onnea Juhanalle!