Herrasmiehiä,huijareita ja digiboxi

Vietimme ihanan, rauhallisen ja pitkän viikonlopun, pitkästä aikaa
sellaisen, johon ei oltu sovittu mitään menoa. Tartuin Joanne Harrisin
kirjaan Herrasmiehiä ja huijareita, ja luin 527 sivua kahdessa
päivässä. Hyvät kirjat saavat aina aikaan sen. Ajantaju katoaa, eikä
kirjaa voi laskea kädestään. Hyvä kirja vie minut sinne, missä kirjan
tapahtumat elävät. Tunsin käsivarsillani elokuun auringon, varpaideni
alla tunsin kuinka kuiva ruoho pistelee. Tunsin jopa tuoksun, joka
kuivasta maasta kohosi.

Nyt edessäni on kuitenkin ongelma. Loistavan kirjan jälkeen en halua
lukea keskinkertaisuuksia. Luultavasti joudun aloittamaan monta
kirjaa, ennen kuin löydän sen, jonka lopulta ahmin pikaisesti loppuun.
Tavallaan tekisi mieleni tarttua johonkin tuttuun, jo luettuun. Pieni
suklaapuoti hyppii kirjahyllyssäni ja kuiskailee minulle
houkuttelevasti, mutta siihen en uskalla tarttua. Tiedän, että sen
tehtyäni joudun syömään seuraavat kuukaudet kilokaupalla
suklaatuotteita.

Meillä oli toki myös vaihtoehtoinen ajanvietto-tapa. Olimme
nauhoittaneet elokuvia digiboxilla, ja olimme ajatelleet katsella
niitä. Mutta kuinka ollakaan, uusi tekniikka näytti taas mihin se
pystyy. Ykköseltä nauhoittaessa armas boximme ei suvaitse nauhoittaa
tekstejä lainkaan, ja mielestäni vieraskielisten elokuvien
katseleminen ilman tekstitystä olisi ollut tähän mielentilaan liian
vaivalloista. Jätimme siis elokuvan katsomatta. Tällaisina hetkinä
kaipaan vanhaa, pientä, analogista televisiota ja vhs-videonauhuria.
Kuva ei ehkä ollut yhtä hyvä, mutta ainakin se toimi!

Kaiken lukemisen ja digitaalitekniikan kiroamisen (Lauri kyllä yhä
jaksoi ylistää) lisäksi ennätimme myös toteuttaa suunnitelmamme
pyöräretkestä. Takapuoli on yhä kipeä, seuraavaa pitkää retkeä ei pidä
suunnitella ihan seuraavaksi päiväksi. Hvitträsk oli upea, kolmen
arkkitehdin itselleen suunnittelema huvila. Tai itse asiassa kolme
huvilaa. Istuimme puutarhassa syömässä eväitä ja ajattelimme, että
kyllä kelpaisi järjestää juhlia, jos olisi tällainen kämppä. Eikä
siellä ollut yhtään digitaalitekniikkaa, onnellisia olivat ne
arkkitehdit!