Kuninkaita ja kansalaisia

Perjantaina paikkasin suuren aukon sivistyksessäni, kun olimme Laurin
kanssa risteilyllä ja vietimme päivän Tukholmassa. Olen nimittäin ihan
pian 30, enkä ole käynyt Tukholman vanhassa kaupungissa. Tai olen,
mutta olin silloin niin pieni, etten muista siitä mitään. Silloin
vierailimme kuulemma kuninkaan linnassa. Pikkusiskoni oli aivan pieni
ja aivan uupunut. Äkkiä hän oli piristynyt, osoittanut vartijaa jolla
oli hieno univormu ja huutanut, että siinä se kuningas nyt on! Muilla
Tukholman matkoillani olen aina kiirehtinyt suoraan satamasta
kokoukseen tai toiseen kaupunginosaan, joten alkoi olla jo aikakin
mennä Tukholmaan turistina.

Tälläkin reissulla kävimme kuninkaan linnassa. Olihan se upea, sisältä
siis. Ulkoa se ei ollut kummoisen näköinen. Ihmettelimme vain, miten
niinkin demokraattisessa maassa kuin Ruotsissa voi yhä olla kuningas.
Katselimme kruununjalokiviä ja luimme esitteestä, että linnassa on 600
huonetta. Eikä tästä tehtävästä pääse nauttimaan, ellei satu syntymään
oikeaan perheeseen. Onneksi meillä ei ole kuningasta!

Tukholman vanha kaupunki oli upea. Tunnelma kapeine katuineen ja
pienine putiikkeineen oli aivan kuin jostain Keski-Euroopan
kaupungista. Siellä olisi voinut vaeltaa useammankin tunnin. Jatkoimme
kuitenkin matkaamme Djurgårdenille, sillä halusimme nähdä Vaasa-laivan
museon, joka myös oli upea. Sitä suosittelen, toisin kuin Aquariaa
siinä vieressä. Sellainen kannattaa katsastaa Suomessa.

Laivan "Fun Clubissa" ajattelimme, että jos ulkomaiset vieraat
haluavat nähdä eksotiikkaa, heidät pitäisi viedä Ruotsin laivalle.
Siinä baarissa suomalaiset juhlivat, vauvasta vaariin. Se on varmasti
ainoa paikka, missä kaikki suomalaiset iästä riippumatta kokevat
olevansa yhtä suurta juhlakansaa. Kaikki tuntuivat viihtyvän, vaikka
ohjelmisto oli sen tasoinen, että mikään baari maissa ei menestyisi
sellaisella konseptilla. Oi elämän ihmeitä!