Ystävyydestä

Viime viikon torstaina istuimme pitkästä aikaa iltaa yhdessä rakkaiden ystävien, Annan ja Paulan kanssa. Muistelimme, kuinka hyvin söimme viime kesänä Bolognassa ja kuinka ihanaa meillä oli Italian auringon alla. Nytkin söimme hyvin, Paula valmisti suussa sulavia ja täyttäviä ruokia joita teki mieli ottaa aina vaan lisää.

Viinilasin äärellä mietin, mikä on hyvän ystävän määritelmä. Annan ja Paulan kanssa olemme joskus viettäneet sinkkuelämää, sellaista ihanaa ja vapaata, jossa milloin vain saattoi pistäytyä kahvilaan leivokselle tai töiden jälkeiselle
viinilasilliselle. Nyt olemme kaikki vakavissa parisuhteissa, mutta kun kokoonnumme yhteen, ei vanha tunnelma ole kadonnut mihinkään. Nykyään emme tapaa toisiamme päivittäin, emme edes kerran kuussa, mutta siitä huolimatta aina tavatessamme on mukavaa. Ja mikä tärkeintä, hyvien ystävien kanssa voi puhua ihan mistä tahansa tarvitsematta pelätä tai hävetä mitään.

Perjantaina olin lounaalla Veeran kanssa, joka myös on hyvä ystäväni. Hänen kanssaan filosofoimme siitä, kuinka tärkeää ystävyys on parisuhteessa. Minä olen todella onnellinen siitä, että Lauri on myös hyvä ystäväni. Voin puhua Laurinkin kanssa mistä tahansa, ja hän ymmärtää aina. Koskaan ei tarvitse miettiä, mikä olisi tyttöystävä-lähestyminen tähän asiaan, vaan asioista voi puhua suoraan, rehellisesti ja luottamuksella.

Annalta ja Paulalta sain myös moitteita, sillä hyvä ystävä uskaltaa moittiakin, jos aihetta on. Moitteet koskivat sitä, että aloitettuani seurustelun olen unohtanut ystäväni. Se ei täysin pidä paikkaansa, sillä en toki ole unohtanut ketään. Siltä osin se kuitenkin pitää paikkansa, että en ole pitkään aikaan tavannut ystäviäni, enkä soittele enää iltaisin kysyäkseni mitä kuuluu. Tätä pyydän anteeksi kaikilta ystäviltäni, ja lupaan parantaa tapojani!