Sinkkuelämää
Ennen kuin Lauri tuli elämääni olin vannoutunut sinkku. Olin täysin
pettynyt miessukupuoleen ja ajattelin, että minä ansaitsen parempaa
kuin kaiken maailman kusipäiden kanssa roikkumisen. Tottahan
silloinkin oli hetkiä, jolloin olisin kaivannut kainaloon
käpertymistä, mutta sen kainalon mukana olisi kuitenkin tullut koko
mies, joten hylkäsin ajatuksen aina jo alkuunsa.
Nyt olen puolestaan vannoutunut parisuhteessa eläjä, rakastan Lauria
suunnattomasti ja olen menossa naimisiinkin. En enää vaihtaisi
elämääni entiseen sinkkuelämääni. Kuitenkin olen onnellinen siitä,
että olen ehtinyt olla myös pitkään sinkkuna, se antaa elämään
tietynlaista varmuutta. Laurin ollessa yötä pois kotoa ajattelen
ensin, että miten minä parka osaan ja uskallan nukkua yksin? Sitten
ajattelen, että haloo hei, minähän olen asunut yksin vuosia, kai minä
nyt vielä yhden yön pärjään!
Sinkkuna olen myös oppinut tekemään asioita yksin. Jos haluan mennä
elokuviin tai jäätelölle, eikä Lauri tai kukaan ystäväni satu silloin
ehtimään, niin se ei haittaa. Voin mennä aivan hyvin yksinkin. Joskus
on jopa ihan terapeuttista istua yksin kahvilla ja ihmetellä maailman
menoa omien ajatustensa kanssa.
Vannoutuneen sinkkuajatusmaailmani takia myös Lauri tiesi alusta asti,
että minä en ole hänen kanssaan vain siksi, että pitäähän sitä nyt
jonkun kanssa olla, koska minä en ajattele niin. Hän saattoi alusta
asti luottaa siihen, että minä olen hänen kanssaan koska haluan olla,
koska rakastan.
Entinen elämäni on opettanut minulle myös suunnatonta arvostusta
sinkkuystäviäni kohtaan. Joskus kuulee aina parisuhteessa eläneen
sanovan, että sinkut ovat epätoivoisia koska eivät kelpaa kenellekään.
Minä tiedän että niin ei ole. Minä arvostan suuresti niitä, jotka ovat
uskaltaneet valita olla yksin, jos heidän arvoistansa kumppania ei
satu eteen. He arvostavat itseään tarpeeksi ollakseen jakamatta
elämäänsä sellaisen ihmisen kanssa, joka siihen elämään ei sovi. He
osaavat olla yksinkin, ja he uskaltavat vaikkapa matkustaa ulkomaille
yksin. Se on hatunnoston arvoista!
tämän postitti Katri Söder @ 09:22
3 Kommentit:
Hienoa sinulle että olet löytänyt elämäsi rakkauden :-)))))))))
Minä vierastan suuresti kummankinlaista "vannoutumista". Jos löytää itselleen sopivan niin miksi ei olisi yhdessä ja toisaalta miksi pitäisi väkisin olla yhdessä jonkun kanssa vain siksi että "pitää pariutua"?
Tämä on varmaan sitä putkiaivoajattelua.
Huonoa en ota, mutta kun hyvä sattuu kohdalle sitoudun täysillä. Muunlainen ajattelu hämmentää minua. Juuri tällä hetkellä olen erityisen onnellinen itseni kanssa, ei tähän mitään säheltäjiä kaivata lisäksi :)
Meillä on kaveriporukassa yllättävän monta sinkkua. Vudenvaihteessa syntyjä syviä pohtiessamme päädyimme kaikki silloin paikalla olleet siihen, että toisiksi parhaaseen emme kukaan tyydy. Olemme jokainen niin ihania ihmisiä ja hyviä tyyppejä, että me ansaitsemme vain parasta.
Jos joskus moinen kummastus sattuu kohdalle, että kohdalleni osuu miehenpuoli, jonka itse koen parhaaksi ja hän minut, tuskin enää viitsin turhia aikailla. Sitten mennään eikä meinata. Tätä elämää olen riittävästi jo nähnyt. Näin on hyvä, mutta toisin voisi ehkä olla parempi.
Lähetä kommentti
<< Home